Lehmän tuottava elämä

Tuottavan ja hyvän elämän mittarina pidetään sitä, kuinka vanhoiksi lehmät elävät. Kansainvälisesti tätä keskustelua on käyty jo pitkään. Virallisen tuotosseurannan mukaan Suomessa vuonna 2024 lypsylehmien keskimääräinen elinikä oli 5,4 vuotta. Hiehot poikivat kahden vuoden iässä, ja varsinaisia tuotoskausia oli keskimäärin 3,5. Tämä on kuitenkin vain keskiarvo – huomattavasti tätä vanhempiakin lehmiä on tuottavina karjoissa. Tulisiko lehmän kestää viisi tuotoskautta nykyisen sijaan? Tällöin lehmien keskimääräinen elinikä olisi 7–8 vuotta. Vaalittaisiinko silloin tuotannollisesti arvokkainta ikää ja kasvatettaisiinko elinikäistuotosta yhä paremmaksi? Mutta miten tasapainoilla tuottavan elämän ja valikoidun poistamisen välillä?

Tuotosseurantaan kuuluva tila voi selvittää karjansa poisto- ja uudistusprosentin sujuvasti aina viiden vuoden ajalta, tarvittaessa myös pidemmältä ajanjaksolta. Tunnuslukujen avulla tiedetään, montako lehmää karjasta poistui (poistoprosentti) ja, kuinka monta hiehoa poiki niiden tilalle (uudistusprosentti). Maidontuottajan kannattaa asettaa tähän oma tavoite. Tunnuslukuja analysoimalla löytyy usein kehityskohteita. Tutustu hyvään artikkeliin aiheesta.

Voimme vähentää karjan metaanipäästöjä pitämällä vähemmän uusia korvaavia eläimiä, jolloin pienempi määrä eläimiä röyhtäilee metaania. Tuotantoiän pidentyessä ja korvaavien eläinten määrän vähentyessä karja tuottaa vähemmän päästöjä jokaista tuotettua maitokiloa kohden.
 

Toimet, joilla lehmien elinikää voidaan nostaa

Lehmien pidempään pitämiselle karjoissamme voidaan esittää vahvat perustelut – sekä hyvinvoinnin että kuluttajan näkökulmasta, ympäristöä unohtamatta. Pidempi elämä tarkoittaa terveempiä lehmiä. Nautojen elinolosuhteiden parantaminen lisää hyvinvointia ja vähentää sairauksia. Huonokuntoisen eläimen pitäminen karjassa ei ole kenenkään etu. Kuulostaa hyvältä, eikö?

Onnistuneen ensimmäisen tuotantokauden aikana ensikko maksaa omat kasvatuskulunsa. Tilastojen mukaan vasta kolmannella lypsykaudella lehmä saavuttaa maitotuotantonsa huipun. Kun lehmän kanssa päästään viidenteen tuotantokauteen, yrityksen kannattavuus paranee selvästi. Tämä käy ilmi tilastoista. Mutta mitä tehdään käytännössä? Tehostetaanko tuotantoa?

Kalifornian yliopiston tutkimuksen mukaan keskimääräinen päivätuotos on noussut 50 vuoden aikana 16 kilosta 40 kiloon. Tämä on puolittanut karjan kasvihuonekaasupäästöt. Se on merkittävä, mutta usein huomiotta jäänyt ansio koko maidontuotannolle. Poistoprosentti ei kuitenkaan ole muuttunut samassa suhteessa. Tiedämme edelleen, kuinka paljon hiehon kasvattaminen maksaa ja millä tuotoskausilla lehmät ovat tuottavimmillaan.

Tehdäänkö poistopäätöksiä vapaaehtoisesti vai pakon edessä? Tuottavan elämän seurauksena poistoprosentti voisi Yhdysvalloissa olla 19–29 %, kun keski-ikä nousee 4–5 tuotoskauteen. Tällöin sopiva taso olisi 20–25 %. Myös Suomessa voidaan ajatella, että 20–25 % olisi riittävä taso.

