ProAgria Pohjois-Suomi on maatila- ja maaseutuyrittäjiä Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa palveleva asiantuntijaorganisaatio. Noin 80 asiantuntijamme tavoitteena on, että asiakkaamme saavat parhaan avun liiketoimintansa kehittämiseen. Moniosaajatiimimme tuottavat luotettavat ratkaisut tuotantoon, talouteen ja johtamiseen sekä varmistavat asiakkaidemme yrityskokonaisuuden kokonaisvaltaisen kehittämisen.
Yhdessä ProAgria Pohjois-Suomen kanssa toimiva Pohjois-Suomen Maa-ja kotitalousnaisetvastaa kotitalous- ja elintarvikeneuvonnasta sekä yritysten ja maisemanhoidon asiantuntijapalveluista. Kalatalouden kehittämis- ja asiantuntijapalveluista sekä vesienomistajien edunvalvonnasta huolehtii Oulun Kalatalouskeskus.
ProAgria Pohjois-Suomen toimialueeseen kuuluu 26 Pohjois-Pohjanmaan ja 21 Lapin kuntaa.
Vuosi 2025 oli ProAgria Oulun 197. toimintavuosi. ProAgria Pohjois-Suomi on toiminut vuodesta 1828, aluksi Oulun läänin Talousseuran nimellä.
Johtajan katsaus
Katse vuoden 2025 toimintaan ja tuloksiin
Vuosi oli haasteellinen toimintaympäristön suhteen: sota Euroopassa, epävarmuus USA:ssa, ilmaston muutos, energian hinnan kohoaminen, talouden alavireisyys ja yrittäjien hyvinvointi puhuttivat. Asiakkaamme harkitsivat tarkkaan kustannus vs. hyöty ajatuksen kautta neuvonnan palveluiden käyttöä, ja se heijastui palveluidemme kysyntään.
ProAgria Lapin toiminta lakkasi vuoden 2022 syksyllä ja otimme Oulusta käsin vastuun neuvonnan palveluiden tarjoamisesta Lapin asiakkaille. Palkkasimme uusia asiantuntijoita ja vastasimme näin haasteeseen. Vuoden merkittävimpänä asiana oli Oulun Maa- ja kotitalousnaisten sääntöjen hyväksyminen 18.11.2025. Jatkossa uutena nimenä käytetään Pohjois-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset. Vuosikokouksen juhlapuhujana oli erityisasiantuntija ja tutkija Maarit Liimatainen Lukesta. Hän käsitteli turvepeltojen viljelyn kysymyksiä ja ongelmia ilmaston hillinnän näkökulmasta. Toinen iso muutos liittyi valtion rahoitukseemme: se jakaantui tietämyksenvaihtoon ja tiedotukseen sekä neuvontapalveluihin.
Maitotilaneuvonnan palveluissa asiakkaamme haastoivat asiantuntijoitamme, osa pienensi palveluiden määrää ja säästi. Kasvinviljelyn osalta neuvontatyö kasvoi ja sukupolvenvaihdoksia tapahtui ELY:n tilastojen mukaan aiempaa vähemmän. Alueemme oli edelleen kärjessä maidon-, naudanlihan- ja luomutuotannossa. Myös perunaviljelyalat pysyivät korkeana ja puhdaskauraan satsattiin tiloilla.
Olemme mukana myös ProAgria Tapahtumat Oy:ssä, joka järjestää Farmari- ja KoneAgria -näyttelyt.
Omassa hallinnoinnissa meillä oli 13 hanketta ja osatoteutuksia lisäksi 7 hanketta, kansainväliset hankkeet mukaan lukien.
Sidosryhmätyön näkökulmasta toteutimme pohjoissuomalaisittain merkittävän nurmitoimikunnan järjestämän seminaarin Rovaniemellä. Pääteema oli maatalouden hiilensidontaan, tuottavuuteen ja ammatilliseen osaamiseen liittyvät kysymykset. Meijerikentän kanssa tavoitteemme on ollut rakentaa entistä vahvempaa ja kilpailukykyisempää suomalaista maidontuotantoa alueellamme. Keskeisiä asioita ovat ruokinnan tuloksekas optimointi kustannusten kohotessa, eläinten hyvinvointi sekä maitotilojen johtaminen ja maidonhinnoittelun muutosten vaikutukset tilojen talouteen. ProAgria Pohjois-Suomen ja MTK-Pohjois-Suomen välinen yhteistyö jatkui edellisten vuosien tapaan niin hallintojen kuin käytännön tekemistenkin tasolla.
Pohjois-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten yhteistyö oli monialaista niin perusneuvontamme kuin kalataloudenkin suuntaan. Toiminta toteutti valtakunnallisessa strategiassa asetettuja tavoitteita ja hanketoiminta oli määräävässä roolissa kehittämisessä. Oulun Kalatalouskeskus tehosti toimintaansa edelleen ja myös Lapin alueella verkostojen yhteistyö eteni.
Talouden osalta vuosi oli ylijäämäinen. Kokonaisliikevaihtomme oli 5.705.435 euroa, josta hanketoiminnan osuus oli 1.007.225 euroa. Saimme myös julkista rahaa maaseutuneuvonnan, Maa- ja kotitalousnaisten ja kalatalouden avaintulosalueille. Asiakasmäärämme säilyivät ennallaan ja toiminta oli onnistunutta vaikuttavuuden ja tuottavuuden osalta. Tilikauden ylijäämä oli 18 966 euroa.
Haluan kiittää kaikkia ProAgria Pohjois-Suomen asiakkaita ja jäsenjärjestöjä, sidostahoja, hallintoamme ja työteliästä toimihenkilöjoukkoamme menestyksekkäästä vuodesta 2025.
Vesa Nuolioja johtaja ProAgria Pohjois-Suomi
Hallituksen näkökulma
ProAgria Pohjois-Suomen tarkoituksena on kehittää maatilatalouden, kalatalouden, muiden maaseutuelinkeinojen ja kotitalouden yleisiä edellytyksiä sekä edistää maaseudun ja sen ihmisten aineellista ja henkistä hyvinvointia. Kohottaa maaseudun ihmisten ammattitaitoa ja -tietoa sekä edistää maaseutuyrittäjien taloudellista tietämystä ja edistää maaseudun elinvoimaisuutta yhteistyössä jäsenyhdistyksiensä, yhteiskunnan sekä muiden maaseudun hyväksi työskentelevien yhteisöjen kanssa. Vuosi 2025 oli ensimmäinen uusilla säännöillä ja uudella nimellä.
Neuvonnan rooli korostuu
Yrittäjän täytyy kyetä viljelemään ja hoitamaan kotieläimiä entistä kustannustehokkaammin. Lisäksi edelleen vastuullisuutta ja vastuullista toimintaa vaaditaan varsinkin maatiloilta ja maatilayrittämisessä. Pankit, kauppa, jalostavat yritykset ja viranomaistaho luovat omia vastuullisuuskriteereitään. Päämäärä on hyvä, mutta on kohtuutonta että maatilayrittäjä kantaa lähes kaiken lisääntyvän työ- ja kustannustaakan. Neuvontajärjestöllä olisi paljon annettavaa vastuullisuuskriteereiden laatimisessa ja todentamisessa niin, että se helpottaisi viljelijöiden omaa työtä, jos sidosryhmät vain näin haluaisivat.
ProAgria Pohjois-Suomen tulos oli hieman ylijäämäinen. Vuoden 2025 talouden toteutumista niin kulujen kuin tuottojenkin osalta seurattiin perusteellisesti vuoden mittaan henkilöittäin ja sektoreittain.
ProAgria Pohjois-Suomella on vahvasti toimivat Maa- ja Kotitalousnaiset ja kalatalouskeskus. Tämän ansiosta olemme olleet haluttu hankkeiden hallinnoija ja osatoteuttaja yhdessä sidosryhmien kanssa. Hankkeet ovat pitkälti keskittyneet ilmastonmuutoksen torjuntaan, vesistöjen kunnostukseen, kosteikkojen rakentamiseen ja myös parantamaan maaseudun ihmisten hyvinvointia ja virkistystoimintaa.
Katse tulevaan
Kuluva vuosi 2026 on jo pitkällä. Tämän vuoden toiminnassa on paneuduttu laskutuksen ajantasaisuuteen ja oman neuvontatyön markkinointiin ja myymiseen entistä enemmän sillä periaatteella, että neuvontaan käytetty euro tuo asiakkaalle mahdollisimman suuren hyödyn, ja toisaalta voi helpottaa asiakkaan vuosittain, viikoittain ja jopa päivittäin tehtäviä rutiineja.
Keskusten välinen yhteistyö on parantunut vuosi vuodelta. Tavoitteena on parantaa koko ProAgrian näkyvyyttä ja tietoisuutta niin valtakunnan, maakunnan kun paikallistasolla siitä, että ollaan riippumaton toimija, jolla on tietoa ja taitoa auttaa niin kasvavia maatilayrittäjiä, kuin auttaa koko maaseutua pysymään puhtaana ja elinvoimaisena.
Tämä vuosi on ollut siten erilainen, että pitkään keskustamme johtanut Vesa Nuolioja nimettiin kesäkuussa ProAgria Keskusten Liiton va. toimitusjohtajaksi, ja nyt syyskuussa hänet vakinaistettiin toimitusjohtajaksi. Tämä tuo tarpeen valita syksyn aikana keskuksellemme uusi toimitusjohtaja.
