Suunnitellen seuraavaan kesään

2 min lukuaika

Ruokintapöydällä

Syksy on saapunut ja monella tilalla on hetki syötetty kesällä 2026 korjattuja säilörehuja.

Roni Riekki ja Emmi Parkkinen Pro Agria
Yhteistyössä mietitään tilan tavoitteita ja toimenpiteitä säilörehuntuotantoon eläinryhmittäin ja onko niihin päästy edelliskesänä. Jos ei, niin miksi näin? Kuva: Sofia Paalijärvi

Ensimmäisen sadon säilörehuista yllätti monin paikoin matala kuiva-aine, vaikka kesäkuussa ei sateita ollutkaan ennen juhannusta. Viileä keli aiheutti sen, että nurmessa ollut kosteus ei haihtunutkaan. Nurmi ei myöskään sisältänyt sokereita juurikaan, mikä näkyi erityisesti biologisella säilöntäaineella säilötyn rehun laadussa. Matala sokeripitoisuus johtui osaltaan siitä, että ennen rehuntekoa oli hyvinkin pilvisiä kelejä.

Rehutavoitteet kuntoon hyvissä ajoin

Sääoloihin emme voi vaikuttaa, mutta riskejä voimme pienentää suunnittelemalla etukäteen. Nyt olisikin hyvä hetki miettiä mennyttä kesää kokonaisuutena. Ovatko rehut sellaisia, mitä tavoiteltiin? Saatiinko tavoitteen mukaisia määriä ja eläinryhmät huomioiden oikeaa laatua? Mitä jos tavoitteita ei ole asetettu? Tietävätkö kaikki työntekijät tai esimerkiksi urakoitsijat, millaista rehua lehmät tarvitsevat? Siinäpä vasta kysymyksiä, joita kannattaa pohtia kasvukauden ulkopuolella hyvissä ajoin. Kun suunnittelu aloitetaan riittävän aikaisin, ehditään tekemään ostopäätöksiä ja muutoksia hyvissä ajoin ennen kiireistä sesonkia.

Yhteinen suunnittelu tuo tulosta

Suunnittelu kannattaa kaiken kokoisissa karjoissa. Kaikille märehtijöille eri tuotosvaiheissa on olemassa suositukset, joiden on katsottu tukevan parhaiten esimerkiksi tuotosta tai kasvua. Monella tilalla on työntekijöitä, urakoitsijoita tai vähintään lomittajia, jotka ovat tärkeässä roolissa tilan menestymisen kannalta. Hyvä työnjohto ja selkeät työtehtävät auttavat pitämään tilan toiminnan sujuvana. Yhtenä keinona tilan rehuntuotannon kehittämiseen suosittelemme yhteistä palaveria kotieläin - ja kasviasiantuntijan sekä tilan rehuntuotannosta vastaavien henkilöiden kesken. Kehitystyötä voidaan tehdä teamsin kautta tai tilakäyntinä. Yhteistyössä mietitään tilan tavoitteita ja toimenpiteitä säilörehuntuotantoon eläinryhmittäin ja onko niihin päästy edelliskesänä. Jos ei, niin miksi näin? Missä asioissa on menneenä kesänä onnistuttu ja miten onnistumiset saadaan monistettua tulevalle kesälle? Onko varasuunnitelmia mietitty ennakkoon? Rehun laatuun panostaminen tuo eurot moninkertaisena takaisin.

Rehuntuotannon kehityspalaveria suosittelemme myös siinä tapauksessa, vaikka et olisi ProAgrian ruokinnan tai viljelyn kehittämisohjelman asiakas. Olemme viime vuosina kehittäneet valtakunnallisesti kasvi – ja kotieläinasiantuntijoiden yhteistyötä ja osaamista Laidunsäätiön avustuksella.