
Tervetuloa maatilalle!
Välkommen till bondgården (på svenska)
Maatilaleikit ovat kautta aikojen innostaneet lapsia. Nykyään monien lasten arki on etääntynyt kauas perinteisistä maatalon töistä ja siispä innostuimme palauttamaan mieliin mukavia leikkiaiheita. Samalla kartutamme sanavarastoa ja pohdimme ikätasolle sopivalla tavalla sitä, mikä merkitys omavaraisuudella ja maatalouteen yhdistettävillä taidoilla on sekä yksilöille että koko yhteisölle. Resilienssi ja turvallisuudentunne kehittyvät tiedon ja taitojen lisääntyessä.
Maatiloilla tehdään monipuolisesti erilaisia töitä sekä sisällä että ulkona. Moniin hommiin liittyy teknologiainnovaatioita ja tekoälylläkin on paikkansa maataloustöiden laajassa kirjossa. Lapsille konkreettisia ja kokeiltavia asioita on paljon: ruokaan, kasvuun, käsillä tekemiseen ja tutkimukseen linkittyy monia varhaiskasvatuksen oppimisen ja laaja-alaisen osaamisen alueita luonnollisella tavalla.
Vaikka asioita tutkitaankin vähitellen ja leikkien tietyssä pedagogisesti perustellussa järjestyksessä, niin vähitellen projektin edetessä kokonainen ekosysteemi eri toimintoineen alkaa hahmottua. Lapsia kiinnostaa, miten maailma toimii, ja heidän kysymyksiinsä päästään yhdessä etsimään vastauksia asiantuntijoiden kanssa.
Sisällöissä mukana
- leikkiinkutsun ohjeet
- sanastokortteja (linkit oppimisen alueisiin)
- tietoa ravintokasveista ja alan ammateista
- vinkkejä tutkimuksiin, liikuntaan sekä rakenteluun ja korjaamiseen
Tarinallinen pedagogiikka innostaa leikkiin
Önni Möö on mato ja Peruna on peruna. Näiden maatilan omien asukkien avulla avaruudesta maahan saapuva Kip-miehistö, eli Soca, Tuka, Maco ja Waaba, pääsee tutustumaan maatilan elämään. Kip-miehistö laskeutuu viljatilalle ja onnekseen Soca törmää Önni Mööhön, joka on innokas ja oiva opas. Yhdessä kaverinsa Perunan kanssa he koettavat vastata vieraiden kysymyksiin ja esitellä, mitä kaikkea tilalla tapahtuu.
Projektin edetessä oppimisen alueita katetaan monipuolisesti. Tarkoituksena on kuitenkin vain pohjustaa laaja-alaista, vapaasti muokattavaa toimintaa, jossa lasten uteliaisuus, kommentit, toiveet ja mielenkiinnon kohteet ohjaavat prosessia. Keskustelut, pohdinta ja materiaalit rikastavat leikkejä ja toimintaa. Lasten ja leikin observointi saavat suunnata projektin pedagogista toteutusta.
Maatilaprojektin 7 vaihetta / 7 stadier av bondgårdsprojektet

Maatilan sanasto
Gårdens ordförråd

Leikitään
Nu ska vi leka!

Ruokaa kaikille / Tulossa
Mat till alla! / Kommer senare

Liikutaan yhdessä / Tulossa
Låt oss röra på oss tillsammans! / Kommer senare

Ammattihommia / Tulossa
Yrkesarbete / Kommer senare

Tutkimuksia / Tulossa
Forskningar / Kommer senare

Rakennetaan / Tulossa
Nu ska vi bygga saker! / Kommer senare