Pienillä teoilla tuloksiin - maan kasvukunnosta kannattavuutta

3 min lukuaika

Referenssit

Maaneuvo saariset referenssipaakuva

Kun saapuu Vilppulan tilalle Etelä-Kärkölään, voi välittömästi nähdä puistopuutarhurin käden jäljen.

- Ennen sotia Vilppula oli peltopinta-alaltaan Kärkölän suurin tila. Olemme halunneet kunnostaa paikkoja tilan historiaa kunnioittaen, Hannele ja Ilkka Saarinen toteavat.

Vilppula on osa kolmen tilan maatalousyhtymää. Yhtymään kuuluvat vain pellot, joten tavoitteena on saattaa toiminta nykyhehtaareilla kannattavaksi niin, että myös investoinnit rahoitetaan maataloudella.

Hannele ja Ilkka ovat tehneet työuransa kaupungissa, Hannele elintarvikealalla ja Ilkka puutarhapuolen johto- ja kehittämistehtävissä. Parin muutettua Hannelen sukutilalle 11 vuotta sitten tehtiin myös sukupolvenvaihdos.

Puutarhurin silmin Ilkka kiinnitti huomiota maan kasvukuntoon. Satotaso oli heikko ja ongelmia aiheuttivat mm. märkyys sekä maan kuorettuminen. Tueksi parantamistoimiin pyydettiin ProAgrian huippuosaaja Netta Leppärantaa.

Monipuolisuutta lajistoon

Viljelykierrolla on monipuolistettu tilan lajistoa, joista ensimmäisenä kokeiltiin kuminaa. Nyt tilalla viljellään syysvehnää, siemenkauraa, öljyhamppua ja timoteitä sekä toistaiseksi kuminaa. Suunnitelmissa on siemensyysohra.

- Valikoima vähentää kiirettä, koska kylvöt ja puinnit ovat eri aikaan.

Aluskasvillisuus on tuonut kuorettuville lohkoille multavuutta ja biomassaa.

- Lisäksi aiomme viljellä välikasveja syksyksi pidättämään maata talven läpi. Käytämme myös luonnonhoitopeltoja ja nurmikaistaleita peltojen reunoilla kulkureitteinä sekä lohkojen jakajina. Vesistöjen rannoille kylvetyt nurmet ovat tuoneet kuovit takaisin.

Ympäristön ja rahan säästöä

Multavuutta Saariset ovat lisänneet puutarha-alalta tutulla menetelmällä eli tuottaneet kompostia Kujalasta.

- Se ei tuo paljon massaa, mutta lisää nopeasti pellon mikrobitoimintaa. Ratkaisu on edullinen ja ympäristöystävällinen, koska se kierrättää materiaalia ja komposti tulee läheltä. Pellon pintaan tulee massaa vain aivan ohut verho, mutta vaikutus on suuri.

Polttoainetta on säästetty huomattavasti vaihtamalla joihinkin töihin isompi traktori ja kevyisiin töihin on yksi pikkutraktori. Työkoneista on käytössä mm. kylvölaite-jankkuri -yhdistelmä sekä joustopiikkiäes ja kultivaattori kylvölaitteella. Huollot tehdään mahdollisimman pitkälle itse.

Myös ajokertoihin ja -reitteihin sekä rengastuksiin kiinnitetään paljon huomiota, jotta pelto kuormittuisi mahdollisimman vähän. Esimerkiksi viljavaunuja ei ajeta viljellyille alueille ollenkaan, eikä ojankaivumaita levitetä pellolle pilaamaan kasvukerrosta.

Maanäytteitä kannattaa hyödyntää

Ilkka kannustaa käyttämään asiantuntijoita, jotka pystyvät tulkitsemaan analyyseja yhä tarkemmin. Uutta hänellekin oli KVK-laskuri, jolla selvitetään maan kationinvaihtokapasiteettia eli kemiallista tasapainoa.

- Oli yllättävää huomata, miten jokin alkuainevääristymä voi vaikuttaa maanrakenteeseen ja kasvukuntoon, kuten maan murustumiseen tai liettymiseen. Sitä ei silmällä voi havaita. Maanäytteet kannattaakin ottaa huolellisesti ja niitä myös hyödyntää, muutenhan se on vain rahan hukkaa.

Hankalinta oli lannoituksen suunnittelu, sillä peltojen maaperä oli runsaasta kalkitsemisesta niin kylläinen, ettei se pystynyt ottamaan vastaan ravinteita. Tilanne vaatii tarkan hivenlannoituksen ja tulos näkyy vasta pitkän ajan päästä.

- Mutta jo nyt voimme nähdä kasvustosta, että olemme oikealla tiellä. Pellot eivät enää liety niin pahasti, pellossa on lieroja ja satotaso on hienoisessa kasvussa.

Tuotto selviää seurannalla

- Kaikkiin muutoksiin ei tarvitse investoida suuria summia, vaan pienilläkin arjen teoilla voi saada paljon aikaan. Seuraamme myös, miten paljon käytämme aikaa tai polttoainetta eri töihin ja huomioimme nämäkin kannattavuuskirjanpidossa. Tähän sysäyksen antoi ProAgrian Elina Valkeisen pienryhmä, jossa tutkimme kunkin kasvilajin tuottavuutta.

Investointejakin tarvitaan, kuten 100 aurinkopaneelin voimala, jonka avulla kuivataan hampun ja timotein siemenet. Investointitukeen vaadittavissa laskelmissa auttoi ProAgrian Juha Hiitelä.

- Rakensimme kaksi lavakuivuria omalle tilalle. Ne soveltuvat erityisen hyvin hampulle ja siemenet saadaan nopeasti kuivaukseen, etteivät ne ehdi pilaantua.