Kasvustohavainnot viljelyn kehittämisen tukena

2 min lukuaika

Ruohonjuurella

Kasvukauden aikaiset havainnot ovat tärkeässä roolissa, kun tarkastellaan viljelytoimenpiteiden onnistumista ja jatkotoimenpiteiden tarvetta. Pellolle olisi hyvä jalkautua heti kasvukauden käynnistyttyä ja jatkaa käyntejä useasti läpi kesän. Havaintojen tukena voi käyttää esimerkiksi dronekuvausta tai satelliittiaineistoja, sillä eri menetelmien käyttö lisää havaintojen monipuolisuutta. Asiantuntijan mukanaolo kasvustokäynnillä tuo lisäarvoa tulevien vuosien viljelysuunnitteluun, antaa uusia näkökulmia ja tarvittaessa toimenpide-ehdotuksia.

Kasvustohavaintoja
Kuva: Jenni Hämynen, ProAgria Itä-Suomi

Alkukasvukauden tärkeimmät havainnot liittyvät kylvötekniikkaan ja -muokkaukseen sekä niiden onnistumiseen. Havainnoinnissa kannattaa kylvösyvyyden ja -tiheyden lisäksi tarkastella juuriston kehittymistä ja kasvuston tasaisuutta. Yli- ja alilannoitusruutujen tai erilaisten ravinnemittausten avulla voidaan havainnoida lisälannoituksen tarve. Satopotentiaalin saavuttamiseksi lisälannoitus auttaa aina lippulehdelle asti. 


Juuristoon ja sen kehittymiseen kannattaa kiinnittää huomiota. Ilman kunnolla kehittynyttä juuristoa kasvi ei pysty ottamaan maasta ravinteita, mikä luonnollisesti heikentää kasvua ja satopotentiaalia. Juuristo antaa tietoa myös maan tiivistymisestä. Jos maa on tiivistynyt pahasti, juuret eivät pääse kasvamaan alaspäin vaan pyrkivät levittäytymään sivusuunnassa. Ajoissa huomattuna maan tiivistymiseen voi pyrkiä vaikuttamaan kasvivalinnoilla ja lohkolla tehtävillä toimenpiteillä.


On tärkeää oppia tulkitsemaan kasvin olemuksellaan kertomaa; viestiikö kasvi ravinnepuutoksesta, stressistä, taudista vai tuholaisten aiheuttamasta kärsimyksestä? Kasvin oireet voivat näyttää hyvin samanlaisilta, vaikka syy olisi eri. Tämä luo haasteita syyn löytämiselle, mutta tekee tästä mielenkiintoista! Kun on löydetty oireen aiheuttaja, olisi tärkeää löytää vastaus kysymykseen ”miksi” ja löytää ongelman juurisyy. Tämän avulla voidaan joko ennaltaehkäistä tai ratkaista ongelma tulevaisuudessa.


Ravinnepuutokset hidastavat kasvin kasvua ja kehittymistä, joten niihin on hyvä päästä kiinni aikaisessa vaiheessa. Ne ilmenevät erilaisina kasvun heikentyminä ja värimuunnoksina, mutta niin ilmenee vaikkapa liiallinen kosteuskin. Varmin tapa selvittää kasvin ravinnetilanne on ottaa pellolta näytteet analysoitavaksi. Tulosten perusteella voi miettiä toimenpiteitä kasvukaudelle, mutta myös seuraavan vuoden suunnitteluun niistä on hyötyä.


Rikkakasvitilanteen seuranta tulee aloittaa hyvissä ajoin, jotta torjunta päästään tekemään oikea-aikaisesti ja saadaan riittävä teho. Tämän jälkeen on tärkeää seurata mahdollisia jälki-itäviä rikkoja ja kirjata muistiin ruiskutuksen onnistuminen sekä havaitut rikat, taudit ja tuholaiset tulevien vuosien kasvinsuojelun suunnittelun avuksi. Kasvinsuojeluhavainnoista pitää kirjata lohkomuistiinpanoihin torjunnan kohde ja arvio määrästä. Kasvukauden edetessä kasvitautien tarkkailun tärkeys korostuu. Torjunnan pääajankohta ajoittuu lippulehtivaiheesta tähkälletulovaiheeseen. 


Jokainen kasvukauden aikaan tehty ja muistiin kirjattu havainto vie seuraavan vuoden suunnittelutyötä eteenpäin. Eli tärkeintä on tehdä havaintoja ja niiden tekemiselle on vielä tälläkin kasvukaudella aikaa.

Asiantuntijamme auttavat kasvustohavainnoissa

Lisää puhelinnumero muodossa +358400123456

Täyttämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käsittelyn. Lisätietoja tietosuojakäytännöistämme löydät tietosuojaselosteestamme.