Uutinen

Uutinen
ProAgria keskittää kaikki näyttelynsä yhteen yhtiöön
ProAgria keskukset ja Liitto sekä ruotsinkielisen neuvonnan vastaavat organisaatiot keskittävät kaikki näyttelynsä yhteen yhtiöön.


Suvi Anttila, Henri Honkala
2 min lukuaika
Uutinen
Tainionvirran-matkailuyritysten kehittämisryhmä laajenee – mukaan neljä uutta matkailun toimijaa Hartolasta ja Sysmästä
Uusi hanke Tainionvirran II -yritysryhmähanke sai myönteisen rahoituspäätöksen Hämeen ELY-keskuksesta ja aloitti toimintansa vuoden 2020...

Uutinen
Vaasan Tuottajalle kiitos -stipendien saajat on valittu
Lähes 50 000 euron yhteissummalla kehitetään viljelyinnovaatioita ympäri Suomen.

Suvi Anttila
4 min lukuaika
Uutinen
Kasvupolulle haetaan ensimmäistä kertaa mukaan elintarvikealan yrityksiä
ProAgria on Kasvupolun kumppanina haluten tarjota kasvuhaluisille yrityksille ja maatiloille sparrausta kehityksen tiellä.

Uutinen
Uutuuksia Sarkamessuilla Seinäjoella
Tavataan ProAgrian, Faban, Minun maatilani -ohjelmistojen, ETT ry:n, SeiLab Oy:n ja Maveplan Oy:n yhteisosastolla 5A...



Suvi Anttila, Miia Lenkkeri-Tamminen, Sanna Lindén
1 min lukuaika
Uutinen
Maveplanin toiminta laajenee Etelä-Pohjanmaalle
ProAgria Etelä-Pohjanmaa luovutti liiketoiminnan siirtona salaoja- ja mittauspalvelut Maveplan Oy:lle

Henri Honkala
2 min lukuaika
Uutinen
OSMO-hankkeen tuloksia maan kasvukunnon kehittämisestä
Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin juuri julkaisemassa raportissa tarkastellaan kokemuksia 8 koelohkolta vuosina 2015-2018.



Heikki Ajosenpää, Marja Nevalainen, Anne Johansson
3 min lukuaika
Uutinen
Sähköinen ajanvaraus kokeilussa ProAgria Etelä-Pohjanmaalla
Aikoja voi varata arata Bisnes+ -palvelun kautta


Juha-Matti Toppari, Tiina Soisalo
1 min lukuaika
Uutinen
Bambu kasvaa Ähtärissä
Bmbua pandalle -hanke osoitti että bambu voi kasvaa Suomessakin.

Uutinen
Tasavallan presidentin 6.12.2019 myöntämät kunniamerkit ProAgrian ja Maa- ja kotitalousnaisten ansioituneille luottamus- ja toimihenkilöille
Presidentin myöntämät kunniamerkit 6.12.2019

Uutinen
Eteläpohjalaisen maatalouden eteen töitä tehneille tunnustuspalkinnot
Etelä-Pohjanmaan Maanviljelysseuran säätiön tunnustuspalkinnot vuodelle 2019 luovutettiin ProAgria Etelä-Pohjanmaan edustajiston syyskokou

Uutinen
Laidunnus ylläpitää monimuotoisia elinympäristöjä
Luonnonlaitumella tuotettu liha ylläpitää luonnon monimuotoisuutta.

Auli Hirvonen
2 min lukuaika