Kiitän ProAgrian koko osaavaa henkilöstöä, hallintoa ja johtoa vuoden onnistuneesta läpiviemisestä. Kiitän myös Oulun Talousseuran maataloussäätiötä tuesta, mitä se on myöntänyt vuosittain neuvonnalle, Maa- ja Kotitalousnaisille ja kalatalouskeskukselle. Tämä tuki on osaltaan mahdollistanut maaseudun asukkaille neuvontaa, koulutusta ja mielekästä tekimistä.
Esa Heikkilä hallituksen puheenjohtaja ProAgria Pohjois-Suomi
Jäsenistömme, hallintomme ja organisaatiomme
Toimintaamme johtavat ja ohjaavat viljelijät, maaseutuyrittäjät ja maaseudun asukkaat.
ProAgria Pohjois-Suomen jäseniä ovat kuntatason maaseutuseurat ja kylätason vastaavat yhdistykset. Jäsenyhteisöt ovat kaikille avoimia rekisteröityjä yhdistyksiä. Lisäksi suorajäseninä on maatiloja ja maaseutuyrityksiä sekä niiden perheenjäseniä ja muita henkilöjäseniä. Jäsenyys on avoin kaikille, jotka hyväksyvät ProAgrian toiminnan tarkoituksen. ProAgria Pohjois-Suomen tarkoituksena ei ole voiton, eikä muun välittömän taloudellisen ansion hankkiminen siihen osallisille.
Puheenjohtaja: Esa Heikkilä, maatalousyrittäjä, Kuusamo
Jäsenet:
Sallamaria Hassinen, Tervola Teresa Majuri, Haapavesi Tarja Mäenpää, Kärsämäki Leea Sangi, Liminka Matti Tyhtilä, Oulu
Vesa Nuolioja, johtaja, esittelijä, Oulu, 1.1. – 28.2.2025, 1.7. – 31.12.2025 Heini Iinatti, johtajan sijainen, toiminnanjohtaja, Oulu, 1.3. – 30.6.2025
Puheenjohtaja: Juha Tikka, työnsuunnittelija, Pyhäjärvi Varapuheenjohtaja: Ari Juka, maatilayrittäjä, Muhos Sihteeri: Heikki Tahkola, Kalatalouskeskuksen toiminnanjohtaja, Oulu
Arto Naumanen, maatilayrittäjä, Kuusamo Eero Oinas-Panuma, maaseutuyrittäjä, Pudasjärvi Tuomo Polojärvi, maanviljelijä, Taivalkoski Hannu Riuttanen, ammattiaineen opettaja, Haapavesi
Puheenjohtaja: Jaana Niskanen, Pyhäjärvi
Varapuheenjohtaja: Johannes Turpeinen, Taivalkoski Sari Salmu, Merijärvi Sirpa Jurmu, Pudasjärvi Juho Hyry, Ii Satu Niiranen, Siikalatva Maria Pirttimaa, Tornio Sanna Takala, Sodankylä
Valio-ryhmän meijerit: Marko Puhto, Haapavesi; varajäsen Pekka Petäjäsuvanto
Arla Suomi yhteistyömeijerit: Sanna Marjala, Raahe; varajäsen Esa Kojo, Liminka
Arla Pohjois-Suomi: Tuija Linjakumpu
Kuusamon Osuusmeijeri: Tuula Kauttio, Kuusamo
Faba: Antti Juntunen, Oulu
Pohjois-Pohjanmaan Lypsykarjakerho: Jaana Niskanen, Pyhäjärvi; varajäsen Anna Kurkinen, Raahe A-tuottajat: Janne Kiljala; varajäsen Jaakko Leiviskä
ProAgria Pohjois-Suomen henkilökunnan edustaja: Elina Raudaskoski, maidontuotannon asiantuntija
Sihteeri: Hanna Saastamoinen, palvelupäällikkö
Puheenjohtaja: Jaakko Tervakangas, ruokaperunantuottaja, Siikajoki Varapuheenjohtaja: Olli-Pekka Turunen, siemenperunantuottaja, Opfarm Oy, Tyrnävä Sihteeri: Marika Sohlo, palvelupäällikkö, ProAgria Pohjois-Suomi ry
Juhana Kauppi, siemenperunantuottaja, Tyrnävä Juho Räbinä, ruokaperunantuottaja, Tyrnävä Simo Rahko, siemenperunantuottaja, Tyrnävä Matti Heikkilä, ruokaperunantuottaja, Paavola
Muuttuva toimintaympäristö
Palvelumme
Asiantuntijoiden osaamisen kehittäminen jatkui tuttuun tapaan kuukausittaisilla tuotannon- ja ruokinnan ajankohtaiskatsauksilla sekä kahdessa lähikoulutuspäivässä. Maaliskuussa maidontuotannon asiantuntijat vierailivat Lantmännenin rehutehtaalla Ylivieskassa ja sen jälkeen kokoontuivat työhyvinvoinnin kehittämisen merkeissä Lounatuulen Kabinetissa. Toukokuussa teimme käytännön havainnointia tilatasolla appeenteko-prosessista ja syvennyimme apesheikkerin sekä lantapesurin käyttöön ja käytäntöjen yhdenmukaistamiseen. Peilasimme myös työkalujen avulla saatuja tuloksia tilalle tehtyyn seurantalaskelmaan. Syksyn perinteinen Maitostartti järjestettiin Oulussa Maikkulan Kartanossa yhdessä Pohjolan Maidon ja Faban kanssa. Loppuvuodesta maitoasiantuntijat osallistuivat Maitoalan Huippuseminaariin Kuopiossa.
Ruokinnan suunnittelun päivystyspalvelu jatkoi vakiintunutta toimintaansa. Syksyllä päivystykselle hankittiin oma puhelin, josta palvelupäällikkö kääntää puhelut aina kyseisen viikon päivystäjälle.
Palvelimme sekä Pohjois-Pohjanmaan että Lapin alueella tarjoten laajasti kotieläinpuolen asiantuntijapalveluita. Kotieläintiimi toimi aktiivisesti tehden yhteistyötä muiden asiantuntijoiden kanssa niin oman organisaation sisällä kuin sidosryhmienkin kanssa. Asiantuntijoidemme kirjoituksia julkaistiin alan ammattilehdissä sekä blogeissa. Maidontuotannon parissa päätoimisesti työskenteli 11 henkilöä, joista kaksi työskenteli tuotosseurannan palveluissa.
Noin 64 % kaikista tuotosseurantatiloista oli ruokinnan- ja tuotannonohjauspalveluiden piirissä. Tavallisten ruokinnan palveluiden lisäksi teimme koelypsypalvelua, teknisiä palveluita, neuvopalveluita sekä muita maidontuotantoon liittyviä asiantuntijapalveluita. Olimme mukana Maitoyrittäjät ry:n tuotannon johtamisen kurssien toteuttamisessa ja järjestimme asiantuntijaluentoja muun muassa erilaisille hankkeille.
Kesällä aloitimme säilörehun vaakauspalvelun tekemisen. Käytössämme oli vuokra-vaaka ja teimme palvelua viidelle tilalle. Saatu palaute oli erittäin hyvää ja hankimme syksyllä kaksi ajoneuvovaakaa, jotta voimme tulevana vuonna tehdä tehokkaammin vaakauspalvelua laajalla alueellamme. Tarjosimme myös uutena palveluna robottien käyttöönoton tukea.
Neuvo-rahaa hyödynnettiin edellisten vuosien tapaan muun muassa yksittäisten tsekkikäyntien ja täsmäpalveluiden tekemiseen. Ohjasimme valtionapua tuotosseurannan perusmaksuun ja tarjosimme asiakkaille mahdollisuuden hyödyntää tukea esimerkiksi tuotosseurantakatsaukseen.
Feeling Good – Lehmän hyvä elämä -hankkeessa työskenteli seitsemän maidontuotannon asiantuntijaa. Hankkeen puitteissa järjestettiin tänäkin vuonna pilottitilojen yhteisiä pienryhmäpäiviä. Huhtikuussa tehtiin pilottitilojen kanssa yhteinen opintomatka Ruotsiin ja Norjaan. Feeling Good -hanke oli esillä useissa eri tapahtumissa ympäri toiminta-aluettamme. Julkaisimme muun muassa Lehmän hyvä elämä -podcast-sarjaa sekä Asiantuntijat asialla video-podcastia.
Vuoden lopussa Pohjois-Pohjanmaan alueella on eniten sekä lypsy- että emolehmiä verrattuna muihin Suomen maakuntiin. Aloitimme loppuvuodesta uusien ja olemassa olevien palveluiden kehittämisen joka jatkuu tulevana vuonna.
Tuotosseurantakarjojen keskilehmäluku lähestyy maan keskiarvoa
Vuonna 2025 ProAgria Pohjois-Suomen alueella tuotosseurannassa oli 438 maitotilaa. Tuotosseurantatilojen määrä laski edellisvuodesta 42 karjalla. Vähentymä on samaa tasoa kuin valtakunnassa keskimäärin. Tuotosseurannasta eronneet tilat olivat lähes kaikki tuotannon lopettaneita tiloja. Tuotosseurantalehmien lukumäärä oli 27 567 kpl. Vähenemää edellisvuoteen oli 763 lehmää, luku on huomattavasti pienempi kuin edellisvuonna. Alueellamme oli useampia uusien navetoiden käyttöönottoja sekä olemassa olevien navetoiden laajennuksia.
Maidon- ja lihantuotannon kannattavuus parani ja se on piristänyt toimintakenttää. Uusia investointi- ja sukupolvenvaihdossuunnitelmia tuli tietoomme tasaiseen tahtiin ja välitimme niistä työpyyntöjä talousasiantuntijoille. Tuotannosta luopujia on edelleen enemmän kuin aloittajia, mutta kaiken kaikkiaan tilanne on ollut valoisampi aiempiin vuosiin verrattuna.
