Uutiset
Asiakastarinat
Blogit
Podcastit
Julkaisut
Kasvukausi 2026 on käynnistynyt Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa varhaisen kevään merkeissä, mutta alku ei ole ollut erityisen vauhdikas. Lumi suli aikaisin ja pellot paljastuivat nopeasti, mutta syvällä oleva routa, pakkasyöt ja sateiden puute ovat hidastaneet kasvukauden käynnistymistä ja kevättöiden etenemistä.
Strategisen suunnittelun pienryhmissä pysähdyt ajoissa pohtimaan yrityksesi suuntaa. Järjestämme Etelä-Suomen alueella neljä syyskuussa alkavaa pienryhmää.
Jäsenyys
Tutustu meihin
Strategiamme
Verkostomme
ProAgria työnantajana
Maataloutta lapsille ja nuorille
Vastuullisuus
Verkkokurssit
Tutustu keskuksiimme
Meillä toimii kahdeksan alueellista ProAgria-keskusta sekä Keskusten Liitto.
Valtakunnallinen asiakaspalvelumme
044 420 9000 tai asiakaspalvelu@proagria.fi
Siirry verkkopalveluihin
asiantuntija, johtaminen, talous
ProAgria Etelä-Pohjanmaa
Minuun voi ottaa yhteyttä maatilojen johtamiseen ja talouteen liittyvissä asioissa.
Olen koulutukseltani MMM, agronomi (pääaineena maatalouden liiketaloustiede).
Latvalan tilalla on tarkasteltu hyvin tuloksen arjen toimintaa
On ollut ilo huomata, kuinka asiakastiloillamme on istuttu alas arjen asioiden äärelle. Tiloilla saattaa olla...
Sari Morri, Timo Pajula
Tulevaisuutta pitää ennakoida ja hallita
Tulevaisuuden haasteisiin vastaaminen edellyttää ennakointia ja vision muodostamista. Visio määrittää pitkän aikavälin yritystoiminnan suunnan ja...
Timo Pajula, Sari Morri
Hallitse työnantajan tärkeät taidot
Maatilayrityksien koko kasvaa ja yrityksissä tarvitaan yhä useammin palkattua työvoimaa. Työnantajana toimiminen on merkittävä muutos...
Yhteistyö voimavarana ja kilpailuetuna
Tulevaisuusvalmennuksissa olemme katsoneet yrittäjien kanssa kohti tulevaa. Tulevaisuus haastaa maatalousyrittäjiä. Voittajia ovat ne, jotka...
Johto-hankkeet luotaavat tulevaisuuteen
ProAgria Etelä-Pohjanmaa, Seinäjoen ammattikorkeakoulu ja ProAgria Keskusten Liitto ovat yhdessä edistäneet maatalousyrittäjien johtamis- ja talousosaamisvalmiuksia...
AGDA – AgriDatalla tie tuottavuuteen
Tietoa ja dataa kertyy päivittäin maatiloilla. AGDA-hankkeessa syvennytään dataan, mitä tiloilla kertyy ja havainnollistetaan sitä...
IHME – FRAMME - hanke
Ihmiset ovat yrityksen tärkein voimavara ja tätä tärkeintä voimavaraa kannattaa aktiivisesti johtaa.
Johto – Maatalousyrityksen kokonaisvaltainen johtaminen
Johto-hankkeessa kehitettiin ja sparrattiin maatalousyrittäjien oman yrityksensä strategian suunnittelua sekä sen viemistä käytäntöön.
Sähköinen kasvinsuojelututkinto
Suorita kasvinsuojelututkinto helposti ja nopeasti verkossa. Saat todistuksen heti sähköpostiisi.
Liity jäseneksi
Yrittäjä- ja yritysjäsenenä saat konkreettisia etuja, vinkkejä ja ideoita asiantuntijapalveluissa ja erilaisissa tapahtumissa.