Hallituksen näkökulma

Maarit Noppa nettiin

Muutos on tehtävä itse

Asiakas on tärkein. Onneksi meillä on hyviä asiakkaita ja hyviä asiantuntijoita, joiden ammattitaitoa arvostetaan ja halutaan. Kun meillä on asiakkaita, meille on tarvetta. Ensimmäinen vuosi uudistunutta organisaatiota on nyt takana ja uudet liiketoimintapäälliköt ja toimialapäälliköt ovat roolinsa ottaneet ja luotsaavat tiimejään parempaan ja tehokkaampaan toimintaan. Uudistunut organisaatio on asiakkaan tarpeiden ytimessä ja palveluja täytyy parantaa jatkuvasti. Jos haluamme muutosta, se on itse toteutettava tekemällä asioita, joiden halumme muuttuvan.

Vuosi 2021 oli nousevien kustannusten aikaa. Tuotantopanosten, kuten polttoaineiden, lannoitteiden ja rehujen hinnat karkasivat käsistä. Menopuoli kasvoi, tulopuoli laahasi jälkijunassa jokaisella tuotantoalalla. Ruoan hinta nousi, mutta ei tarpeeksi näkyäkseen tuottajan tilillä. Meillä on kummallinen kulttuuri Suomessa, vai onko se maailmanlaajuinen ilmiö, että ruoan pitäisi olla halpaa. Viime aikoina suuri yleisö on antanut ymmärtää, että ruoasta voisi maksaa enemmän, jos raha menisi suoraan tuottajalle. Jos kauppias nostaisi reilusti ruoan hintaa, kuluttaja ostaisi ruokaa mieluummin kuin kuolisi nälkään, mutta sataisiko korotus tuottajan laariin asti? Ruokateollisuuden pitäisi pystyä neuvottelemaan paremmat sopimukset ja markkinoilta pitäisi saada enemmän hintaa, mutta jos hinta on liian korkea halvimpaan verrattuna, kärsii kuulemma volyymi.

Maatilan johtamisen työkalu Bisnes+ uudistui kertomusvuonna ja henkilökohtaisesti olen vakuuttunut tämän dokumenttipankin tarpeellisuudesta. Luomutarkastus sujui Bisnes+:n avulla jouhevasti; luomuasiantuntijat keräsivät aineiston dokumenttipankkiin ja tarkastaja katsoi sieltä asiakirjat sujuvasti ilman mappien selaamista. Asiantuntija päivittää dokumenttipankkiin tuoreet asiakirjat, kuten uudet maa-analyysit, lanta-analyysit, vuokrasopimukset, siementen vakuustodistukset, luomusuunnitelmat ja Elyn luvat. Dokumenttipankista näkee heti, jos joku tieto tarvitsee päivittämistä. 

Tulokset ja mittarit -osiossa näkyy nopealla vilkaisulla, mihin suuntaan esimerkiksi lehmien maidontuotanto tai terveys on menossa. Näitä tietoja nähdään myös robotilta, mutta siitä ei saada vertailutietoa muihin tiloihin nähden. Bisnes+ on todella laaja paketti arjen avuksi ja siihen kannattaa ehdottomasti tutustua!

Vuonna 2021 hallitus kokoontui yhdeksän kertaa. Suurin osa kokouksista järjestettiin lähitapaamisina, joissa saimme aikaan parempaa keskustelua, kuin osassa Teamsin välityksellä pidetyissä kokouksissa. Jokaisessa kokouksessa oli esityslistalla talous-, hanke- ja henkilöstöasioita. On hienoa, että saamme palvelukseemme uusia, motivoituneita työntekijöitä ja toisaalta on harmittavaa, jos ammattitaitoisia työntekijöitä lähtee pois. Uuden työntekijän perehdyttäminen asiantuntijaksi on kallista ja vaatii paljon henkilöstön aikaa ja resursseja.

Kesällä 2021 hallitus teki pitkästä aikaa kesäretken. Retki suuntautui Ylisen Broiler Oy:n Kanala Showroomiin Nurmoon.

Vuosi 2021 oli vaalivuosi ja vaalijärjestys päivitettiin vastaamaan tätä päivää. Tämä oli ensimmäinen sähköinen vaalimme ja siinä äänestäminen kävi helposti. Vaaliin saatiin hyviä ehdokkaita, mutta äänestysprosentti jäi harmittavan matalaksi, 16 prosenttiin, kun edellisten vaalien äänestysaktiivisuus oli 43 prosenttia. Jotain siis pitää parantaa seuraavalla kerralla. Edustajisto uudistui aika tavalla, sillä noin puolet edustajista on uusia. Onnea kaikille valituille! Uusi 30-henkinen edustajisto kokoustaa ensimmäisen kerran tänä keväänä.

Maarit Noppa,
hallituksen puheenjohtaja