Tuotosseurantatilojen keskituotos vuonna 2025 oli 10 688 kg. Keskituotos nousi 207 kg edelliseen vuoteen nähden. EKM tuotos vuonna 2025 oli 11 435 kg, nousua edellis-vuoteen oli 270 kg. Keskimääräinen valkuaistuotos oli 389 kg (+ 12 kg) ja rasvatuotos 466 kg (+ 12 kg). Maidon pitoisuudet kasvoivat valkuaisen ollessa keskimäärin 3,64 % ja rasvapitoisuuden 4,36 %. Elossa olevien lehmien elinikäistuotos oli 26 735 kg (+ 572 kg) ja vuonna 2025 poistettujen lehmien 35 817 (+ 665 kg). Maitotuotos kiloina elinpäivää kohti nousi 0,5 kg ollen 16,0 kg. EKM tuotos per elinpäivä oli vuonna 2025 17,7 kg. Lehmien kestävyydestä kertovat tunnusluvut olivat kaikki alueellamme valtakunnan keskitasoa korkeampia.
Pohjois-Suomen alueella keskilehmäluku oli 60,9 ja koko maassa 66,1.
Naudanlihantuotanto
Naudanlihantuotannon ja emolehmätuotannon neuvonnan parissa työskenteli yksi asiantuntija. Lisäksi yksi ruokinnan asiantuntija huolehti lihanautatilojen ruokintasuunnittelusta. Myös lihanautatilojen neuvontaa ja osaamista tukee koko maanlaajuinen osaajaverkosto.
Eläinten hyvinvointikorvausta hakeneille lihatiloille tehtiin ruokintasuunnitelmia runsaasti vuodenvaihteen tienoilla. Asiakastiloille tehtiin lisäksi hyvinvointikorvauksen hakua, kansallisten tukien ja EU:n nautapalkkioiden hakua sekä päätukihakua rytmittyen eläintukien haun osalta alkuvuoteen ja päätukien haun osalta touko-kesäkuuhun. Liha-tilat käyttivät Neuvo-tukea kehittämään tilan eläinten hyvinvointia, viljelyä ja kannattavuutta tai tuotantosuunnan muutosta miettiessään.
Lihanauta- ja emolehmätilojen tuotannon suhteen tapahtui positiivista kehitystä lihan hinnan nousun myötä. Alueellamme ei näkynyt suuresti eläinten myynti muualle Eurooppaan, mutta aloittaville emolehmätiloille oli vaikeuksia löytää eläimiä, koska niistä maksettiin hyvää hintaa teuraina. Tilamäärä pysyi suunnilleen samana, muutama tila lopetti tuotannon, mutta myös uusia yrittäjiä tuli mukaan. Lihanautatilojen kohdennettu viestintä tapahtui pääasiassa valtakunnallisen verkoston kautta.
LIKE-hanke aloitti toimintansa alueellamme ja sen tarkoituksena on vahvistaa suomalaisen lähilihan asemaa ja tukea koko lihaketjun kehitystä. Hankkeen tavoitteena on parantaa pienten lihantuottajien, jatkojalostajien ja muiden alan toimijoiden osaamista, kannattavuutta ja yhteistyötä.
Lammastilat
Pohjois-Suomen Lammas ja Villa ry:n vuosikokous pidettiin Pulkkilassa huhtikuussa. Elokuussa järjestettiin retki Pudasjärvelle Sotkajärven kunnostetuille lammaslaitumille. Retki oli suunnattu lampureille, mutta oli avoin kaikille lampaista ja luonnonlaidunnuksesta kiinnostuneille. Tutustumismatkan järjestivät Pohjois-Suomen Lammas ja Villa ry, ProAgria Pohjois-Suomi ja Oulun Maa- ja kotitalousnaiset.
Lammastilojen neuvonnan työnjakoa muokattiin siten, että yksi henkilö vastaa ruokinnan suunnittelusta ja tuotannon neuvonnasta, mutta toinen henkilö tulee tekemään karitsoiden ultraäänimittauksia. Tavoitteena on kannustaa alueemme lammastiloja käyttämään enemmän ultraäänimittaus- ja muita jalostuspalveluitamme tulevaisuudessa.
Lampaiden tuotosseurannan perusmaksu laskutettiin toukokuussa ja uuhimaksut syyskuussa. Tuotosseurannasta erosi kolme tilaa ja uusia tiloja tuli mukaan kaksi kappaletta. Vuoden vaihteessa lammastuotosseurantatilojen määrä Pohjois-Suomen alueella oli 42.
Pohjois-Pohjanmaan alueen karitsoiden ultraäänimittaukset (2kpl) toteutettiin Etelä-Pohjanmaan ProAgrian asiantuntijan tekemänä, koska oman keskuksemme mittaajan kouluttaminen oli kesken. Lapin alueen tiineys- ja lihamittaukset toteutettiin yhteistyö-sopimuksen avulla. Lampureita kannustettiin hyödyntämään Neuvo-tukea kotieläin- pelto ja talousasioissa.
Maitotilavaliokunta ja M-työryhmä
Maitotilavaliokunta kokoontui tuttuun tapaan kolme kertaa vuonna 2025. Kokoukset järjestettiin joko paikan päällä Oulussa tai teamsin välityksellä. Kevään toinen kokous oli isompi sidosryhmäkokous, jossa kuultiin sidosryhmien toimintasuunnitelmia tulevalle kaudelle.
M-työryhmä kokoontui kaksi kertaa Oulun ja kaksi kertaa Lapin maakunnan alueella. Työryhmään kuuluu ProaAgrian, meijereiden, elinvoimakeskusten, MTK:n, Ruokaviraston, lihatalojen ja pankkien edustajia.
Tilojen määrä vähenee edelleen Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin alueella, mutta tilakokojen kasvaessa ulkoistamisen tarvekin kasvaa. Tähän pyritään kasvipalveluissa vastaamaan tarpeeseen räätälöidyllä viljelyn kehittämisohjelmalla, joka perustuu tilan tavoitteisiin. Viljelyn kehittämisohjelman idea on tarjota ratkaisukokonaisuus yhden ratkaisun sijasta. Tämä näkyy esimerkiksi siten, että usean eri alan asiantuntijatiimeissä työstetään yhteistä asiakasprojektia.
Uusia kasviasiantuntijoita on palkattu Pohjois-Pohjanmaan alueelle vuoden 2025 aikana yksi henkilö, ja yksi henkilö siirtyi kotieläinasiantuntijan tehtävästä kasviasiantuntijan tehtävään talon sisällä. Rekrytointitarve on syntynyt työntekijöiden eläköityessä tai jäädessä vanhempainvapaalle. Lapin alueelle ei ole palkattu uusia kasviasiantuntijoita. Vuonna 2025 olemme jatkaneet tiivistä yhteistyötä pohjoisen alueen kasviasiantuntijoiden kesken erityisesti nurmiosaamisen saralla.
Kasvintuotannon asiantuntijoiden kesken osaamista ja tietoa on jaettu kolmen viikon välein kasvituotannon ajankohtaisteamsillä. Lisäksi vuoden alussa järjestettiin tukihakukoulutus Raahessa ja syksyllä kasvikoulutuspäivä Rantsilassa. Tukihakukoulutuspäivään osallistui myös muutamia ELY-keskuksen tarkastajia peltovalvontapuolelta, jotta on saatu vuoropuhelua ja tiedonvälitystä asiantuntijoiden ja viranomaisten välille. Uusien kasviasiantuntijoiden perehdyttämisessä ovat olleet tukena kokeneemmat asiantuntija.
Vuonna 2025 viljelysuunnitelmia tehtiin neuvopalveluna 909 kpl. Osa asiakkaista oli jo käyttänyt neuvoavustuksen loppuun, joten suunnitelmia tehtiin myös kokonaan asiakkaan omarahoituksella. Lisäksi viljelysuunnitelmia toteutettiin MMM valtionavun neuvontapalveluna, koska uusilla asiantuntijoilla ei vielä ollut neuvovaltuuksia käytössä. Peltotukihakemuksia tehtiin 1267 kpl. Vuoden 2025 loppupuolella päästiin myös aloittamaan ilmasto- ja ympäristösuunnitelmien teko asiakkaille, jotka ovat ympäristösitoumuksen piirissä.
Kasvukauden asiantuntijapalvelut olivat kysyttyjä, niin nurmi-, vilja- kuin perunapuolellakin. Käynneillä on havainnoitu suunnitelmien ja toteutuksen toimivuutta. Havaintojen perusteella asiakkaan kanssa on päästy kehittämään kasvintuotantoa kohti asiakkaan asettamia tavoitteita. Vuonna 2025 testattiin ensimmäistä kertaa säilörehun vaakauspalvelun toteutusta viidellä tilalla. Vaakaukset toteutettiin työparina, johon kuului kasvi- ja kotieläinasiantuntija. Palvelu sai asiakkailta hyvän palautteen.
Neuvo-palveluna tehtiin esimerkiksi maan kasvukuntoa ja maan vesitaloutta kehittäviä käyntejä ja suunnitelmia. Lisäksi tehtiin myös kasvinsuojelusuunnitelmia ja kasvukauden kasvinsuojelun neuvontaa 14 asiakkaalle.