Tilatasolla voidaan vaikuttaa uudistuksen kasvatuskuluihin, optimoida kustannuksia ja määrittää tavoiteltava tuotostaso. Jalostuksen myötä karjaan kannattaa tuottaa eläimiä, jotka ovat parempia kuin nykyiset yksilöt. Tällöin optimaalinen poistoprosentti olisi noin 20 %, kun tuotoskausia kertyy viisi. Jos poistoprosentti jää tämän alle, syntyy tappioita – lehmiä ei pidetä tarpeeksi kauan, eivätkä ne ehdi saavuttaa viittä tuotoskautta. Voitaisiinko siis ajatella, että rahavirtaa optimoidaan eläinkohtaisesti?

Winconissa, Yhdysvalloissa, päiväkohtainen maitotuotos on kasvanut 10 vuoden aikana 4 litraa per lehmä. Rasvapitoisuus on noussut 0,4 prosenttiyksikköä ja valkuaispitoisuus 0,1 prosenttiyksikköä. Hedelmällisyys ja maidon solupitoisuus ovat parantuneet. Mutta poistoprosentti ei ole muuttunut: se oli 36 % vuonna 2012 ja pysyi samana vuonna 2022.

Osalla tiloista poistoprosentti on korkea, osalla matala. Voisi ajatella, että lehmillä on edelleen jokin ongelma. Karjan geneettinen arvo on yleensä korkeampi korkealla poistoprosentilla ja matalampi matalalla. Korkean poistoprosentin tiloilla karjanomistajan täytyy hallita hedelmällisyyttä hyvin, jotta lehmämäärä pysyy vakaana eikä tarvitse turvautua eläinten ostoihin.

Mutta entä jos lehmät poistuvat siksi, että ne ovat sairaita ja voivat huonosti? Kun vertailtiin kahta karjaa, joilla oli sama, tutkimusryhmän alhaisin poistoprosentti, ei keskiarvollisesti parempi tai huonompi karja seurannut toistaan. Toisella tilalla oli matala poistoprosentti ja hyvä tuottavuus (hyvä tuotos, hedelmällisyys, poikineiden terveys, solupitoisuus). Toisella oli myös matala poistoprosentti, mutta tuotannollisia haasteita (matala tuotos, huono utareterveys, heikko hedelmällisyys ja haastava poikineiden terveys).

Tutkimusryhmän korkeammilla poistoprosenteilla havaittiin enemmän positiivisia asioita kuin matalan poistoprosentin tilalla, jolla oli haasteita. Matalalla poistoprosentilla voi toki olla myös hyviä puolia – esimerkiksi tilat, jotka myyvät hiehoja, koska eivät tarvitse uusia lehmiä, kun nykyiset ovat niin hyviä. Mutta vaikuttaa siltä, että matalalla poistoprosentilla eläimiä joudutaan pitämään, koska hedelmällisyys on haasteellista eikä poistettavan lehmän tilalle ole odotettavissa tervettä korvaajaa. Tällöin lehmiä, jotka muuten voitaisiin jo poistaa, joudutaan pitämään karjassa.
 

Alhainen poistoprosentti – kuvaako se karjan hyvää terveyttä ja hyvinvointia? 

Ruotsissa tehdyissä tutkimuksissa on todettu, että lehmien eliniän vaihtelu ei itse asiassa näytä liittyvän suoraan terveyteen tai hyvinvointiin. Kyse on enemmän karjanomistajan investointien hallinnasta ja maatilan ominaisuuksista. Samanlainen päätelmä on tehty myös Hollannissa: pitkäikäisyydellä ei näyttäisi olevan yhteyttä suorituskykyindikaattoreihin, mutta sillä on yhteys yrittäjän asenteisiin ja strategisiin valintoihin. Tilanne on siis monisyinen.

Puuttuuko ensin terveys? Eikö hiehoja ole tarpeeksi? Haluttaisiinko lehmä poistaa, mutta korvaajaa ei ole saatavilla? Joutuuko lehmä jäämään karjaan odottamaan seuraajaa?
Lopputuloksena poistoprosentti on neutraali indikaattori – se ei tämän tiedon valossa sovellu hyvinvoinnin mittariksi. Karjatasolla asiaa voidaan tarkastella yksittäisten lehmien näkökulmasta: pitäisikö lehmä poistaa vai ei?

