Kylmä ja kuiva kevät jarruttaa kasvukauden 2026 lähtöä Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa
Kasvukausi 2026 on käynnistynyt Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa varhaisen kevään merkeissä, mutta alku ei ole ollut erityisen vauhdikas. Lumi suli aikaisin ja pellot paljastuivat nopeasti, mutta syvällä oleva routa, pakkasyöt ja sateiden puute ovat hidastaneet kasvukauden käynnistymistä ja kevättöiden etenemistä.

Syyskasvit selvisivät kohtalaisesti
Syysviljojen talvehtiminen on pääosin onnistunut kohtuullisesti, mutta vaihtelu lohkojen välillä on merkittävää. Kasvustot ovat paikoin laikukkaita ja aukkopaikkoja esiintyy, kun samaan aikaan parhaimmillaan viherrys on jo hyvällä mallilla. Heikoimmilla lohkoilla on nähty myös merkittäviä talvituhoja. Kylmä ja kuiva kevät on hidastanut kehitystä entisestään, ja erityisesti kuivilla lohkoilla oraiden kunto on jo paikoin heikentynyt.
Kylmä ja kuiva kevät hidastaa kasvua
Kevään keskeinen piirre on ollut matala lämpötila ja kuivuus. Vaikka pellon pinta on monin paikoin kuiva ja kantava, routaa löytyy edelleen syvemmältä maasta.
Kasvustot ovat lähteneet liikkeelle hitaasti, ja erityisesti kuivilla lohkoilla on havaittu oraiden heikkenemistä. Vettä kaivattaisiin nyt jo laajasti koko alueellamme: ojat, joet ja järvet ovat paikoin poikkeuksellisen matalalla.
Nurmilla potentiaalia näkyvissä
Nurmikasvustot ovat pääosin selvinneet talvesta hyvin, ja viherrystä on jo havaittavissa. Kasvu on kuitenkin vielä hidasta viileän sään vuoksi. Varsinais-Suomessa lannoitukset on pääosin jo tehty, Satakunnassakin lannoituksia on päästy aloittamaan.
Paikoin nurmet ovat näyttäneet yllättävän hyväkuntoisilta ankarasta talvesta huolimatta, mikä luo odotuksia tulevalle kasvukaudelle.
Kevättyöt käynnistyvät vaiheittain
Kevättyöt ovat käynnistyneet lannan levityksillä ja kevätmuokkauksilla. Varsinais-Suomessa ja eteläisessä Satakunnassa kylvöt on aloitettu aikaisimmilla lohkoilla. Laajemmin kylvöjen odotetaan käynnistyvän vapun jälkeen, mikäli sää lämpene.
Tällä hetkellä ollaan siis odottavassa tilassa. Valmistelut on tiloilla tehty, mutta varsinaiseen työrytmiin ei ole vielä päästy kiinni.
Pellon rakenne ratkaisee, milloin päästään pellolle
Kevät on jälleen nostanut esiin pellon rakenteen merkityksen. Hyvärakenteiset ja hyvin ojitetut lohkot ovat kuivuneet tasaisemmin ja mahdollistaneet aikaisemman liikkeellelähdön, kun taas haastavammilla lohkoilla odotellaan vielä.
Viljelijöiden tunnelmat ovat varovaiset. Kevään etenemistä seurataan tarkasti, mutta kiirettä ei vielä ole. Taustalla vaikuttavat myös kannattavuushaasteet ja kustannusten nousu, jotka hillitsevät odotuksia alkavaan kauteen.
Tuleva sää näyttää suunnan
Kasvukauden alku on ollut hidas, mutta lähtökohdat eivät ole huonot. Ratkaisevaksi nousee lähiviikkojen sää. Lämpö ja sateet käynnistävät kasvun kunnolla ja määrittävät pitkälti kevätkylvöjen onnistumisen.
Kevät 2026 muistuttaa jälleen siitä, kuinka tärkeää on sopeutua vaihteleviin olosuhteisiin ja tehdä päätökset lohkokohtaisesti.
Haluatko keskustella kasvintuotannon asiantuntijan kanssa kuinka varautua vaihteleviin olosuhteisiin?
Jätä yhteydenottopyyntö ja asiantuntijamme on sinuun yhteydessä mahdollisimman pian.






