Puhdaskaura-auditointeja tehtiin Pohjois-Pohjanmaan alueella vuonna 2025 yhteensä 25 kpl. Lisäksi monelle puhdaskauran viljelijälle tehtiin viljelysuunnitelma Minun Maatilani Wisu-ohjelmalla ja kauran hiilijalanjälkilaskenta Biocoden laskurilla. Yhteistyö Kinnusen Myllyn kanssa on jatkunut vuodesta 2018 asti. Puhdaskauratuotantoa varten on toiminnassa puhdaskaura-asiantuntijatiimi, joka koostuu kuudesta asiantuntijasta. Kasvatamme jatkossa tiimin kokoa tarpeen mukaan. Yhteistyö jatkui myös vuodelle 2026.
ProAgria Pohjois-Suomen toiminta-alue on vahvaa perunantuotannon aluetta, pidimme yllä yhteistyötä alueen siemen- ja ruokaperunayritysten ja viljelijöiden kanssa. Perunanviljelyyn liittyvää konsultointia, niin kasvukaudella kuin kasvukauden ulkopuolellakin teimme tavanomaisen määrän. Vuoden 2025 loppupuolella aloitettiin uuden kasviasiantuntijan perehdyttäminen perunantuotantotilojen palveluiden toteutukseen.
Neuvo
Asiantuntijamme ovat kouluttautuneet ja suorittaneet tutkinnon antaakseen vapaaehtoista viljelijöille suunnattua Neuvo-palvelua vuoden 2015 (????) keväästä alkaen. Neuvontaa on annettu eri osioissa. Uusille asiantuntijoille haetaan neuvovaltuudet heti, kun Ruokaviraston vaatimat ehdot täyttyvät.
Tarkastustoiminta
Ruiskuntestauksia tehtiin vuonna 2025 yhteensä 389 kpl. Testaukset toteutettiin kolmen testaajan ja yhden kesäharjoittelijan tiimillä.
Hanketoiminta
Kasvintuotantoon liittyvä Pohjoisen vyöhykkeet – kyllä kasvaa! -hanke lähti käyntiin vuoden 2024 joulukuussa jatkui aktiivisena koko vuoden 2025. Koulutushankkeessa on järjestetty erilaisia koulutuksia ja pienryhmiä Pohjois-Pohjanmaan maatalousyrittäjille. Erityisenä kohderyhmänä hankkeessa ovat alle 40-vuotiaat ja vasta tilanpidon aloittaneet maatalousyrittäjät. Tilaisuuksia on järjestetty sekä kasvokkain tapaamisina että etäyhteyksin.
Perunakerho
Perunakerhon vuosikokous pidettiin 15.4.2025 Limingassa Catering Katriinan kokous-tiloissa. Ennen varsinaista kokousta kuultiin Harri Muuraiskankaan puheenvuoro ranskanperunatehdashankkeesta. Varsinainen kokous eteni esityslistan mukaisessa järjestyksessä ja kokouksen lopussa kuultiin myös kannattajajäsenyrityksen Viljelijän Bernerin puheenvuoro, jonka piti Matti Tornio. Kokouksen päätyttyä iltaa jatkui iltapalan ja saunomisen merkeissä.
Opintomatkaa ei järjestetty perunakerhon toimesta vuonna 2025.
Yrityspalvelut
Yrityspalveluissa oli käytössä keskimäärin kolmen henkilötyövuoden työpanos (ProAgria Pohjois-Suomi ja Oulun Maa- ja kotitalousnaiset) ja se kattoi koko toimialueemme.
Yritysneuvonnan painopisteenä on ollut monialaisten maatilojen ja maatilojen sivuelinkeinojen neuvonta. Työtä on tehty ensisijaisesti Neuvo-palveluna ja MMM valtion avustuksella tuettuna. Aiheina on ollut yrityksen perustaminen, budjetointi, liiketoimintasuunnitelmat, investointitukihakemukset tai vastaavat.
Yritysasiantuntijoiden työpanosta on hyödynnetty elinkeinojen kehittämishankkeissamme, kuten Parasta paikallista pöytiin, Climate Food ja Luonnontuotteita pohjoisesta. Yhteistyötä on tehty myös muiden eri yrityspalveluita järjestävien tahojen kautta.
Yritysasiantuntijat ovat osallistuneet ProAgrian ja Maa- ja kotitaloisnaisten yhteisen valtakunnallisen yritysneuvojien verkoston toimintaan. Verkostossa on panostettu mm. henkilöstön osaamiseen ja kokemusten vaihtoon. Toimintatavat ovat erilaisia eri puolilla maata johtuen esimerkiksi hankkeiden rahoitustilanteista.
Tilipalvelut
Rahanpesulain mukaiset kyselyt jatkuivat edelleen vuoden 2025 osalta. Uusintakyselyjä tehtiin niille, joilla edellisestä kyselystä oli kulunut 1,5/2 vuotta. Netvisor KYC-kyselyjä hoitivat eniten kolme asiantuntijaa vuoden aikana. Tämän lisäksi koko tilipalveluryhmä oli vastuussa sopimusten ja rahanpesulain mukaisten kyselyjen tekemisestä. Tilinpäätösaikaan asiakkaat, joilla ei ole sähköpostia tekivät tunnistautumista edelleen toimistoilla.
Kirjanpitoon palkattiin kaksi uutta työntekijää joista toinen teki sekä MVL että EVL kirjanpitoa ja toinen opetteli EVL kirjanpitoa. Eläkkeelle jääneiden kahden MVL-kirjanpidon asiantuntijoiden kanssa sovittiin, että työ jatkuu tammi-helmikuun 2026 tehtävissä tilinpäätöksissä vielä vuoden 2025 kirjanpidon osalta tukien nuorempia asiantuntijoita.
MVL-tilipalvelulle aloitettiin kuukausittaiset koulutukset, jotka tallennettiin Teams-ryhmään. Koulutuksista vastasi osaamisvastaava Janna Mäkinen ja jokaisesta koulutuksesta tehtiin myös tiivistelmä kirjalliseen muotoon. Asiakkaat lisätietoineen siirrettiin yhteiseen listaan, jolloin töiden seuranta kokonaisuutena helpottui. Kirjanpidon töiden ja laskutuksen seurantaa lisättiin ja vuoden osalta päästiin positiiviseen lopputulokseen, mikä oli palveluryhmälle kannustava viesti. Matkakuluja karsittiin ja toimintatapoja yhtenäistettiin koko ryhmässä. Kirjanpidon työtehtävistä ja osaajista tehtiin tarkennusta prosessikaaviolla, laajentaen se koskemaan myös talouspalveluiden työtehtäviä. Asiakkaille lähetettiin infoa laskutustavasta ja jokainen kirjanpitäjä oli vastuussa muutosten ilmoittamisesta omille asiakkailleen. Sähköistä kirjanpitoa MVL-kirjanpidossa lisättiin tavoitteellisesti, erityisesti syksystä 2025 alkaen.
EVL-tiimissä edelleen pidettiin yhteisiä koulutuksia Marja Kivioja osaamisvastaavana. Neljä tilipalvelun asiantuntijaa tekivät myös Oy-muotoisten tilojen maksuvalmiuslaskelmien laadintaa ja työtehtäviä laajennettiin tiimissä. Harjoittelija siirtyi työntekijäksi ja hänen IT-osaamisensa toi lisää osaamistasoa tiimiin.
Kaikki tilinpalvelun työntekijät tekivät maa- ja metsätalouden kirjanpitoja ja tilinpäätöksiä. Tilipalvelun asiakkaita oli 773 kpl, joista 50 kpl oli Oy muotoisia.
Toimintamuodon muutoksia sekä yhtiöittämisselvityksiä tehtiin läpi vuoden. Kaikki yhtiöittämiset tehtiin ennakkoratkaisuhakemusten kautta. Yhtiöittämisen laskentaa päätettiin laajentaa niin, että jatkossa tekijöitä on kolme. Syynä tähän erityisesti Palvelupäällikön työtehtävien laajentuminen vastaamaan tilipalvelusta ja yhtiöittämisestä kokonaisuutena. Yhtiöitettäessä tilipalvelu tuli vahvemmin mukaan keskusteluihin ennen yhtiöittämistä.
Omistajanvaihdos- ja talouspalvelut
Omistajanvaihdosten toteuttamiseksi talousasiantuntijat antoivat neuvontaa yli 50 tapaukseen. Neuvonta koski muun muassa tilan kauppahinnan laskentaa ja veroseuraamuksien laskentaa. Osaan omistajanvaihdoksista liittyi myös aloitustuen hakeminen ja siihen liittyvien dokumenttien laadinta kuten liiketoimintasuunnitelma ja siihen liittyvät laskelmat.
Talousneuvontaa maatiloille tehtiin myös investoiville tiloille. Investoinnin kannattavuutta arvioitiin tehden kannattavuuslaskelmia. Usein laskelmista tehtiin eri versioita, joilla pystyttiin arvioimaan erilaisten muuttujien vaikutusta investoinnin järkevyyteen. Investointien yhteydessä tehtiin asiakkaille usein myös investointitukihakemus.
Neuvonnassa on vuonna 2025 huomattu rahoituspäätösten hidastuminen ja rahoituksen saamisen vaikeutuminen. Esimerkiksi investointeihin liittyvissä asioissa on oltava dokumentit hyvissä ajoin valmiina ja neuvonnan tärkeys korostuu.
Muu talousneuvonta piti sisällään myös erilaisten asiakirjojen tekoa. Lisäksi asiakkaiden tarpeita varten tehtiin talousasiantuntijoidemme toimesta kassabudjetointia.
Tuotannonsuunnan vaihdosta pohtivia asiakkaita oli myös vuonna 2025. Useimmiten kyseessä oli eläintenpidosta luopumisen mietintää, jossa asiantuntijamme olivat apuna selvittäen siihen liittyviä asioita sekä kannattavuutta. Osassa näistä tapauksista pohdittiin myös uuden sivuelinkeinon aloittamista ja laskettiin sen kannattavuutta.
