Maataloutta ymmärtävä kirjanpitäjä on harvinaisuus
Kouvolalainen Tommi Hasu on monelle tuttu luomutilan viljelijä Oravalan kylästä. Hän on kymmenessä vuodessa kasvattanut perustamastaan maatilasta noin miljoonan euron liikevaihdon bisneksen. Tommi panostaa liiketoiminnassaan sujuviin henkilökemioihin ja eri alojen ammattilaisten osaamiseen.

Tommi perusti Pelto Mattinen Oy:n vuonna 2014. Ensimmäiset vuodet hän osti peltoa, ja kun emolehmät saapuivat monipuolistamaan viljelymaita vuonna 2017, alkoi aktiivinen tilanpito. Hurjimpina kasvuvuosina vauhti oli kova ja tapahtui paljon: sukupolvenvaihdos, investointeja, yhtiöittäminen ja tärkeimpänä oma perhe.
– Kasvu on ollut hallittua ja perustunut harkittuihin tilaisuuksiin, ei pelkkään laajentumisen haluun, Tommi painottaa.
Tommin yritystoiminta on vilkasta ja monipuolista. Viljelyssä on pääasiassa gluteenitonta luomukauraa, hernettä, syysrypsiä ja nurmea. Peltopinta-alaa on noin 620 hehtaaria ja emälehmiä 150. Tila työllistää Tommin lisäksi kolme vakituista henkilöä ja kausityövoimaa. Tilan rinnalla on vielä kotitila, jossa on peltoa 50 hehtaaria ja jossa Tommi pyörittää myös metsätaloutta.
Sähköisestä kirjanpidosta hyötyjä
Sähköiseen kirjanpitoon siirtyminen on vähentänyt huimasti paperityötä ja virtaviivaistanut tekemistä. Tilalla on käytössä Procountor-ohjelma.
– Sähköinen kirjanpito on yksi parhaita johtamisen työkaluja, kiteyttää Tommi.
Tommille on tärkeää, että kaikkien toimijoiden kanssa henkilökemia toimii. Sama aallonpituus tarkoittaa ymmärrystä. Erilaisten osaajien rooli on merkityksellinen, sillä he täydentävät osaamisellaan niitä asioita, jotka eivät ole Tommin vahvuuksia.
ProAgrian tilitoimistoasiantuntija Leena Vanninen on ollut Tommin lapsuuden kotitilasta lähtien kirjanpitäjänä.
– Leenan kanssa yhteistyö on luontevaa. Ei ole helppoa löytää kirjanpitäjää, joka ymmärtää maataloutta, Tommi sanoo.
Leena ja Tommi pitävät yhteyttä monta kertaa kuukaudessa, jo kuukausiverokauden tahdinkin puolesta. Arvonlisävero tilitetään kuukausittain, minkä ansiosta talouden seuranta on reaaliaikaista. Haastatteluhetkellä Leena viimeistelee tilinpäätöstä.
– Tommin kanssa yhteistyö sujuu helposti ja yhteydenpito on vaivatonta. Sähköinen taloushallinto nopeuttaa kirjanpitoa ja teen sen kuukausittain, jolloin se ei kasaannu yhteen kohtaan vuotta. Näin asiakaskin saa kirjanpidosta parhaan hyödyn, Leena kertoo.
Asiakastiimistä monipuolista erityisosaamista
ProAgrian tilitoimistopalvelujen asiakkaat saavat hyötyä myös muissa palveluissa, joissa tarvitaan tarkkoja talouslukuja. Tommille on tehty esimerkiksi kasvikatelaskentaa jo vuosia.
Kasvikatelaskennasta saadaan kasvintuotantoon konkreettisia mittareita. Niiden seuraaminen kertoo nopeasti, missä mennään. Tommi on työstänyt yrityksensä strategiaa yhdessä ProAgrian asiantuntijan Pekka Terhemaan kanssa. Sen perustana ovat Tommin tavoitteet ja arvot, ja se sisältää realistisen näkymän viiden vuoden päähän.
– Tilan strategian toteutumista tarkastellaan vuosittain ja siihen tehdään tarpeellisia muutoksia. Näin strategia ohjaa päätöksentekoa, sanoo Pekka.
ProAgrialla on pitkä asiakassuhde Tommiin jo hänen isänsä Tuomon yrittäjyysajoilta saakka. Sittemmin Leenasta, Pekasta ja muista ProAgrian asiantuntijoista on muodostunut Tommin tueksi asiantuntijatiimi.
– Käytimme eri palveluita, mistä lähti ajatus tiimin perustamisesta, jotta jokaisella olisi ymmärrys siitä, mitä teemme ja mihin haluamme mennä, Tommi kertoo.
Tiimissä on mukana ProAgrian asiantuntijoita talouden, tuotannon ja johtamisen alueilta. Jokainen tuo mukanaan oman erityisosaamisensa ja tukee työn sujuvuutta. Tommi asioi jokaisen kanssa erikseen aina tilanteen mukaan. Koko tiimin kanssa pyritään tapaamaan kasvokkain kerran vuodessa.
Asiantuntemusta on haettu rohkeasti myös oman toimialan ulkopuolelta. Hallituksen apuna toimii talouden asiantuntija, jolla ei ole henkilökohtaista taustaa maataloudessa.
– Hän ymmärtää osakeyhtiön toiminnan ja luvut, ja osaa haastaa ja kysellä, miksi tämä on näin ja miksi tämä on näin. Perheyrittäjänä hän myös ymmärtää hektisyyden ja perheyrittäjyyden henkisen puolen, Tommi kuvailee.
Tommi arvostaa vahvasti palveluita ja niiden tekijöiden osaamista. ProAgrian asiakastiimi kokeekin olevansa Tommin “omaa porukkaa”.
– On löytynyt oikeita ihmisiä, hän sanoo vilpittömästi.








