Ylisen broilerilla talousluvut ovat aina tiedossa

1 min lukuaika

Referenssit

”Meillä on nyt taloushallinto sillä tasolla kuin sen olisi pitänyt olla jo vuosia”, toteaa Ylisen broilerin Aki Ylinen Seinäjoen Nurmosta.

Aki Ylinen 4
Marjut Luoma ja Aki Ylinen ovat hoitaneet Ylisen broilerin asioita tähän saakka vain etävälinein. Jutuntekohetkellä he tapasivat ensimmäistä kertaa kasvotusten.

Ylisen tilalla on ollut broilerituotantoa vuodesta 1977 lähtien. Aki kiittelee merkonomiäitiään siitä, että tilalla on pidetty aina luvuista hyvää kirjaa, ja niitä on seurattu. Äitinsä ruutuvihkoon, Aki taas on kirjannut koko yrittäjyytensä ajan tiedot Excel-taulukkoon. Taulukko on vuosien aikana kehittynyt kattavaksi kokonaisuudeksi, mutta sähköisen taloushallinnon myötä haastaja on sille löytynyt.

”Sähköinen taloushallinto-ohjelma on todella ketterä. Hyväksyn sen kautta laskut, sähköisesti hoituu palkatkin. Ohjelma näyttää myös reaaliaikaisesti kaikki talousluvut. Pystyn sitä kautta tekemään myös budjetointia”, Aki luettelee ja kiittelee ProAgrian Tilitoimistopalveluita ammattimaisiksi ja siten huomaamattomiksi, että ne ketteröittävät yrittäjän arkea.

”Kerran kuussa lähetän Ylisen broilerille sähköpostitse tuloslaskelmavertailun ja alv-tiedon maksuista sekä palautuksista. Vertailussa on lukuina edellisen vuoden saman ajankohdan tilanne”, kertoo tilitoimistoasiantuntija Marjut Luoma.

”Se on muuten hyvä juttu että yhteenveto tulee sähköpostilla. Saisin sen kyllä ohjelmasta itsekin suoraan, mutta kun se saapuu sähköpostiin, siihen tulee pysähdyttyä perehtymään tarkemmin.”

”Tilitoimistopalvelun vaivattomuudesta kertoo jotakin se, että tapaamme Marjutin kanssa nyt haastattelua tehdessä ensimmäistä kertaa kasvotusten”, Aki nauraa ja kiittelee, että sähköinen kanssakäyminen sopii hänen kiireiseen arkeensa hyvin. Marjut on tehnyt Ylisen broilerin taloushallintoa jo parin vuoden ajan.

Katso Aki Ylisen ajatuksia sähköisesti tilitoimistopalvelusta.

Haluatko yhteydenoton?

Jätä yhteydenottopyyntö