Ympäristölupahakemuksia tehtiin muutama kappale vuonna 2025.
ProAgria Kiinteistönvälitys Oy LKV -yhtiölle teki töitä kaksi talousasiantuntijaa vuonna 2025.
Kannattavuuskirjanpitotoiminta
Kannattavuuskirjanpitotoiminnan avulla maatalouden kannattavuuden kehitystä voidaan seurata ja saada selville kannattavuuteen vaikuttavia tekijöitä, kuten mm. tilojen koon ja tukialueen vaikutuksia kannattavuuteen. Tietojen keräys tiloilta tapahtui talousasiantuntijoiden toimesta.
ProAgria Pohjois-Suomi keräsi vuoden 2024 kannattavuuskirjanpitoaineistot 55 (57) tilalta. Kannattavuuskirjanpidosta jäi pois tilikauden 2024 osalta 4 tilaa. Kaksi (2) uutta tilaa liittyi mukaan toimintaan.
Vuoden 2024 tulokset ovat ProAgria Pohjois-Suomen kannattavuuskirjanpitotilojen painotettuja keskiarvoja, jotka kuvaavat mahdollisimman hyvin alueen maatalouden tuloskehitystä.
Maatilojen käytössä oleva maatalousmaa oli ProAgria Pohjois-Suomen toimialueella vuonna 2024 keskimäärin 60,6 ha (2023 59,2 ha) per tila. Kannattavuuskirjanpitotiloilla maatalouden yrittäjätulo oli 17 000 € (2023 34 100 €). Tilojen kannattavuutta kuvataan kannattavuuskertoimella. Jos kannattavuuskerroin on 1,00 maatila on saanut katettua kaikki kulunsa mukaan lukien oman pääoman korkovaatimuksen sekä tehtyjen työtuntien perusteella lasketun laskennallisen palkkavaatimuksen. Vuonna 2024 kannattavuuskerroin oli keskimäärin 0,22 (2023 0,45). Pohjois-Pohjanmaalla lypsykarjatilojen 0,28 (2023 0,74), muiden nautakarjatilojen 0,46 (2023 1,01), viljatilojen -0,40 (2023 -0,57) ja muiden kasvinviljelytilojen 0,32 (2023 -0,43).
Koska ProAgria Pohjois-Suomen alueella keskimääräinen kannattavuuskerroin vuonna 2024 oli 0,22 tarkoittaa se sitä, että tavoitteena olleesta 16 € tuntipalkkavaatimuksesta saavutettiin 22 prosenttia.
Maaseudun maiseman-, ympäristön- ja vesienhoitoon liittyvää neuvontaa, asiantuntijatyötä sekä hanketoimintaa toteutettiin vuonna 2025 koko Pohjois-Pohjanmaan maakunnan alueella ja myös Lapin maakunnassa ProAgria Pohjois-Suomen, Oulun Maa- ja kotitalousnaisten sekä Kalatalouskeskuksen asiantuntijoiden yhteistyönä. Vesienhoito ja -hallinta, luonnon monimuotoisuus, perinnebiotooppien hoito, vieraskasvien hallinta sekä ilmastoviisaat ratkaisut -teemoja edistettiin sekä asiantuntijapalveluilla, hanketoiminnalla että tiedotuksella.
Vuoden aikana maisemaneuvonta teki vesiensuojeluun ja kosteikkosuunnitelmien laatimiseen liittyvää neuvopalvelua 16 tilalle (49,8 ha). Lisäksi yksi laadittiin Pyhäjoen Vesistö ry:n toimeksiannosta. Lisäksi toteutettiin 22 kpl (1393,7ha) ympäristösopimussuunnitteluun ja luonnonmonimuotoisuuden neuvontaan liittyvää neuvopalvelua.
Maaseutuneuvonnan puolella tehtiin neuvopalveluina 52 kpl maan rakenteen parantamisen -käyntiä, 14 kpl kasvinsuojeluaineiden kestävän käytön -suunnitelmaa ja 94 kpl luomuun liittyvää palvelua. Lisäksi ympäristöviisaita toimia edistettiin myös Pohjoisen vyöhykkeet – kyllä kasvaa! -hankkeen tilaisuuksilla ja toiminnalla.
Perinnebiotooppien inventoinnit ja hoidon suunnittelut tehtiin Lohijärvellä, Tornion Inakarissa ja Natura-arviointi Iin Karhun saaressa. Turvepeltojen vettämiseen liittyvät kartoitukset tehtiin Valion tilaamana yhteensä 23 kohteelle, joista kuudelle toteuttamiskelpoiseksi arvioidulle laadittiin myös toteuttamissuunnitelma.
Erittäin mittava tilaustyö oli asiantuntijapalvelut liittyen Oulujoen vesistöalueen vesistövision toimeenpanoon. Työ sisälsi mm. vesistövision vuosien 2025–2027 toimeenpano-ohjelman laatimista, visiotyössä priorisoitujen kunnostuskohteiden (Muhos-, Poika- ja Sanginjoki) toimien edistämistä, paikallisten kunnostuskohteiden neuvontaa, pääkoordinaattorin perehdyttämistä sekä osallistumista koordinointiin ja viestintään.
Mm. hankerahoituksella toteutettu vesienhoidon neuvonta, kartoitus ja suunnittelu täydensivät kokonaisuutta. Toiminta sisälsi koulutuksia, konsultointia, kartoituksia sekä hankkeilla tuotettuja asiantuntijapalveluita. Lisäksi toteutettiin Pyykösjärven koekalastus sekä ympäristökioskin jatkokehitys Ruokavirastolle ilmasto- ja ympäristösuunnitelmien valtakunnalliseksi työkaluksi.
Ympäristötalkoo-ohjauksia toteutettiin Kaijonlahden risunipputalkoissa ja Hupisaarten purokunnostustalkoissa.
Hanketyönä edistettiin haitallisten vieraskasvien torjuntaa Kalajokilaaksossa. Hankealueen kunnissa tehtiin torjuntakokeiluja ja niiden seurantaa sekä muita toimia, kuten talkoita ja tapahtumia. Myös maatilojen luonnon monimuotoisuuden edistämiseen, laidunnukseen ja niittyjen hoitoon tartuttiin hankerahoituksella.
Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin kunnille, yrityksille, viranomaistahoille ja yhteisöille pidettiin yhteensä 21 kpl infoa, aiheina mm. avoimet viheralueet ja viheralueiden hoidon kehittäminen, niitytys ja uusniityt, vesienhallintaan liittyvät toimet, naturavaikutusten arviointi, luontoselvitykset ja kasvillisuuteen liittyvät inventoinnit, turvepeltojen vettäminen, Lapin alueen vesienhoidonneuvonta, luonnonlaitumet, vieraslajit, monimuotoisuus maatiloilla.
Hanketoiminta
ProAgria Pohjois-Suomi, Pohjois-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ja Oulun Kalatalouskeskus osallistuvat useiden kehittämisryhmien toimintaan sekä suunnittelevat ja toteuttavat paikallisia, alueellisia ja kansainvälisiä hankkeita eri sidosryhmien kanssa. Osaa hankkeista hallinnoidaan itse ja osassa toimitaan osatoteuttajana eri asiantuntijarooleissa.
Vuonna 2025 toteutuksessa oli yhteensä 20 eri hanketta, jotka jakautuivat lukumäärällisesti ja rahoituksellisesti ProAgrian valtakunnallisiin kehitys- ja hanketoiminnan strategisiin painopisteisiin kuvioiden 1 ja 2 mukaisesti.
Kehitettäviä ja edistettäviä osa-alueita olivat muun muassa:
luonnon monimuotoisuuden edistäminen maatilaympäristöissä
paikallisten ruokatuotteiden ja elintarvikeyritysten kehittäminen, kansainvälistyminen ja viennin edistäminen
lähikalan käytön lisääminen ja luonnontuotealan kehittyminen
vieraskasvien torjuntakeinojen käytännön testaaminen
kiertotalouden edistäminen kotitalouksissa ja kaupungeissa
ravitsemusterveyden ja osallisuuden vahvistaminen, terveellisten elintapojen edistäminen
Kuvio 1. Oikealla ProAgria Pohjois-Suomen, Pohjois-Suomen Maa- ja Maa- kotitalousnaisten ja Oulun Kalatalouskeskuksen hankkeiden lukumäärällinen jakautuminen strategisiin painopisteisiin vuonna 2025. Kuvio 2. Vasemmalla ProAgria Pohjois-Suomen, Pohjois-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten ja Oulun Kalatalouskeskuksen hankkeiden rahoituksen jakautuminen strategisiin painopisteisiin vuonna 2025.
Hankkeiden keskeisin rahoittaja on edelleen Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto (maaseuturahasto) (Kuviot 3–4). Muita käytössämme olevia rahoituskanavia olivat Euroopan sosiaalirahasto (ESR), Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR), Euroopan meri- ja kalatalousrahasto (EMKVR) sekä kansalliset ministeriöiden hankeavustukset. Kansainvälisiä hankkeita oli käynnissä kolme ja niihin tuli rahoitusta Interreg Aurora, Interreg Baltic Sea Region ja Horizon Europe -ohjelmista. Hankkeita päättyi vuonna 2025 3 kpl, uusia hankkeita käynnistyi 6 kpl ja lisäksi hankehakemuksia jätettiin loppuvuonnakin kansalliselle puolella neljä ja kansainvälisiin rahoituksiin neljä. Hankkeet kohdistuvat pääosin oman keskuksemme toiminta-alueelle, mutta myös ylimaakunnallisia hankkeita on koko ajan enemmän.
