Vesitalouden kunnossapito, satotasojen merkittävä tekijä

2 min lukuaika

Ruohonjuurella

Keväällä tulee liian vähän vettä ja syksyllä tulee vettä liikaakin kerralla. Pellon tiivistyminen aiheuttaa sen, että vesi ja syväjuuriset kasvit ei pääse maan läpi.

Maanrakenne maakuoppa paivi meronen

Esimerkiksi sinimailasen paalujuuri, joka voi olla sormen paksuinen, ei pääse pahan tiivistymän läpi ja näin syväjuurisen kasvin hyöty jää käyttämättä.

Pelto, jossa on hyvä mururakenne pitää ravinteita, sekä kosteutta pellolla paremmin. Kyntö myöhään syksyllä ja märissä olosuhteissa tiivistää peltoa kyntökerroksen alta. Heikkoa pellon mururakennetta voi seurata pinnalta, kun pelto liettyy.

Maatalouden arjessa puhutaan paljon satotasojen nostamisesta. Puhutaan kasviseoksista, juurien syvyydestä eri kasveilla, maan tiivistymisestä ja tietenkin vesitaloudesta. 

Kuoppatesti kertoo paljon

Juurien syvyyden eroja voi helposti tarkastella ja tehdä yllättävän paljon havaintoja maan kasvukunnosta, pelkästään lapion terän mittaisesta kuopasta. Kuoppatestistä on puhuttu jo pidemmän aikaa, mutta kuinka paljon se on tullut oikeasti käytäntöön viljelijöiden keskuudessa. Pelkästä lapiokuopasta kuitenkin saa erittäin hyvin tietoa maan kasvukuntoon liittyen.

Kuoppatesti on siis helppo toteuttaa, mutta entäpä pellon vesitalous? Onkos siihen helppoa tapaa? 

Kerääjäkaivojen vedenpinta tarkastetaan vuosittain. 

Salaojien puhdistaminen olisi myös hyvä tehdä, koska pellon vesitaloutta voi tarkastella salaojista. Tukosten avaamiseen tarvitaan huuhtelukalustoa, joten tätä toimenpidettä ei tehdä ihan ilmaiseksi. Tähän riittää kuitenkin kasvinsuojeluruisku pienellä muokkauksella.

    Tutki mururakennetta

    Testaa pellon mururakennetta laittamalla astiaan tai pieneen ämpäriin vettä ja liottamalla maata vedessä. Kuinka kauan maakokkare kestää ja pitää, kertoo sen mururakenteesta ja ravinteiden pitokyvystä. 

    Hyvä mururakenne imee ja pidättää vettä sekä pitää ravinteita paremmin. Toisin sanoen vesi ei jää pellolle makaamaan ja kevätkuivuudessa kosteus pysyy paremmin. 

    Hyvä mururakenne saavutetaan syväjuurisilla kasveilla, jatkuvalla kasvipeitteellä, viljelykierrolla ja orgaanisella lannoituksella.

    Mururakenne
    Pellon mururakennetta kannattaa tutkia.

    Haluatko keskustella asiantuntijan kanssa maan kasvukunnosta?

    Jätä yhteydenottopyyntö ja asiantuntijamme on sinuun yhteydessä.