Heli Nummijoki-Lahti

Heli Nummijoki lahti

kasvintuotannon asiantuntija

ProAgria Etelä-Pohjanmaa

heli.nummijoki-lahti@proagria.fi 043 8266 773

Monipuolista neuvontaa tiloille

Tarjoan maatiloille kattavaa ja käytännönläheistä neuvontaa kasvintuotantoon liittyen. Teen viljelysuunnittelua, EU-tukineuvontaa, kasvustokäyntejä, tuotantokustannuslaskelmia sekä muita Neuvo-palveluja. 

Taustaani

Koulutukseltani olen MMM, Agronomi. Minulla on myös kasvinviljelytila, jota hoidan töiden ohella. Oman viljelyn kautta minulla on käytännön kokemusta viljojen lisäksi myös esim. kuminasta, herneestä ja öljykasveista. Pidän oman osaamisen kehittämistä tärkeänä, ja olenkin mukana Climate Smart Advisors -hankkeen Community of Practice- asiantuntijaryhmässä, jossa aiheena on maan kasvukunto. Olemme yhdessä muiden asiantuntijoiden kanssa oppineet esimerkiksi maan rakenteen arviointia pellolla, NIR maa-analyysin tulkintaa sekä vedenhallintaan liittyviä asioita. 

Neuvontaa ympäri Etelä-Pohjanmaata

Teen neuvontaa tiloille ympäri Etelä-Pohjanmaata. Tapaaminen onnistuu toimistolla, etäyhteyksin tai tilalla. Mielelläni jalkaudun toimistolta esimerkiksi pellolle kasvustokäynnille, jossa voidaan tarkastella maan rakennetta, ja miettiä mahdollisia korjaustoimia. Kasvukaudella voidaan yhdessä miettiä tulevia kasvinsuojelutoimenpiteitä tai lannoitustarpeita. 

Ota yhteyttä – suunnitellaan yhdessä, miten voin auttaa juuri sinun tilaasi 
Minuun voit olla yhteydessä soittamalla, viestillä tai sähköpostilla.