Kuvio 3. Vasemmalla ProAgria Pohjois-Suomen, Pohjois-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten ja Oulun Kalatalouskeskuksen hankkeiden lukumäärällinen jakautuminen päärahoituskanavittain vuonna 2025. Kuvio 4. Oikealla ProAgria Pohjois-Suomen, Pohjois-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten ja Oulun Kalatalouskeskuksen hankkeiden rahoituksen jakautuminen päärahoitus- kanavittain vuonna 2025.
Hanketoimintamme on tärkeä osa maaseudun ja asiakkaidemme parhaaksi tekemäämme työtä. Hankerahoituksen avulla voimme tarjota eri kohderyhmille koulutusta, kehitystoimenpiteitä ja vertaistukea joko hyvin edullisesti tai maksutta. Hankkeissa kehitetään myös uusia ratkaisuja, innovaatioita ja toimintamalleja sekä lisätään yhteistyötä. Olemme arvostettu asiantuntijakumppani hankkeissa ja hanketoimintamme on laadukasta. Vuonna 2025 hankkeidemme toteutukseen osallistui 44 asiantuntijaa yhteensä noin 143 henkilötyökuukaudella eli noin 11,9 henkilötyövuoden työpanoksella.
ProAgria Pohjois-Suomen ja Pohjois-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten henkilöstön hankeosaamista kehitetään 6–8 kertaa vuodessa järjestettävissä hanketoimijoiden sparraustilaisuuksissa. Hanketyön tukena toimii jatkuvasti päivittyvä Hanketoiminnan opas, jonka avulla jaetaan osaamista organisaation sisällä. Kansainväliset hankeverkostomme ovat kasvaneet ja hanketyötä tehdään nyt mm. ruotsalaisten, saksalaisten, virolaisten, latvialaisten, puolalaisten, espanjalaisten, kreikkalaisten, italialaisten ja hollantilaisten organisaatioiden kanssa.
Hankkeista sekä niiden tilaisuuksista, toiminnasta ja tuloksista viestittiin monikanavaisesti. Somepostausten ja -videoiden lisäksi tehtiin myös ammattimaisia podcasteja ja annettiin haastatteluja esim. Radio Kalevaan. Lehtijuttuja ja artikkeleita julkaistiin mm. Kalevassa, alueen paikallislehdissä, ammattilehdissä ja ProAgrian asiakaslehdessä.
Valtion rahoituksen käyttö vuonna 2025
Neuvontapalveluiden hyödyntäminen
Neuvontapalveluiden hyödyntämiseen myönnettiin 191 400 € valtion yleisavustusta, yksityinen rahoitus samaan toimintaan 33 776 €. Neuvontapalveluita on tuotettu koko vuoden ajan. Vuodelle 2025 myönnetty yleisavustus käytettiin kokonaisuudessaan hakemuksen mukaisesti. Aloitus ja lopettamislomakkeet on koottu palvelua käyttäneiltä asiakkailta ja yleisavustuksella toteutetut toimenpiteet sekä lopullinen tiliselvitys raportoidaan tällä loppuraportilla. Kustannusten erittelyssä on otettu huomioon väliraportissa (1.1. – 31.8.2025) esitetyt kuuluokkamuutokset.
Valtion rahoituksella on toteutettu asiakaskohtaisia neuvonnan palvelutapahtumia laajalla palveluvalikoimalla. Keskeistä on asiakastarpeista lähteä työskentely asiakkaan menestymiseksi ja elintarvikeomavaraisuuden turvaamiseksi alueellisesti kattavasti pohjoisessa Suomessa. Neuvontapalveluita on kohdennettu kestävän rehuntuotannon ja ruokinnan neuvontaan maitotiloille laadullisen tavoitteemme saavuttamiseksi.
Tietämyksenvaihto ja tiedotus
Tietämykseen ja tiedonvaihtoon myönnettiin 283 600 € valtion yleisavustusta, yksityinen rahoitus samaan toimintaan 50 047 €. Toimintaa on toteutettu koko vuoden 2025 ajan. Vuodelle 2025 myönnetty yleisavustus käytettiin kokonaisuudessaan hakemuksen mukaisesti.
45 % vastaajista sai tapahtumassa uutta tietoa ja 9 % toivoi yhteydenottoa asiantuntijalta. Asiakaskokemuksen laadulliseksi mittaamiseksi osallistuimme myös valtakunnallisesti toteutettuun asiakastyytyväisyyskyselyyn.
Asiakkaille suunnatussa palautekyselyssä 83 % vastaajista oli saanut neuvontaa kasvokkain, mutta yli puolet vastaajista oli saanut neuvontaa myös etäyhteydellä (49%), puhelimitse (54%) tai sähköpostitse/muulla viestintävälineellä (57%). Etäyhteyksin saatu neuvonta oli valtakunnallisia tuloksia yleisempää, mikä on ymmärrettävää johtuen pitkistä välimatkoistamme.
Oulun Maa- ja kotitalousnaiset
Oulun Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskuksessa toimi vuonna 2025 14 eri asiantuntijaa, yhteensä 12,55 htv ajan. Asiantuntijaosaaminen pohjautuu ruoka- ja elintarvikeosaamiseen, luonto-, ympäristö- ja maisemaosaamiseen sekä yritystoiminnan osaamiseen.
Toiminta pohjautui Maa- ja kotitalousnaisten järjestön vuoteen 2025 ulottuvaan strategiaan.
Maa- ja kotitalousnaisten tahtotilana on
• Suomen tunnettuuden vahvistuminen laadukkaasta sekä herkullisesta ruoasta ja suomalaisen ruoan tekijöiden arvostuksen lisääntyminen koko ruokajärjestelmässä • ilmastonmuutoksen hidastuminen ja kestävän kehityksen edistäminen • luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen estyminen ja kehityksen kääntyminen luonnon monimuotoisuutta korjaavaan suuntaan • maaseudun ja maakuntien elinvoimaisuuden vahvistuminen ja sen näkyminen ainutlaatuisina elinympäristöinä, erilaisina yrityksinä, osallisuutena, yhteisöllisyytenä ja osaamisena.
Strategiakaudellemme 2021–2025 on nimetty seuraavat neljä teemaa:
• suomalaisen ruoan sankaritarinat • ilmastomyönteinen ja kestävä yhteiskunta • monimuotoinen luonto • Suomi kutsuu kylään
Vuonna 2025 valtakunnallinen strategia päivitettiin vuosille 2026–2030. Pohjois-Suomen asiantuntijat osallistuivat päivitystyöhön ja jäsenistölle järjestettiin mahdollisuuksia osallistua strategian valmisteluun.
Maa- ja kotitalousnaisten järjestö sai harkinnanvaraista valtionapua neuvonnalliseen työhönsä Opetushallituksen varoista. Maa- ja kotitalousnaisten toiminnassa on huomioitu myös opetushallituksen strategia 2024–2027 sekä yleiset perusteet myönnettäville avustuksille.
Avustuksen turvin Oulun Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus järjesti koulutuksia, kursseja, luentoja ja tapahtumia sekä toteutti kampanjoita ja lukuisia maakunnallisia kehittämishankkeita yhdessä eri sidosryhmien kanssa.
Opetushallituksen tuki on myös erittäin tärkeä asiantuntijaosaamisen ylläpitämisen ja sidosryhmätyön mahdollistaja. Osaamisen lisäämiseen, verkostoitumiseen ja hankevalmisteluun kohdennettu innovaatiorahoitus mahdollistaa saadulle tuelle moninkertaisen vaikuttavuuden laajojen julkisrahoitteisten hankkeiden toteutuksella.
Kuvassa Pudasjärven Maa- ja kotitalousnaiset ruokakurssilla tammikuussa 2026.
Oulun Maa- ja kotitalousnaiset ovat toteuttaneet opetushallituksen tuella kuluttajille ja kotitalouksille suunnattuja ruokaan ja ravitsemukseen liittyviä neuvontapalveluja sekä ryhmäneuvontana että asiakaskohtaisena neuvontana. Ruokaneuvonnan perustan muodostaa uudistuneet ravitsemussuositukset, monipuolinen, terveellinen ja maistuva alueellinen ruoka ja ruokakulttuuri sekä paikallisten ruuantuottajien esiin nostaminen.
Ruokakasvatus ja terveellinen ruoka
Opetus- ja kulttuuriministeriön tuella toteutettuja ruokakursseja järjestettiin 18, joissa käsiteltiin seuraavia aiheita: sushi, äijäruoka, sydänystävällinen ruoka, grilliruoka, nuotiokokkailu, villiyrtit, herkulliset häät, isänpäiväkakut, kotijuusto, kevään juhlat, ruokaisat salaatit ja aasialainen ruoka kotimaisittain Koulutuksiin osallistui 192 henkilöä. Ruokakurssit saavat osallistujilta runsaasti positiivista palautetta.
Opetushallituksen tuella järjestettiin 9 neuvontatilaisuutta, joihin osallistui 454 henkilöä. Suuremmista ruokatapahtumista osa on vakiinnuttanut paikkansa vuosittaisina kohtaamispaikkoina ja kokonaisuutena näissä tapahtumissa tavoitetaan tuhansia osallistujia. Kertomusvuonna valmisteltiin erityisesti kulttuuripääkaupunkivuodelle 2026 Arctic Food Lab ruokaohjelman tapahtumia tapahtumapilotteja toteuttamalla: Hävikkifestarit, Villiyrttikarkelot, Kesäillan kattaus ja Likis-oheisohjelmineen toteutuvat tulevana vuonna vielä tätäkin vuotta suurempina. Erityinen onnistuminen on ollut Artesaaniruuan SM-kilpailujen saaminen osaksi kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaa vuodelle 2026. Tärkeä kokonaisuus oli myös valmistautuminen Pohjoista ruokaa lasten ja nuorten lautasille -teeman toteutukseen laatimalla reseptiikka ja viestintämateriaali lähiruokaviikon viettämiseen kouluissa ja oppilaitoksissa vuonna 2026.
