Vuosi 2024: haasteita ja uusia mahdollisuuksia maitotilojen taloudessa ja ruokinnassa
Vuosi 2024 toi mukanaan sekä haasteita että positiivisia kehityskulkuja maidontuotantoon. Vuoteen lähdettiin ennakko-odotuksella, että maidon hinta laskisi, mutta hinta kääntyikin kesän jälkeen kasvuun. Hintakehitystä vauhditti erityisesti voin hinnan kasvu, vaikka loppuvuodesta nousu taittui. Vuoden 2024 keskihinnaksi muodostui 48,55 snt/l, mikä merkitsi 9 % laskua edeltävään vuoteen verrattuna.

Alkuvuodesta matalan tuottajahinnan rinnalla rehujen hinnat olivat korkealla, mikä pakotti maitotilat tarkastelemaan mm. ruokinnan kustannustehokkuutta ja pohtimaan mahdollisia tinkimiskohteita. Onneksi tuotantopanosten hinnat lähtivät lopulta kokonaisuudessaan suotuisaan kehitykseen. Maatalouden tuotantotarvikkeiden ja palveluiden hinnat laskivat yli 6 %, lannoitteiden yli 13 %, rehujen 10,6 % ja energian noin 7 %. Tämä vaikutti positiivisesti maidontuotannon markkinamarginaaliin, joka elpyi vuoden loppua kohti.
- Luonnonvarakeskuksen Taloustohtorin ennusteen mukaan vuosi 2024 näyttäisi olevan kohtuullisen hyvä maitotilojen kannattavuuden näkökulmasta. Tämä korostaa pitkäjänteisen taloudenhallinnan merkitystä: oikea-aikaisilla päätöksillä voidaan varmistaa, että tilan talous kestää markkinoiden vaihtelut, kertoo Petri Koivisto, talouspalveluiden kehitysjohtaja, ProAgria Keskusten Liitosta.
Investoinnit ja korkotason muutos vaikuttivat tilojen talouteen
Korkojen lasku oli vuoden 2024 merkittävä muutos. 12 kuukauden euriborkorko laski vuoden aikana 3,605 %:sta 2,436 %:iin, mikä helpotti erityisesti velkaisten tilojen tilannetta. Viitekorkojen odotetaan vakiintuvan 2–2,5 % tasolle, kuitenkin edelleen korkeampiin lukemiin kuin ennen Ukrainan sotaa.
Samalla maidontuotannon investoinnit osoittivat elpymisen merkkejä. Investointitukia haettiin enemmän, yli 31 miljoonan euron edestä, ja myös myönnettiin enemmän kuin kahtena edeltävänä vuonna. Tämä kertoo Koiviston mielestä yrittäjien kasvavasta luottamuksesta tulevaisuuteen, investointikustannusten hienoisesta noususta huolimatta.
- Yrittäjille saattaa tulla yllätyksenä, että pankkirahoituksen saaminen vie nykyään enemmän aikaa. Tähän kannattaa varautua pitämällä taloussuunnitelmat ajan tasalla, Koivisto muistuttaa.
Hyvästä säilörehuvuodesta haastavaan satokauteen
Ruokinnan puolella vuoden 2024 ensimmäisen sadon korjuuhetken määrittäminen oli vaikeaa, sillä raakavalkuaispitoisuudet olivat korkeita, mutta massaa ei ollut tarpeeksi. Kun korjuupäätös lopulta tehtiin, jäi sulavuus edeltävän vuoden tasosta, lisäten väkirehujen tarvetta. Toinen sato oli laadultaan vaihteleva alueellisten kuivuusjaksojen ja toisaalla taas runsaiden sateiden takia. Osassa maata oli puutetta massasta, toisilla sateet vesittivät hyvät suunnitelmat ja toivat varastoihin kuitupitoista, vesipestyä rehua. Vuoden 2024 säilörehut sisälsivät onneksi hyvin valkuaista, mikä vähensi tarvetta valkuaisrehujen, kuten rypsin, käytölle.
Syksyllä maidon pitoisuudet nousivat ennätyskorkeiksi, mutta maitolitrojen määrää ei saatu kasvatettua, mikä oli erityisen haastavaa litratukea saaville tiloille.
- Lehmiä on vaikea käskeä tuottamaan enemmän litroja kuin pitoisuuksia tilanteessa, jossa eläin ja genetiikka pysyvät samana, mutta ravinto vaihtuu, naurahtaa Ida Korhonen, ruokintapalveluiden kehityspäällikkö ProAgria Itä-Suomesta.
Kuitenkin ruokinnan kokonaistaloutta tarkasteltaessa syksyn maitotuotto-rehukustannus kehittyi positiivisesti, ja Korhonen tunnistaa alalla optimistisen vireen.
Ruokinnan trendit 2024
Vuoden aikana energiatason nosto rehuissa puhututti ja puhututtaa edelleen. Säilörehuista halutaan ottaa maksimaalinen hyöty irti, ja neljännen sadon tekeminen nousee keskusteluissa.
- Joillain alueilla ns. ”pikkukakkonen” on yleistynyt. Se niitetään aiemmin, ja kolmas sato nousee pääsadoksi ensimmäisen rinnalle, Korhonen tuumaa.
Muita vuoden trendejä olivat maissin ja vehnän tulo energialisinä teollisiin rehuihin sekä pohdinnat pötsiterveydestä. Vuoden 2023 rehut olivat sulavuudeltaan hyviä, mutta loppujen lopuksi rajuja: vaikka ensimmäisessä sadossa oli hyvin energiaa, puuttui siitä taas kuitua. Korhonen antaakin vinkkejä ruokinnan optimintiin erityisesti pötsin hyvinvoinnin kannalta.
Vinkkejä ruokinnan optimointiin:
• Vaihda säilörehut hallitusti: ei kerralla toiseen, vaan limittäin, jotta pötsi sopeutuu.
• Sekoita korkeasulavuuden säilörehut kuitupitoisempaan rehuun.
• Syötä useita satoja yhtä aikaa, jos mahdollista.
• Pötsin terveyttä tukevat ostorehut ja hiivat voivat auttaa, jos omat rehut ovat haastavia.

Tarvitsetko tukea tilasi taloudessa tai eläinten ruokinnassa?
Ota sparrailukumppaniksi asiantuntijamme, autamme mielellämme!