Tilitoimisto

Kun yrityksesi taloushallinto on kokeneissa, osaavissa käsissä, saat tukea, varmuutta ja enemmän aikaa itse yrityksesi kehittämiseen ja pyörittämiseen. Tilitoimistomme asiantuntijat auttavat sinua ymmärtämään, tulkitsemaan ja kasvattamaan tulostasi sekä suunnittelemaan talouttasi. Haluamme, että taloushallinto on sinulle mahdollisimman helppoa ja ennakoivaa.

ProAgrian tilitoimistoasiantuntija seka asiakas katsovat tietokonetta

Miksi siirtäisit tilitoimistosi ProAgriaan?

Jätä tarjouspyyntö

Monipuolista tukea maatilasi talouteen

Tilitoimistopalveluiden lisäksi voimme koota tueksesi pysyvän tai projektiluontoisen, eri asiantuntijoista koostuvan tiimin, joka katsoo tilasi kokonaisuutta, esimerkiksi ruokinnan ja talouden yhteyksiä. Asiantuntijamme tuntevat maatalousalan erityispiirteet: ulkopuolisen ansiotyön ja poistojen vaikutuksen, metsä- ja maatalouden huomioinnin rinnakkain maatilaosakeyhtiössä ja sijoitusten ja arvopaperikaupan merkityksen.

Palvelun jatkuvuus turvattu

Tutun tilitoimistoasiantuntijan lisäksi asiakaskohtainen varahenkilöjärjestelmä takaa, että saat apua myös elämän yllättävissä tilanteissa.

Säästä aikaa ja keskity olennaiseen

Sähköisen kirjanpidon ansiosta taloustiedot ovat aina ajan tasalla, ja voit hoitaa asiat joustavasti vaikka etänä. Aikaa jää enemmän tilan muihin töihin ja vapaasta nauttimiseen.

Ulkopuoliset silmät avaavat uusia mahdollisuuksia

Saat sparrausapua yrityksesi kehittämiseen ja ulkopuolista näkemystä tilasi potentiaalista.

Tukea muutostilanteisiin

Autamme sinua henkilökohtaisesti laajalla ammattitaidollamme esimerkiksi yhtiö- tai toimintamuodon muutoksissa, omistajanvaihdoksissa ja investoinneissa.

Tervetuloa asiakkaaksemme!

Olemme rutinoituneita nopeisiinkin tilitoimiston vaihdoksiin, ja opastamme sinua prosessin joka vaiheessa.

 

Mitä asiakkaamme sanoo tilitoimistostamme?

”Tilitoimistopalve­luiden myötä yhteistyömme ProAgrian kanssa on kehittynyt hienosti tilakokonai­suuden hallinnan suuntaan. Tilan toiminnan ja riskienhallinnan näkökulmasta ajantasaisuus ja mahdollisuus nopeaan reagointiin antavat var­muutta päätöksenteollemme.”

- Jaana Häkkinen, KorpiFarmi Oy

Tutustu asiakastarinaan

Mitä saat tilitoimistomme asiakkaana?

  • kirjanpidon ja tilinpäätöksen
  • raportoinnin ja analysoinnin
  • palkanlaskennan
  • veroilmoitukset ja -suunnittelun
  • lakipalvelut: turvaavat asiakirjat ja sopimukset
  • tilitoimistoon linkittyvät muut palvelut, esim. investoinnit ja talouden suunnittelun

Räätälöimme sinulle kattavasta palveluvalikoimastamme liiketoimintaasi parhaiten tukevan kokonaisuuden.

Mitä tapahtuu, kun haluat asiakkaaksemme?

  1. Pyydä meiltä tarjous haluamaasi palvelukokonaisuuteen joko alla olevan tarjouspyyntölomakkeemme kautta, puhelimitse tai sähköpostitse.
  2. Otamme sinuun yhteyttä mahdollisimman pian ja kysymme sinulta lisätietoja tarjouksen tekemiseksi. Käymme tarjouksen kanssasi lävitse joko etänä tai kasvotusten.
  3. Kun olet tarjoukseen tyytyväinen, lyömme sen lukkoon ja teemme kanssasi asiakkuus- ja toimeksiantosopimuksen.
  4. Olemme sinuun yhteydessä säännöllisesti talouttasi koskevista asioista, yhdessä tutustuen, analysoiden ja tulkiten.

Tervetuloa tilitoimistomme asiakkaaksi, pyydä tarjous vaikka heti!

Lisää puhelinnumero muodossa +358400123456

Täyttämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käsittelyn. Lisätietoja tietosuojakäytännöistämme löydät tietosuojaselosteestamme.