Luonnonlaidunpäivän tapahtumassa Vihiluodon luontopolulla oli erilaisia rasteja luonnonlaidun teemaan liittyen. Tilaisuudessa oli tarjolla Kujalan tilan luonnonlaidunlihamakkaraa. Liha ja kalakaupan tilaisuus toteutettiin yhteistyössä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen Priodiversity LIFE -hankkeen, Luonnonvarakeskuksen NiittyHOI- hankkeen, Vihiluodon kyläyhdistyksen, Metsähallituksen, Pohjanmaan Lintutieteellisen yhdistyksen ja Suomen luonnonsuojeluliiton Oulun yhdistyksen kanssa.
Pohjalaisen leipäjuuston ja Kainuun juustoleivän nimisuojahakemuksiin toimitettiin lisäselvityksiä. Hakemusten käsittelyn osalta ollaan päätymässä yhteen yhteiseen hakemukseen suomalaisen leipäjuuston/juustoleivän osalta. Perämeren pikkusiian nimisuojahakemukseen on toimitettu lisäselvityksiä ja etsitty soveltuvaa hakijatahoa.
Kouluvierailut Hyvä ruoka, joka päivä -hankkeeseen toteutettiin ostopalveluna yhteensä kymmenen ruokakasvatusvierailua Pohjois-Pohjanmaalla. Vierailuja järjestettiin Yli‑Kiimingissä, Ylivieskassa, Vihannissa, Kärsämäellä, Revonlahdella, Limingassa ja Hailuodossa. Lisäksi yksi tapaaminen pidettiin Oulun seudun ruokaraadin kanssa, joka kokoontui Myllytullissa käsittelemään kouluruokailun parantamiseen liittyviä teemoja. Tilaisuudessa oli mukana oppilaita kaikista Oulun alueen kouluista sekä useita työntekijöitä Oulun ateriapalveluista.
Lähikalan menekinedistämistä toteutettiin erillisellä hankerahoituksella. Pienessä hankkeessa toteutui kaksi merkittävää kokonaisuutta: Kiviniemen kalasataman Lähikalatapahtuma, joka ylitti kaikki odotukset ja paikalle saapui noin 600 osallistujaa, sekä TV-mainos alueellisesti MTV:llä, joka saavutti yhteensä 1 358 140 henkilöä.
Vahva arki
Hankkeessa kehitettiin Hyvinvointia arkeen -mallia ja erityisesti osaltamme teemaa: terveellinen ravitsemus ryhmätoiminnassa. Vuoden aikana on toteutettu yhteensä 12 ryhmän toimintaa sekä 4 erityisryhmän toimintaa, joissa pidettiin 23 luentoa ja kurssia, joissa oli mukana yhteensä n. 190 osallistujaa. Hygieniaosaamiskursseja tilattiin avoimista koulutuksista 3 kpl. Hankkeen puitteissa osallistuttiin myös Hyvinvointifoorumiin ja Ravitsemusterveyden seminaarissa oli puheenvuoro.
Vision4Food
Hanketta esiteltiin AIS-konferenssissa Oulussa kesäkuussa. Hankkeen pilottitoiminta lähti käyntiin syksyllä ja ensimmäinen Warm-up event järjestettiin Paltamossa joulukuussa. Hankekonsortion tapaamisiin osallistuttiin kesäkuussa Helsingissä ja joulukuussa Valladolidissa, Espanjassa.
Oulun Maa- ja kotitalousnaiset ovat opetushallituksen tuella kannustaneet eri-ikäisiä kuluttajia sekä yrittäjiä tekemään muutoksia omissa toimissaan ja valinnoissaan kohti ilmastomyötäisempää ja kestävämpää yhteiskuntaa. Elintarvikeyritysten uutiskirjeillä jalkautetaan uusinta tutkimustietoa ja tiedotetaan ajankohtaisista asioista.
Circ@home -hanke sai myönteisen rahoituspäätöksen Interreg Baltic Region -ohjelmasta ja käynnistyi vuonna 2025. Hankkeessa osallistuttiin kahteen hankeryhmän tapaamiseen: aloitustapaamiseen Hampurissa ja projektiryhmän tapaamiseen Keravalla Jalotus Oy:n luona. Hankkeessa toteutetaan kotitalouspilotteja, joita varten tehtiin kolme kotitalouksien haastattelua ja yksi palveluntarjoajan haastattelu esiselvityksenä. Yhteistyötä rakennettiin Kiertokaaren ja Sivakan kanssa. Loppuvuodesta suunniteltiin ja valmisteltiin usean yhteistyökumppanin kanssa yhteistyössä järjestettyjä Hävikkifestareita, jotka järjestettiin tammikuussa 2026 osana Oulu 2026 -kulttuuripääkaupungin ohjelmaa.
Vesienhoidon neuvonta, kartoitus, suunnittelu
Kuva Kosteikkosafarilta Konulammelta syyskuussa 2026.
Oulun Maa- ja kotitalousnaisten erityinen vahvuus on jo vuosia jatkunut vesienhoidon edistämiseksi tehtävä työ. Vuoden ehdottomasti suurin onnistuminen olikin vesienhallinnan palveluiden myynti. Erittäin mittava tilaustyö oli asiantuntijapalvelut liittyen Oulujoen vesistöalueen vesistövision toimeenpanoon. Työ sisälsi mm. vesistövision vuosien 2025–2027 toimeenpano-ohjelman laatimista, visiotyössä priorisoitujen kunnostuskohteiden (Muhos-, Poika- ja Sanginjoki) toimien edistämistä, paikallisten kunnostuskohteiden neuvontaa, pääkoordinaattorin perehdyttämistä sekä osallistumista koordinointiin ja viestintään. Muulla rahoituksella toteutettu vesienhoidon neuvonta, kartoitus ja suunnittelu täydensivät kokonaisuutta.
Loppuvuonna 2025 järjestettiin ennallistamisteemoihin liittyvä seminaari uuden kumppanin, RELEX-säätiön kanssa. Laajan osallistujajoukon koonnut seminaari johti keskusteluihin, joiden tuloksena käynnistyi valuma-aluekunnostusten edistämiseen liittyvä yhteistyö kansainvälisen Landscape Finance Lab -organisaation kanssa. Vuoden aikana seurattiin kansallisen ennallistamissuunnitelman toimenpideohjelmaluonnosta, ja osallistuttiin keskusteluihin maatalousympäristön luonnon monimuotoisuuteen ja turvemaiden ennallistamiseen liittyvissä aiheissa.
Luonnontuotteita pohjoisesta
Hankkeessa järjestettiin Puolukka(sieni)retki Petäjävaaraan Rovaniemellä. Tapahtumassa oli jaossa reseptejä ja tietoa luonnontuotteista ja keraaja.fi -palvelusta sekä maistatettiin luonnontuoteherkkuja. Alueellisten keruuverkostojen kehittämiseksi järjestettiin tilaisuudet Tunturi-Lapissa ja Kuusamossa. Alan yrittäjiä kohdattiin usein mm. Villiyrttikarkeloiden suunnittelussa, yrittäjien pyöreä pöytätapaamisissa sekä Arktiset Artesaanit yhteisosaston suunnittelussa Oulu2026 avajaisfestareita varten. Villiyrttikarkeloiden yhteyteen järjestettiin myös opintomatka Lapin yrittäjille Ouluun. Kulttuuripääkaupunkivuoteen valmistauduttiin myös tuomalla luonnontuotteita alueen ravintoloihin Luonnosta makuja ravintolaan tuottajatreffeillä ja Luonnontuotteita drinkkeihin työpajassa.
Vedet haltuun valuma-alueilla, Veden äärellä
Vedet haltuun valuma-alueilla päättyi keväällä ja hankkeessa kehitetystä vesienhallinnan toimintamallista tehtiin video ja esite. Vesienhallintakohteiden pilottisuunnitelmat laadittiin Itkonojalle ja Naamanjärvelle. Toteutetut vesienhallinnan kohteet koottiin tarinakartalle. Ojitusyhteistyöstä järjestettiin infowebinaari.
Veden äärellä hankkeessa toteutettiin Pohjois-Pohjanmaan vesistöaluekohtaisten verkostotoimijoiden osaamiskartoitus sekä valittiin pilottialueiksi Talusoja-Tähjänjoki ja Jolosjoki. Hankkeessa tehtiin merkittävää sidosryhmätyötä sekä vesienhoidon verkoston kehittämistyötä. Veden äärellä -kalenteri vuodelle 2026 julkaistiin. Hankkeessa järjestettiin Pohjois-Pohjanmaan kunnostuspäivät: Soiden ja turvemetsien ennallistamisen monet kasvot, Vesienhoidon kunnostusyhdyshenkilöpäivät, Lumijärven kalailta sekä Valuma-aluetoimilla Jolosjoki parempaan tilaan -info.
Biomassat kiertoon Koillismaalla
Paikkatietoaineiston Ympäristönhoidolliset biomassat -kokoaminen ja hankkeen raportin kirjoittaminen.
