Jäsenyydellä monia arvoja

1 min lukuaika

Yrittäjäjäsen

Vesa Lapatolle ProAgrian jäsenyydessä tärkeää on konkreettisten etujen lisäksi myös alan toimijoiden kannattaminen.

Essi jokela2022 80
Lapatto Mty käyttää monipuolisesti ruokinnan palveluita.

"Olemme monessa mukana, ja jäsenyyksiä on useissa maatalousalan organisaatiossa. Käytämme lypsykarjatilallamme tosi paljon ProAgrian palveluita, esimerkiksi ruokinnassa, tukineuvonnassa ja viljelysuunnittelussa. Tilinpäätöstä sparrailimme viime vuonna tulevaisuuteen peilaten", kertoo yrittäjäjäsen Vesa Lapatto Savitaipaleelta.

"Euro kiinnostaa aina ihmisiä, ja yrittäjäjäsenen alennus palveluista on konkreettisin etu, mikä arjessa näkyy. Minulle jäsenyys on kuitenkin myös muuta, toimialalla toimijoiden kannattamista."

"Korona teki sen, että lähtökynnys tapahtumiin on kasvanut. Muutaman kerran vuodessa on mukava käydä hyvässä koulutuspäivässä. Teams-tapahtumia järjestetään liikaa, eikä niille riitä aikaa."