Kasvukausi 2025 Länsi-Suomessa – Vaihtelevista oloista kohti uutta kautta
Kasvukausi 2025 jää viljelijöiden mieleen suurten säävaihteluiden vuotena. Kylmä kevät, paikoin poikkeuksellisen runsaat sateet ja kesän hellejaksot toivat kasvintuotantoon sekä mahdollisuuksia että merkittäviä haasteita. Samalla ne korostivat viljelysuunnittelun, riskienhallinnan ja oikea-aikaisten toimenpiteiden merkitystä entisestään.

Kylmä kevät viivästytti kylvöjä
Kevät käynnistyi tavanomaista kylmempänä, mikä hidasti kylvöjen etenemistä monilla alueilla. Aikaisimmat kylvöt päästiin tekemään huhtikuun puolella, mutta suurin osa töistä venyi pitkälle alkukesään. Hidas alku vaikutti kasvustojen kehitykseen ja osaltaan siirsi myös sadonkorjuun aikatauluja myöhemmäksi.
Sään ääri-ilmiöt korostivat viljelytoimenpiteiden merkitystä
Kesäkuun sateet loivat monin paikoin erinomaiset lähtökohdat hyvälle satokaudelle, mutta kesän hellejaksot osuivat monilla lohkoilla kriittiseen kehitysvaiheeseen. Tämä heikensi osassa kasvustoja sadon laatua ja korosti viljelytoimenpiteiden roolia säänvaihteluiden hallinnassa.
Hyvissä sadoissa näkyivät erityisesti onnistuneet esikasvivalinnat sekä harkittu lannoitusstrategia. Jaettu ja oikea-aikainen lannoitus auttoi ylläpitämään laatua myös suurilla satotasoilla. Tilat, jotka pystyivät joustavasti reagoimaan sääolosuhteisiin, hyötyivät tästä selvästi.
Viljojen sadonkorjuu jakautui kahteen vaiheeseen
Sadonkorjuu eteni kahtena selkeänä vaiheena. Syyskuun alkuun ajoittunut poutajakso mahdollisti suuren osan sadosta korjaamisen hyvissä olosuhteissa. Näissä erissä laatu ja varastointikelpoisuus olivat pääosin tyydyttäviä.
Myöhemmin syksyllä alkaneet runsaat sateet muuttivat tilanteen nopeasti. Kastetuntien pidentyminen ja aamuiset sumut lyhensivät puintipäivien määrää, mikä vaikeutti korjuun ajoitusta ja laadun varmistamista. Tämä näkyi etenkin myöhään korjatuissa erissä laadun vaihteluna.
Sokerijuurikkaan ja perunan nosto käynnissä
Lokakuun alussa sokerijuurikkaan ja perunan nostot ovat Länsi-Suomessa edelleen käynnissä. Sadonkorjuuta on paikoin päästy tekemään hyvissä oloissa, mutta runsaat syyssateet ja pellon märkyys hidastavat etenemistä. Sokerijuurikkaan nosto on edennyt vaihtelevasti: kuivilla lohkoilla nostot ovat sujuneet ripeästi ja laatu on pysynyt hyvänä, kun taas kosteilla pelloilla haasteita aiheuttavat tiivistymisriskit ja peltojen kantavuus. Perunasadot vaihtelevat paljon alueittain, ja varastointiin kiinnitetään nyt erityistä huomiota, jotta kosteus- ja tautiriskit pysyvät hallinnassa.
Syyskylvöissä vaihtelua – ensi vuoden suunnitelmat tarkastelussa
Syysviljojen kylvöt etenivät epätasaisesti. Viivästyneet puinnit ja runsaat sateet rajoittivat kylvömahdollisuuksia monilla tiloilla, eikä suunniteltuja aloja saatu kaikkialla kylvettyä. Tämä näkyy suoraan kevätvilja-alan kehityksessä tulevana kasvukautena. Keväällä kylvetään todennäköisesti tavanomaista enemmän.
Sadon määrä keskimääräinen – laatuvaihtelut suuria
Viljojen satotaso oli monilla alueilla viime vuosia parempi, mutta laadussa ilmeni merkittäviä alueellisia ja lohkokohtaisia eroja. Osa lohkoista tuotti huippusatoja, kun taas toisaalla kasvustot epäonnistuivat täysin. Markkinatilanne on haastava: vaikka osa tiloista onnistui hintakiinnityksissä, yleinen hintataso on alhainen, ja markkinoilta odotetaan edelleen noususignaaleja.
Katse kohti kasvukautta 2026
Tulevan kasvukauden suunnittelussa painottuvat riskien hajauttaminen, kasvivalikoiman monipuolistaminen ja kustannustehokkuuden tarkastelu. Syyskylvöjen onnistuminen vaikuttaa ratkaisevasti kevätviljojen viljelyalaan, ja viljojen alhainen hintataso kannustaa monia tiloja arvioimaan lohkojen käyttöä uudelleen.
Kasvukausi 2025 osoitti, kuinka nopeasti sää voi muuttua ja miten ratkaisevassa asemassa viljelytoimenpiteet ovat sadon määrän ja laadun turvaamisessa. Ennakoitua heikompi hintataso lisää painetta tarkkaan kustannusten hallintaan ja riskienhallinnan tehostamiseen.
Suunnittele tulevaa kasvukautta yhdessä asiantuntijan kanssa.
Jätä yhteydenottopyyntö ja asiantuntija on sinuun yhteydessä mahdollisimman pian.




