Vähäisemmän uudistuseläinten kasvattamisen myönteiset vaikutukset kasvihuonekaasupäästöihin eivät ole merkityksettömiä, mutta ne jäävät suhteellisen vaatimattomiksi verrattuna tuotannon tehostamisen vaikutuksiin. Parannukset karjan kasvihuonekaasupäästöissä maidontuotannon lisäämisen kautta lehmää kohti ovat huomattavasti merkittävämpiä kuin ne, joita saavutetaan pelkästään vähentämällä kasvatettavien hiehojen määrää. Lisäksi hiehojen kasvatuskustannuksissa on suurta vaihtelua tilojen välillä.
 

Kuinka paljon hiehoja tarvitaan?

Muutaman ylimääräisen hiehon pitäminen ei ole kovin kallista. On parempi, että karjassa on hieman joustoa kuin että hiehoja olisi liian vähän. Taloudelliset menetykset ovat suurempia silloin, kun joudutaan pitämään ei-tuottavaa lehmää karjassa, kuin silloin, jos sen voisi korvata tuottavalla nuorella eläimellä.

Genomisen testauksen avulla voidaan tehdä tietoisia valintoja: kasvatetaanko hieho lehmän uralle vai päädytäänkö toiseen ratkaisuun. Vastuuta tulisi asettaa poistuvien eläinten laadun, ei pelkästään määrän, perusteella. Jalostusvalintojen seurauksena syntyy tietty määrä eläimiä, ja eläinmäärän lisäksi ratkaisevaa ovat eläinten ominaisuudet, jotka kehittyvät hyvinvoinnin ja hyvän hoidon ohjaamina.

Teurastuspäätösten syyt ovat kansainvälisesti yhteneväisiä: utareterveys, ontumat ja muut hyvinvointiongelmat. Toisin sanoen poistettavat eläimet ovat usein huonosti voivia ja huonosti tuottavia. Tähän voimme vaikuttaa: sallimalla, että poistettavat lehmät ovat terveempiä, voimme parantaa koko karjan hyvinvointia ja tuotantopotentiaalia.
 

Tuotosseurannan kertomaa Suomesta

Tuotosseurannan tietojen mukaan Suomessa poistettujen lehmien elinikäistuotos nousi vuodesta 2023 vuoteen 2024 keskimäärin +584 kg per lehmä, keskituotoksen noususta puhumattakaan. Tämä on selvä osoitus siitä, että osaamisemme eläinten hoidossa ja tuotannossa on edelleen kehittynyt.

Poistettujen lehmien keskimääräinen poikimakerta oli vuonna 2023 3,41 ja vuonna 2024 hieman korkeampi, 3,44. Suomessa aletaan siis lähestyä 3,5 tuotoskautta. Kun hieho poikii kahden vuoden iässä, tämä tarkoittaa keskiarvoltaan yli viiden vuoden ikää lypsylehmillä (5,4 vuotta). Hyvä saavutus siis! Vuonna 2024 ensikoiden suurin poistosyy oli huono hedelmällisyys (18,55 %). Useammin poikineilla yleisin poistosyy oli utaretulehdus (18,7 %).

Mielenkiintoista on, että ensikoita poistuu tapaturmien vuoksi enemmän kuin useamman kerran poikineita. Tämä kertoo siitä, että työtä eläinten hyvinvoinnin parantamisessa riittää. Feeling Good – Lehmän hyvä elämä -hankkeessa tätä työtä kehitetään edelleen pilottitilojen kanssa. Tavoitteena on dokumentoida hyvinvointityötä entistä näkyvämmin ja tukea kuluttajaa vastuullisissa valinnoissa. Jatketaan siis kansainvälisesti edistyksellistä cow comfort -työtä tilatasolla – eläinten hyvä elämä on myös tuotannon ja yhteiskunnan etu.
 

Kuuntele podcast-jakso
 

Teksti: 
Liisa Komulainen
ProAgria Pohjois-Suomi
Maidontuotannon asiantuntija
Feeling Good – lehmän hyvä elämä -hanke