Palvelutarve tulevaisuudessa

Kasvava tilakoko ja tilojen erikoistuminen muuttavat asiakkaiden vaatimien palvelujen sisältöä.

Toimintaympäristön muuttumisen takia palvelua kysytään myös tilakokonaisuuden hallintaan. Erityisesti talouden hallinnan palvelut tulevat yhä tärkeämmiksi tilakokonaisuuden kasvaessa. Koko tilan tuotannon kehittäminen vaatii kattavaa ja kokonaisvaltaista palvelua kaikilla tuotannon osa-alueilla. Kehityksen mukana pysyminen vaatii asiantuntijoidemme jatkuvaa kouluttautumista ja palvelujen kehittämistä. Vain siten pystymme vastaamaan kysyntään ja asiakkaidemme tarpeisiin. Kiinnostus palveluitamme kohtaan kertoo onnistumisestamme ja olemme onnistuneet nostamaan palvelumyyntiämme, vaikka tilamäärä onkin ollut laskussa. Koko ajan kasvava tilakoko lisää palvelujen kysyntää ja vastaamme tähän parhaalla mahdollisella tavalla.