Pöhinää peltoon kerääjäkasveilla

Kerääjäkasvikasvusto ei edelleenkään voi koostua yksinomaan typensitojakasveista, mutta seoskasvustossa saa olla myös typensitojia. Kerääjäkasvi voi uusien tukiehtojen mukaan olla kasvi, joka ei ole varsinainen kasvulohkolle ilmoitettu viljelykasvi, ei kuitenkaan hamppu. 

Ympäristökorvauksen kerääjäkasvituen vähimmäistason vaatimuksena on ympäristösitoumus sekä ehdollisuuden viljelykiertovaatimuksen tai viljelyn monipuolistamisen noudattaminen. Tukea maksetaan enintään 30 prosentille tilan korvauskelpoisesta alasta, ja tukitaso on 97 €/ha. 

Kerääjäkasvit kylvetään yksivuotisen satokasvin kylvön yhteydessä tai viljan orasvaiheessa, mutta viimeistään 15.8. Kasvuston on oltava tasainen ja kasvuajan vähintään kuusi viikkoa. Kerääjäkasvilla voi perustaa seuraavan vuoden kasvuston, mutta sitä ei saa erikseen lannoittaa. Päättäminen on sallittu kemiallisesti aikaisintaan 15.9. ja muokkaus 1.10. alkaen, mutta aiempi päättäminen on sallittu, mikäli lohkolle kylvetään syyskylvöinen satokasvi. 

Multavuutta ja kasvukuntoa kerääjäkasvilla 

Yksivuotisten satokasvien viljelyssä maan multavuus pääsääntöisesti laskee, ja ajan myötä maan kasvukunto heikkenee, ellei konkreettisia toimia orgaanisen aineksen lisäämiseksi tehdä. Kerääjäkasvit sitovat satokasvilta yli jääneitä ravinteita, lisäävät biomassaa ja sitovat hiiltä talven tuloon saakka. Ne lisäävät maan multavuutta ja ruokkivat pieneliöstöä parantaen näin maan kasvukuntoa sekä viljelyvarmuutta muuttuvissa oloissa. Orgaaninen aines parantaa maan vesitaloutta ja kuivuudenkestävyyttä. Lisääntynyt hajotustoiminta aiheuttaa maahan positiivista pöhinää, ja kerääjäkasvikasvuston sitomia ravinteita vapautuu uuden satokasvin käyttöön. 

Kasvipeitteisyys suojaa maata eroosiolta sekä ravinnehuuhtoumilta, vähentää pellon kasvihuonekaasupäästöjä ja hillitsee rikkapainetta. Yhteyttävä kasvusto käyttää myös vettä ja ylläpitää näin maan kantavuutta sekä syksyllä että keväällä. Typensitojakasvit kerääjäkasviseoksessa vähentävät seuraavan vuoden satokasvin lannoitustarvetta.

Kerääjäkasvin valinta

Kerääjäkasvin valintaan vaikuttavat monet käytännön seikat, ja tavoitteet on hyvä selkeyttää mielessään ennen valintaa. Kylvötapa ja -aika, kasvinsuojelutoimet sekä satokasvin ja kerääjäkasvin ominaisuudet on syytä puntaroida ennen kylvötöitä. Ensisijaisena tavoitteena varmasti on, ettei kerääjäkasvi rajoita satokasvin kasvua ja häiritse sadonkorjuuta. Jotta kerääjäkasvista olisi mahdollisimman paljon hyötyä, sen tulisi muodostaa puinnin jälkeen peittävä kasvusto, joka yhteyttää tehokkaasti kasvukauden loppuun saakka, ja mahdollisesti aloittaa yhteyttämisen taas aikaisin keväällä kuivattaen maata ja parantaen maan muokkautuvuutta.  

Italianraiheinä on perinteisesti suosittu kerääjäkasvi. Se on tehokas ravinteidensitoja ja maan kuohkeuttaja ja sopii hyvin viljojen aluskasviksi, koska se ei oleellisesti rajoita kemiallista kasvinsuojelua. Italianraiheinän kasvu voi kuitenkin olla aggressiivista, jos satokasvin kasvusto jää harvaksi, ja se saattaa paikoin kasvaa viljakasvuston läpi. Englanninraiheinä ei ole yhtä vahva kilpailija pääkasville, mutta toisaalta sen kyky sitoa ravinteita ei myöskään ole yhtä vahva kuin italianraiheinällä. 

Timotei on myös suosittu kerääjäkasvi ja sen kasvu viljan alla on usein vaatimatonta. Sen juuristo on myös hiukan vaatimattomampi kuin raiheinillä. Timotein vahvuus on aikainen kasvuun lähtö keväällä ja sitä kautta maan kantavuuden ja muokkautuvuuden kohentuminen. 

Apilat kasvattavat vahvan paalujuuren, joka tunkeutuu tiiviiseen maahan paremmin kuin heinämäisten kasvien juuret. Apilat rajoittavat kuitenkin kerääjäkasviseoksessa kemiallista kasvinsuojelua merkittävästi. Valkoapila on viljan alla usein vaatimaton ja puna-apila taas vahvempi kilpailija. Veriapilasta on tullut yksivuotisuutensa ja edullisuutensakin vuoksi suosittu laji kerääjäkasviseoksiin.

Uusien tukiehtojen myötä kerääjäkasvi voi olla lähes mikä tahansa kasvi. Osa onkin jo ehtinyt kokeilla mm. syysöljykasvien kylvöä kerääjäkasveiksi ja kasvuston säilyttämistä seuraavaan vuoteen. Huomioitavaa kuitenkin on, ettei kerääjäkasvikasvustoa saa edelleenkään erikseen lannoittaa.

Kerääjäkasvin huomioiminen kasvinsuojelussa

Kerääjäkasvit vievät jo itsessään tilaa rikkakasveilta ja aluskasvien käyttö onkin luomuviljelyssä tärkeä kasvinsuojelutoimi. Kemiallinen kasvinsuojelu vaatii kuitenkin huolellista suunnittelua, jottei rikkatorjunnan yhteydessä tuhota epähuomiossa myös kerääjäkasveja. 

Nurmikasvit ovat viljojen alus-/kerääjäkasveina kasvinsuojelun kannalta yksinkertaisimpia, koska sopivia herbisidejä löytyy lukuisia. Leveälehtiset kerääjäkasvit sen sijaan rajoittavat kemiallista kasvinsuojelua merkittävästi. Moni ratkaisee haasteen kylvämällä kerääjäkasvit vasta satokasvin rikkatorjunnan jälkeen esim. rikkaäkeellä, mutta tämäkään ei ole täysin riskitön vaihtoehto, sillä monet herbisidit voivat pieninäkin jääminä haitata taimettumista. Myös mahdollinen hukkakauran torjunta on syytä huomioida kerääjäkasvia harkittaessa. 

Kasvinsuojelupohdinnoissa on syytä kiinnittää huomiota lohkon viljelykiertoon ja tautipaineeseen. Kasvitaudeilla on usein monia eri isäntäkasvilajeja, ja on tärkeää, ettei kerääjäkasvilla lisätä tai ylläpidetä lohkon tautipainetta. Tästä esimerkkeinä vaikkapa pahkahome ja möhöjuuri, joilla on lukuisia eri isäntäkasvilajeja ja joiden hallinnassa kasvinvuorotus on erittäin tärkeää. Kerääjäkasvikasvuston lopettaminenkin on hyvä suunnitella jo etukäteen oman tilan kaluston ehdoilla.