Luonnon monimuotoisuus maatilalla – enemmän kuin pelkkää maisemaa

Maatilalla se voi näyttäytyä mm. pölyttäjinä viljelykasvien ympärillä, monimuotoisena kasvillisuutena pellon reunoilla tai vaikkapa vaihtelevana viljelykiertona. Luonnon monimuotoisuutta on kaikkialla siellä missä luontoon ei ole liiemmin puututtu. Lumo on lisäksi myös viljelijän työväline ja vakuutus tulevaisuutta varten.

Mutta miten voi tunnistaa lumon? Entä mitä kaikkea luonnon monimuotoisuus maatilalla voi tarkoittaa käytännössä? Ja miten sitä voidaan vaalia niin, että se tukee myös tilan tuotantotavoitteita?

Mikä kaikki on luonnon monimuotoisuutta maatilalla?

Luonnon monimuotoisuutta voi löytyä melkein mistä vaan maatilan ympäristöstä – jopa sieltä, missä sitä ei aina tule ajatelleeksi: 

• Peltojen reunavyöhykkeet ja pientareet ovat paikkoja, joissa luonto voi kukoistaa suhteellisen vapaasti. Näissä kasvavat luonnonkasvit houkuttelevat pölyttäjiä ja tarjoavat elinympäristön esimerkiksi perhosille ja luteille, jotka toimivat myös luonnonmukaisina tuholaistorjujina.
• Monimuotoiset elinympäristöt, kuten metsän reunat, kivikot, ojat, kosteikot ja lammet tarjoavat suojaa ja pesäpaikkoja linnuille, nisäkkäille ja selkärangattomille. Esimerkiksi kottaraiset ja pääskyt voivat vähentää merkittävästi tuhohyönteisten määrää.
• Maaperän mikrobisto ja lierot ovat osa näkymätöntä monimuotoisuutta, joka pitää huolta maan rakenteesta, ilmavuudesta ja ravinteiden saatavuudesta. Tämä on suoraan yhteydessä satoon ja viljelyn kestävyyteen.

Hyönteisten tärkeä asema 

Hyönteiset ovat usein huomaamattomia, mutta niiden merkitys on valtava:

• Pölyttäjät, kuten mehiläiset, kimalaiset ja perhoset, ovat elintärkeitä hedelmien, marjojen ja monien viljelykasvien sadon muodostumiselle. Ilman niitä esimerkiksi herne, rypsi tai omena eivät tuottaisi kunnollista satoa.
• Hyönteissyöjät, kuten leppäkertut ja kukkakärpästen toukat, pitävät kasvintuhoojat kurissa. Kun näille tarjotaan suotuisia elinympäristöjä, kemiallisen torjunnan tarve vähenee.
• Maaperän pieneliöstö, kuten esimerkiksi kovakuoriaiset ja maasienet, hajottavat orgaanista ainesta ja osallistuvat ravinteiden kiertoon.
• Peltojen ympärillä kasvava monipuolinen kasvillisuus ja kukkivat niittyalueet voivat toimia elintärkeinä suojavyöhykkeinä pölyttäjille.

Luonnonhoito osaksi maatilan arkea

Luonnon monimuotoisuutta ei tarvitse ajatella lisätyönä – päinvastoin, se voi nivoutua sujuvasti maatilan tavanomaisiin toimiin:

• Pientareiden jättäminen niittämättä tai niittäminen vain osittain myöhään syksyllä antaa hyönteisille, linnuille ja piennisäkkäille mahdollisuuden selviytyä ja lisääntyä. Samalla nämä vyöhykkeet sitovat ravinteita ja estävät eroosiota.
• Viljelykierto ja kasvilajiston vaihtelu ehkäisevät tauteja ja tuholaisia sekä tukevat maaperän hyvinvointia. Esimerkiksi nurmivuodet viljelykierrossa tukevat maaperän rakennetta ja pieneliöstöä.
• Kosteikkojen ja tulvaniittyjen säilyttäminen tuo hyötyä paitsi luonnolle, myös vedenhallinnalle. Ne pidättävät ravinteita ja estävät vesistöjen rehevöitymistä.
• Perinnebiotooppien ja vanhojen laidunalueiden säilyttäminen rikastuttaa tilan lajistoa ja tarjoaa tilaisuuden esimerkiksi laiduntavan karjan hyödyntämiseen maisemanhoidossa.
• Harkittu hoitamattomuus, eli sen hyväksyminen, että osa pientareesta saa rehottaa, tai että kaikkia pensaita ei karsita, voi olla tehokas luonnonhoitokeino. Luonto hyötyy monimuotoisesta ja osittain villinä säilyneestä maisemasta.

Luonnon monimuotoisuus osaksi kestävää maataloutta

Kestävä maatalous ei ole vain tuotantotapaa, vaan se on myös asenne ja kokonaisvaltainen ajattelu, jossa huomioidaan niin taloudellinen, sosiaalinen kuin ekologinen kestävyys. Luonnon monimuotoisuuden vaaliminen ei ole ristiriidassa tuotannon kanssa, vaan tukee sitä:

• Olemme huomanneet MaKe-hankkeessa, että luonnon monimuotoisuuden vaaliminen parantaa tilan ilmastokestävyyttä, maaperän rakennetta ja vesitaloutta.
• Monimuotoisuus vahvistaa resilienssiä – eli maatilan kykyä sopeutua muutoksiin, kuten sään ääri-ilmiöihin ja tautipaineisiin.
• Luonnon monimuotoisuus ei ole vain "kiva lisä", vaan olennainen osa maatilan toimintakykyä ja tulevaisuutta. Se tekee tilasta vahvemman, terveemmän ja elinvoimaisemman, nyt sekä tuleville sukupolville.
• Pienet, harkitut toimet, kuten pientareiden säästäminen, kukkivien luonnonkasvien suosiminen ja hoitamattomien alueiden salliminen, voivat tehdä lopulta suurenkin vaikutuksen.

Luonto ei tarvitse täydellistä hallintaa – se tarvitsee tilaa elää. 
Ja sitä kaikkea on lumo.