Strategiatyön merkitys ja tiimin voima
Onnistunut strategia muodostuu monipuolisesta osaamista ja tiimityöstä. ProAgrian palvelut takaavat sen, että jokaisella asiakkaalla on käytössään laaja asiantuntijaverkosto, oli kyse sitten toiminnan kehittämisestä, henkilöstöjohtamisesta, investoinneista tai omistusjärjestelyistä.

Asiantuntijayhteistyön ansiosta strategiset valinnat voidaan tuoda käytännön tasolle, jonka kautta niistä saadaan konkreettisia työvälineitä. Kehityskohteiden taloudelliset vaikutukset saadaan laskettua auki ja ratkaisut sovitetaan asiakkaan tavoitteisiin. Tavoitteina voi olla esimerkiksi tuotannon kasvattaminen ja kehittäminen, mutta yhtä hyvin vapaa-ajan lisääminen voi olla tavoite, johon haetaan yhdessä ratkaisuja. Asiakaskokemuksissa korostuu, että strategiatyön avulla voidaan selkeyttää tavoitteita, jakaa vastuuta ja varmistaa, että päätökset perustuvat yhteiseen näkemykseen.
Strategiatyössä nousee usein esiin kysymys, miksi laajentaa tai investoida? Joskus taustalla on halu hyödyntää tehokkaasti olemassa olevia resursseja tai saada lisää vapautta antamalla vastuuta laajemmalle joukolle. On tärkeää pysähtyä miettimään, palveleeko investointi yrityksen ja yrittäjän pitkän aikavälin tavoitteita. Ulkopuolinen asiantuntija auttaa tunnistamaan juurisyyt ja varmistamaan, että päätökset ovat harkittuja ja tukevat koko perheen tai osakkaiden yhteistä visiota.

Yhtä usein strategiatyössä tarkastellaan toiminnan monipuolistamista tai monialaistamista. Pohdinnan kohteena ovat esimerkiksi se, tuntuuko nykyinen tuotantosuunta edelleen omalta, miten toiminnan jatkuvuus turvataan ja miten tuotanto siirretään toimivana seuraavalle yrittäjälle. Lisäksi arvioidaan, millaisia muutoksia toiminta edellyttää lähitulevaisuudessa, jotta pitkän aikavälin tavoitteet ovat saavutettavissa. Konkreettista etenemistä voidaan jäsentää pohtimalla, mitä valmiuksia tarvitaan viiden vuoden kuluttua ja mitä päätöksiä ja toimenpiteitä on tehtävä jo nyt, kun tavoite on kymmenen vuoden päässä.
ProAgrian tiimissä strategiatyö on vuoropuhelua. Asiantuntijat kokoavat eri osa alueiden näkemykset yhteen hyödyntäen talouden, tuotannon ja johtamisen asiantuntijoiden osaamista ja varmistavat, että ratkaisut ovat kokonaisvaltaisia. Yhteistyö tuo selkänojaa myös sidosryhmille, kuten rahoittajille, kun tulevaisuuden tavoitteet ovat kirjoissa ja kansissa. Lisäksi pitkäjänteinen suunnittelu asiantuntijoiden tuella vahvistaa tilan johtamista ja auttaa vastaamaan hallitusti muuttuviin olosuhteisiin.
ProAgrian kanssa tehty strategiatyö tuo varmuutta, laajaa osaamista ja mahdollisuuden rakentaa tulevaisuutta yhdessä, jokaisen tilan ja yrittäjän omista lähtökohdista.
Kysymyksiä, joista strategiatyö kannattaa aloittaa asiantuntijoiden tuella
1. Mitä oikeasti haluan yritykseltäni ja tulevaisuudeltani?
– Onko tavoitteena kasvu, kannattavuuden parantaminen, työmäärän keventäminen vai parempi työn ja vapaa ajan tasapaino?
2. Millainen on tilani nykytila talouden, tuotannon ja työnjaon näkökulmasta?
– Mitkä ovat yrityksen tavoitteet, vahvuudet ja riskit tällä hetkellä?
3. Mitä vaihtoehtoja minulla on ja mitä ne oikeasti tarkoittavat?
– Yritykselläsi on miljoonia vaihtoehtoisia suuntia, sinun täytyy vain tunnistaa ne asiantuntijoiden tuen avulla!
4. Miksi haluan kehittää tai muuttaa toimintaa?
– Onko taustalla taloudellinen tarve, henkilökohtainen jaksaminen vai tulevaisuuden turvaaminen?
5. Palvelevatko suunnitellut ratkaisut pitkän aikavälin tavoitteita?
– Tukeeko valittu suunta yritystä, perhettä ja mahdollisia osakkaita myös vuosien päästä?
6. Miten suunnitelmat viestitään ja viedään käytäntöön?
– Miten strategia näkyy arjen päätöksissä ja miten se viestitään rahoittajille ja muille sidosryhmille?











