Välitilinpäätöksen aika
Jälleen on se aika vuodesta, kun olisi kannattavaa miettiä välitilinpäätöksen tekoa. Mutta miksi?
Olemme siinä kohtaa vuotta, kun tuntuu, että se etenee kovaa vauhtia. Nyt kuitenkin on paras aika miettiä, miten voisit omalta osaltasi vaikuttaa taloudelliseen tulokseesi tämän vuoden osalta. Oletko saanut puheluita menneinä vuosina, joissa kysellään, olisiko aika tilinpäätösostoksille? Ovatko ne olleet kannattavia ja miksi? Vai olisiko ne voinut jättää tekemättä? Pohditaan yhdessä, mikä on juuri sinulle ja sinun yrityksellesi kannattavaa, ajatellen kuluvan vuoden taloudellista tulosta ja verotusta.
Välitilinpäätös on oiva työkalu niin talouden seurannassa kuin suunnittelussakin. Se antaa sinulle yrittäjänä erinomaisen keinon tarkastella kuluneen vuoden tilannetta ja miettiä loppuvuoden ratkaisuja. Välitilinpäätöksen avulla pystymme myös tarkastelemaan verotustasi jo tässä vaiheessa vuotta. Pystymme ennakoimaan verotuksen lopputulosta, tarkastamaan ennakoiden riittävyyden ja pohtimaan, miltä tulos näyttää verotuksellisesti. Verotuksessa on hyvä pyrkiä mahdollisimman tasaiseen tulojen kehitykseen sekä välttää suuria vuosikohtaisia vaihteluita. Välitilinpäätöksen avulla voimmekin tavoitella parasta mahdollista lopputulosta juuri sinun kannaltasi. Jos sinulla on budjetti laadittuna tälle vuodelle, olisi nyt oivallinen hetki tarkastella sen toteutumista.