ProAgria Keski-Pohjanmaa päätti vuosikokouksessaan suuntautumisesta Etelä-Pohjanmaahan

ProAgria Keski-Pohjanmaan vuosikokous päätti ensimmäisen kerran yhdistyksen purkamisesta ja toiminnan yhdistämisestä Etelä-Pohjanmaan ProAgrian kanssa. ProAgrian sääntöjen mukaan yhdistyksen purkaminen vaatii kahden peräkkäisen vuosikokouksen päätöksen. Toisen kerran purkamisesta päätetään vuoden 2026 marraskuussa.

Vuosikokous2025
ProAgrian vuosikokous kokosi yritystalo Evaldiin Kokkolaan ProAgrian ja maa- ja kotitalousnaisten keskipohjalaisjäsenistöä.

Vuosikokousedustajat painottivat alueellisten asiantuntijapalvelujen tasapuolisuutta, läheisyysperiaatetta ja asiakkaiden tarpeiden huomioimista, mikäli yhdistyminen vuoden 2027 alussa tapahtuu. Yhdistymisneuvotteluja jatketaan jäsenistön linjausten pohjalta tulevan vuoden aikana.

Henkilövalinnat

Tapani Orjala Lohtajalta valittiin jatkamaan ProAgria Keski-Pohjanmaan puheenjohtajana. Hallituksessa jatkavat Lauri Juntunen Kälviältä, Anna Niemelä Lohtajalta sekä Sanna Rajala Reisjärveltä. Varajäsenpaikkansa uusivat Riikka Rekilä Lohtajalta, Marko Aho Perhosta sekä Jenika Kovanen Sievistä.

Maa- ja kotitalousnaisten johtokunnassa jatkavat Anna Niemelä Lohtajalta, varalla Piia Palola Lohtajalta, Satu Lappi Lestijärveltä, varalla Tuula Tervamäki Toholammilta sekä Raija Virta Himangalta. Virran varajäseneksi valittiin uutena himankalainen Riia Määttänen-Ojatalo.

Huomioinnit

ProAgria Keskusten Liiton myöntämän kultaisen ansiomerkin sai viestijä ja järjestövastaava Ritva Karri.

Keski-Pohjanmaan parhaasta karjasta energiakorjatun maitotuotoksen perusteella palkittiin Havukan Oy:n Markku ja Sanna Rajala Reisjärveltä, toiseksi paras karja oli Rekilä Mty:n Antti, Erkki, Hannu ja Mika Rekilällä Lohtajalta. Kolmanneksi parhaasta karjasta palkittiin Isohanni Mty:n Aleksi, Hannele ja Janne sekä Teppo Isohanni Kannuksesta.

Luonnonvarakeskuksen myöntämällä kannattavuuskirjanpitopalkinnolla 10-vuotisesta kirjanpidosta huomioitiin Elina ja Sami Finnilä Vetelistä. Lohtjaalaiset  Maria ja Harri Muuraiskangas saivat kunniakirjan viisivuotisesta kannattavuuskirjanpidosta.

Vuoden 2025 keskipohjalaisena Maa- ja kotitalousnaisena palkittiin Maija-Leena Hakunti Ruotsalon Maa- ja kotitalousnaisista Kälviältä.  

ProAgrian vuosikokouksessa Ritva Karrille luovutettiin ProAgria Keskusten Liiton myöntämä kultainen ansiomerkki. Vuoden Maa- ja kotitalousnaisena huomioitiin Maija-Leena Hakunti Kälviältä.