Mitä minä olisin, jos minulla ei olisi luontoa?

Maaseudulla mittakaava opitaan varhain. Pelto ei tuota, jos maa ei voi hyvin. Metsä ei kasva, jos sen kiertoa ei ymmärretä. Karja ei voi hyvin, jos arjen rytmi on rikki. Luonto asettaa rajat – ja antaa mahdollisuudet. Ilman luontoa eläisimme ehkä maailmassa, jossa kaikki mitataan euroissa ja tehokkuudessa. Mutta luonto opettaa toisenlaista laskentaa:

• paljonko maaperä sitoo hiiltä
• kuinka monelle lajille pientareen kukinta antaa kodin
• miten ojituksen säätö vaikuttaa alapuoliseen vesistöön

Tämä on taloutta, joka ei aina näy tilinpäätöksessä, mutta näkyy tulevaisuudessa.

Luonto on kumppani, ei kulissi

Maatilaympäristössä luonto ei ole taustakangas. Se on työtoveri. Peltolohko ei ole vain tuotantoyksikkö, vaan elävä kokonaisuus, jossa maaperäeliöt, kasvit, pölyttäjät ja viljelijä ovat samassa verkossa. Kun puhumme luonnon monimuotoisuudesta maatilalla, puhumme samalla riskienhallinnasta, sadonvarmuudesta ja maiseman kestävyydestä. Harkittu hoitamattomuus pientareella voi olla harkittua varautumista tulevaan. Kukkiva suojavyöhyke ei ole pelkkää maisematekemistä, vaan se on pölyttäjien ruokapöytä ja vesistön turvavyö.
Ilman luontoa jäisi jäljelle vain hallittu pinta. Ei syvyyttä.

Luonto kasvattaa kärsivällisyyteen

Talvi opettaa odottamaan. Kevät opettaa luottamaan. Kesä opettaa tekemään. Syksy opettaa luopumaan. Luonnon rytmi on myös ihmisen rytmi, vaikka emme siihen aina myönny. Maatalous on konkreettisin muistutus siitä, että kaikkea ei voi nopeuttaa. Siemen ei idä käskemällä. Maaperä ei palaudu pakottamalla.

Jos minulla ei olisi luontoa, ehkä kuvittelisin hallitsevani enemmän kuin hallitsen. Luonto pitää nöyränä. Se näyttää, että olemme osa kokonaisuutta, emme sen yläpuolella.

Luonto sitoo meidät aikaan - menneeseen ja tulevaan. Kun viljelijä parantaa maan rakennetta, hän tekee päätöksen myös seuraavien sukupolvien puolesta. Kun metsänomistaja jättää säästöpuita, hän jättää tarinan kesken, jotta joku muu voi jatkaa sitä.

Luonto on vastuu ja mahdollisuus

Tässä ajassa katsomme kohti monia haasteita. Ilmastonmuutos, luonnon köyhtyminen, vesistöjen kuormitus. Mutta samalle voimme nähdä myös maaseudun mahdollisuudet: hiilensidonnan, monimuotoisuustyön, kestävän ruoantuotannon, luontopohjaiset ratkaisut.

Luonto ei ole vain suojeltava kohde. Se on ratkaisu.

Kun lisäämme kerääjäkasveja, rakennetaan kosteikko tai palautetaan perinnebiotooppia, tehdään samalla ilmastotyötä, vesienhoitoa ja maisemanhoitoa. Tämä on käytännön luontopositiivisuutta, tekoja, jotka lisäävät luonnon elinvoimaa.
Ilman luontoa minulta puuttuisi suunta. Sillä juuri luonto kertoo, mihin meidän tulisi kulkea. Luonto antaa minulle kielen, jolla puhun kestävyydestä. Se antaa mittarit, joilla arvioin onnistumista. 

Se antaa hiljaisuuden, jossa ajatukset asettuvat.

Blogi on tuotettu MaKe-hankkeessa.