Viskaalin tila syntyi intohimosta hyvään ruokaan
Muhoksella sijaitsevalla Viskaalin tilalla on pitkät perinteet. Vuosien saatossa tilan toiminta on kehittynyt omasta emolehmätuotannosta lihanjalostamoksi ja biokaasulaitokseksi.

Kävin jututtamassa Viskaalin väkeä ja keskustelimme lähilihan tuotannosta sekä siitä, miten Lihat läheltä – ketju kuntoon (LIKE) -hanke auttaa alueella lihaa tuottavia nauta- ja lammastiloja lihan suoramyynnin alkuun ja jo kokeneempia suoramyyjiä ottamaan uusia askeleita lähilihan myynnissä ja markkinoinnissa.
Vanhasta käräjäpaikasta moderniksi lihatilaksi
Viskaalin tila ja teurastamo sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla, Muhoksella. Tilalla on pitkät perinteet; se on perimätiedon mukaan Oulujokilaakson vanhimpia tiloja. Viskaali-nimi viittaa siihen, että tila on ollut aikanaan maaviskaalin eli veron- tai oikeudenhoitajan tila. Tila on aikanaan toiminut käräjäpaikkana ja sen kellareissa on jossain vaiheessa säilytetty jopa Oulun kaupungin arkistoja. Vuodesta 1962 vuoteen 2010 tila toimi karjanjalostusasemana ja siellä oli siitossonnitoimintaa.
2011 alussa tilan ostivat Heikki Räinä ja Tuula Kukkola-Räinä. Tilan toimintaa on kehitetty ja laajennettu määrätietoisesti; oma teurastamo/lihanjalostamo, tilamyymälä sekä biokaasulaitos. Pihvikarjalle on rakennettu uudet kylmäpihatot. Kaiken kaikkiaan tilalla on omaa nautakarjaa tällä hetkellä noin 600 päätä, tilaa on 1000 naudalle. Peltoa on noin 460 ha, josta puolet vuokrapeltoa. Oman Limousine -emolehmäkarjan lisäksi he ostavat ja kasvattavat myös terni- ja välikasvatettuja vasikoita omilta sopimustiloiltaan. Kapasiteettia olisi enemmänkin, mutta ternivasikan saanti on tällä hetkellä haastavaa.
Teurastuksesta valmiiksi tuotteeksi
Tilan teurastamossa teurastetaan ja leikataan oman karjan lisäksi myös ostoeläimiä; nautaa, hevosta ja karitsaa. Teurastusmäärät tällä hetkellä noin 30–40 nautaa/viikko, reilu 2000 vuodessa. Teurastuspäiviä ovat tiistai ja torstai. Lihanleikkaajia on 3. Uusia tuottajasopimuksia tehdään mielellään niin nauta- kuin lammastilojenkin kanssa. Teurastamolla on ollut aiemmin myös luomuluvat teurastukseen, mutta niistä on luovuttu vähäisen kysynnän vuoksi. Vähäiseen kysyntään suhteutettuna valvonta- ja tarkastusmaksut koettiin liian korkeiksi. Tästä syystä ei makseta ostoeläimistä luomulisää eikä myöskään tarjota rahtiteurastusta luomuna.
Viskaalissa valmistettuja lihatuotteita on myynnissä laajasti vähittäiskaupoissa etenkin Pohjois-Suomessa sekä Keski-Pohjanmaalla. Lisäksi on tukku- ja HoReCa -asiakkuuksia. Uusin tuote on pohjoispohjalaisesta perinneruuasta, rössypotusta tehty säilyke. Myös lihanmyyntiauto kiertää pitkin Pohjois-Pohjanmaata ja Lapin puolellakin.
Viskaali tarjoaa muillekin tuottajille rahtiteurastus-, leikkuu ja jatkojalostuspalveluita. Karitsalle tarjolla on pääasiassa raakapaloittelu. Naudan saa rahtileikattuna tuottajalle takaisin neljänneksinä tai hienopaloiteltuna. Hienopaloittelussa jauheliha pakataan joko 400 g:n kuluttajapakkauksiin tai isompiin 1,5–3 kg:n vakuumipusseihin. Arvo-osat pakataan kokonaisina vakuumiin. Jatkojalostuspalveluna tarjotaan ainakin makkaranvalmistusta Viskaalin omilla resepteillä. Halutessaan tuottaja voi toimittaa tilan omat etiketit omalla logolla ja Viskaali laittaa ne pakkauksiin. Viskaali ostaa ja rahti teurastaa myös Highland -rotuisia nautoja.

Keskittyminen omaan tekemiseen antaa luottoa tulevaan
Keskustelimme laajasti liha-alan tilanteesta. Huolimatta monenlaisista uhkista ja kustannuspaineista, mitä suomalaiseen lihantuotantoon ja elintarvikeyrittäjyyteen liittyy, Viskaalissa ollaan luottavaisia, että keskittymällä omaan tekemiseen ja määrätietoiseen kehittämiseen sekä uuden innovointiin pärjää myös jatkossa. Pitkälle he ovat jo tässä kehittämisessään päässeetkin; onhan tila malliesimerkki kiertotaloudesta biokaasulaitoksesta biokaasun tankkausasemaan asti. Vaikka koko lihantuotantoketjun hallussa pitäminen ei olekaan mikään kaikista paras bisnes, silti työtä tehdään kovalla draivilla.
”Me täällä Viskaalissa tehdään tätä intohimosta kotimaiseen lihantuotantoon”, Tuula Kukkola-Räinä sanoo.
Haastattelukäynnin tiimoilta Viskaalin yhteistyö hankkeen kanssa jatkuu. Tuula oli Farmari -näyttelyssä Kalajoella Maa- ja kotitalousnaisten osaston näytöskeittiössä kokkaamassa naudan lihaa ja haastateltavana kotimaisen lihan tuotannosta tuottajan näkökulmasta. Hankkeen tulevalla opintomatkalla syksyllä Viskaali on opintomatkan yksi vierailukohteista.
Lihat läheltä-ketju kuntoon -hankkeen hallinnoija on ProAgria Pohjois-Suomi ry ja MKN Pohjois-Suomi. Hankkeessa ovat mukana osatoteuttajina ProAgria Etelä-Savo/Etelä-Savon mkn ja ProAgria Keski-Suomi/Keski-Suomen mkn. Hanke saa EU:n maaseuturahoitusta.











