Yhteistyössä on voimaa

1 min lukuaika

Savolaeset ossoojat

On kunnia saada avata ProAgria Pohjois-Savon blogi

Blogi kuva img 5625 rajattu

On kunnia saada avata ProAgria Pohjois-Savon blogi! Blogiin kirjoittavat työstään ja ajatuksistaan pohjoissavolaisten maatilojen ja maaseutuyritysten parissa työskentelevät asiantuntijamme.

Työssäni toimitusjohtajana korostuu muutos, jonka kanssa elämme päivittäin. Tämä päivä oli erinomaisen onnistunut osoitus siitä. Pidimme Tuotosseuranta 2015 workshopin yhdessä ProAgrioiden, Faban, Laskentakeskuksen ja Valion kanssa. Päivä todisti yhteen hiileen puhaltamisen voiman. Olemme uudistamassa tuotosseurannan toimintatapaa ja uudistuksen keskeisin tavoite on tuottaa hyötyä maitotilayrittäjälle. Eri näkökulmien yhdistyessä yhteiseen tavoitteeseen saamme asioita eteenpäin tehokkaimmin. Tavoitteena on saada käyttöön loppuvuodesta mm. nuorkarjan kasvatukseen sopivia raportteja, jotka sopivat Nuorkarjan teemavuoden tavoitteisiin. Raportti auttaa analysoimaan nuorkarjan tilannetta ja tekemään oikeisiin tietoihin perustuvia päätöksiä ja on työkalu karjan menestyksekkääseen tulevaisuuteen.

Toimitusjohtajan ja maatilayrityksen johtamisessa vaaditaan paljon muutosvalmiutta. Tulevaisuuden haasteissa meiltä kaikilta vaaditaan yhteen hiileen puhaltamista ja uudenlaista ennakkoluulotonta yhteistyötä. Milloin saamme yhteisnavetat yhtä luontevaksi tavaksi investoida ja jatkaa tuotantoa kuin yhden yrittäjän tai yrittäjäpariskunnan investoinnit. Uskaltakaa ajatella ääneen suunnitelmianne ja haaveitanne tilan kehittämisen suhteen jo ennen kuin ne ovat ajankohtaisia ja olkaa avoimia yhteistyölle. Lopputulos voi yllättää meidät kaikki positiivisesti.

Hyviä hiihtokelejä toivottaen,

Katri
toimitusjohtaja