Climate Food
Hanke päättyi vuoden lopussa ja sen tulokset koottiin raporttiin: Climate-smart insights in Northern food ecosystems. Hankkeessa tuotettiin työkirja elintarvikeyrityksille ja julkaistiin artikkelit Climate effects of primary production, Climate effects of food processing ja Climate-smart food production in future sekä 4 case-esimerkkiartikkelia ilmastoviisaista ratkaisuista yrityksissä. Hanke järjesti 4 webinaaria ja kaksi lähitilaisuutta, mm. Can sustainability be profitable? Discussions about meat, fish and climate, Paikallinen elintarviketuotanto ruokaturvan rakentajana, Workshop on marketing and branding ja Ruokalahjatuotteet ja rajat ylittävä yhteistyö.
Hankkeen tuloksena solmittu yhteistyösopimus ProAgria Pohjois-Suomen ja Hushållningssällskapet Norrbotten-Västerbottenin kesken on tiivistänyt merkittävästi yhteistyötämme Pohjois-Ruotsiin ja mahdollistaa tiedonvaihtoa, yhteisiä hankkeita ja jopa rajan ylittävää asiantuntijatyötä. Ruotsalaiset vierailivat Oulussa ja heille esiteltiin laajasti MKN toimintaa. Loppuvuonna valmisteltiin uutta Resilient Roots -hanketta, joka keskittyy ruoantuottajien taloudellisen resilienssin parantamiseen ja sitä kautta hankealueen huoltovarmuuden varmistamiseen.
Oulun Maa- ja kotitalousnaiset ovat opetushallituksen tuella tuoneet esille luonnon monimuotoisuuden merkitystä kaupungeissa ja maaseudulla sekä järjestäneet lumoinfoja ja toteuttaneet luonnon monimuotoisuuteen liittyviä tapahtumia. Näissä tavoitettiin merkittävä määrä osallistujia, yhteensä 3680.
Vesienhallintaan ja kosteikkoihin liittyvä työ vahvistui vuoden aikana keskeiseksi osa-alueeksi. Toiminta sisälsi valuma-alueiden tarkastelua, kosteikkojen suunnittelua sekä käytännön toimenpiteiden edistämistä. Kosteikkosuunnitelmien laatimiseen liittyvää neuvopalvelua tehtiin 13 tilalle. Viljelijöiden hakemana rahoitushakuun saakka eteni seitsemän kosteikkosuunnitelmaa ja lisäksi yksi laadittiin Pyhäjoen Vesistö ry:n toimeksiannosta.
Vieraskasvien torjuntaan panostettiin erityisesti Vieraskasvien uhkat hallintaan Kalajokilaaksossa (VIUHKA) -hankkeella, jossa oli aktiivinen toimintavuosi: kaikissa hankekunnissa tehtiin torjuntakokeiluja ja niiden seurantaa sekä muita toimia, kuten talkoita ja tapahtumia. Malisjoella kartoitettiin jättiputkia sekä venootilla että droonilla ja vertailtiin kartoitusten tuloksia. Sini Kaakko on viimeistellyt opinnäytetyötään jättiputken torjunnasta. Loppuvuodesta valmisteltiin Vieraskasvit kuriin jokilaaksoissa -hanketta Maaseuturahaston rahoitushakuun. Hankkeessa kehitetään haitallisten vieraslajikasvien torjuntaa neljässä Siikajokilaakson ja lähialueen kunnassa vuosina 2026–2028. Hankkeessa kumppaneina ja osarahoittajina ovat Haapaveden, Pyhännän, Siikajoen ja Siikalatvan kunnat sekä kumppanina JEDU:n maanrakennusalan koulutus.
Luonnon monimuotoisuuden neuvonta, kartoitus, suunnittelu
Luonnon monimuotoisuuden edistämisessä saavutettiin vuoden aikana merkittäviä tuloksia sekä toiminnan laajuuden että vaikuttavuuden osalta. Toimenpiteillä tavoitettiin laajasti eri kohderyhmiä, ja toiminta yhdisti viestinnän, käytännön asiantuntijatyön sekä pitkäjänteisen kehittämisen.
Luonnon monimuotoisuutta edistettiin merkittävästi myös asiantuntijapalveluiden kautta. Vuoden aikana laadittiin 13 hoitosuunnitelmaa, mikä ylitti selvästi asetetun tavoitetason. Lisäksi toteutettiin 27 neuvontapalvelua sekä useita kartoituksia ja arviointeja. Keskeisiä kokonaisuuksia olivat perinnebiotooppien inventoinnit ja hoidon suunnittelu, Natura-arvioinnit sekä turvepeltojen vettämiseen liittyvät kartoitukset yhteensä 23 kohteelle, joista kuudelle toteuttamiskelpoiseksi arvioidulle laadittiin myös toteuttamissuunnitelma.
Luonnon monimuotoisuus maatilalla -hankkeelle haettiin rahoitusta alkuvuodesta ja rahoitus myönnettiin keväällä. Hanke aloitettiin hankkeen käynnistämiseen, hallintoon ja projektiryhmän organisoitumiseen liittyvillä toimenpiteillä. Työpakettien toteutus aloitettiin elokuussa.
Niittyjen lumoa ja kestävää hoitoa eli NiittyHOI-hanke käynnistyi keväällä 2025. Hankkeessa suunniteltiin toteutusta ja pidettiin kohdennettuja webinaareja lammas- ja hevostiloille. Teemoina olivat luonnon monimuotoisuus, rahoitusmahdollisuudet, eläinten hyvinvointi ja laidunrakenteet. Syksyllä hanke toteutti Markkuun luontopolun yhteydessä olevalle luonnonlaidunkohteelle raivauskoulutus OSAOn opiskelijoille. Tilojen pienryhmätilaisuuksien suunnittelu ja markkinointi aloitettiin.
Vieraskasvien uhkat hallintaan Kalajokilaaksossa
Hanke järjesti koululaistalkoot Ylivieskassa ja Haapajärvellä, yleisötalkoot Ylivieskassa ja Haapajärvellä sekä Alavieskassa. Vieraskasvien torjuntatyönäytökset järjestettiin Ylivieskassa (Viitapihlaja-angervo) ja Nivalan Maliskylällä (jättiputki). Yleisöinfot järjestettiin Kasarmitorilla Ylivieskassa, Alavieska-päivillä ja Haapajärven iltatoritapahtumassa. Jedun luontoalan opiskelijoille luennoitiin vieraskasveista.
Luonnon monimuotoisuuden edistäminen maaseutuympäristössä, Luonnon monimuotoisuusmaatilalla
Hankkeessa toteutettiin kyläillat Temmeksellä (2kpl) ja Kumisevan kylällä. Monimuotoisuuskohteiden ja -tavoitteiden kartoituskäyntejä tehtiin 4 kpl: Aholan Maidon kosteikolla, Mty Haapalan tilalla, Kumisevan kylällä ja JEDU:n opetustilalla.
Kosteikko-osaaminen kasvuun
Hankkeen järjestämiä tai osa järjestämiä tapahtumia on ollut kahdeksan, joista merkittävin "Monipuoliset turvemaat: Kestäviä ratkaisuja ja mahdollisuuksia maanomistajille" -seminaari.
Oulun Maa- ja kotitalousnaiset ovat opetushallituksen tuella edistäneet maaseutuyrittäjyyden näkyvyyttä ja osaamista tuottamalla materiaalia viestintäkanaviin ja nostamalla esimerkeissä alueen yrittäjien tarinoita näkyviin.
Maa- ja kotitalousnaisten hallitus kokoontui 4 kertaa ja piirikeskuksen edustajat osallistuivat ProAgria Pohjois-Suomen vuosikokoukseen, Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskusten toiminnanjohtajien ja puheenjohtajien kesäseminaariin sekä MKN Keskuksen varsinaiseen kokoukseen.
Järjestötoiminnassa erityinen onnistuminen oli Perämeren kierto opinto- ja virkistysmatka. Matkalla vierailtiin mm. Paapii Desing Oy:ssä, Umeå Smak festivaaleilla, Västterbotten ostin kotiseudulla Burträsk Saluhallissa, Kulturhus Sarassa, Svedjan ost och Bakerissa, Luulajan Gammelstadissa ja Joulu- ja lelumuseo Lekkermannissa Torniossa. Ennenkaikkea matkalla kuultiin upeita yrittäjätarinoita sekä nautittiin herkullisesta ruoasta ja hyvästä seurasta.
Pohjois-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten ensimmäistä edustajakokousviikonloppua vietettiin Iso-Syötteellä, Pudasjärvellä. Kokouspäivän ohjelma oli rakennettu toiminnalliseksi. Asiantuntijat pääsivät esittelemään vuoden 2024 toimintaa ja sen tuloksia käytännönläheisillä ja osin käsin kosketeltavilla ja jopa maisteltavilla keinoilla learning cafe-pisteillä.
Kokousviikonloppu jatkui pohjoisen luonnon aarteiden äärellä luentojen ja luonnonmateriaalityöpajan puitteissa. Viikonloppu sisälsi paljon aitoa yhteisöllisyyttä ja mukavaa yhdessäoloa – vastaavaa toimintaa haluamme tarjota jäsenistölle myös jatkossa.
Edustajakokouksessa valittiin myös Vuoden 2025 Maa- ja kotitalousnainen, joka on Anna-Maija Rahja Siikajoen Maa- ja kotitalousnaisista. Vuoden Maa- ja kotitalousnaisten paikallisyhdistys on Kurenkylän Maa- ja kotitalousseura ry Pudasjärveltä.
Yksi vuoden onnistumisia on Arctic Food Lab -maakunnallisen ruokaverkoston toiminnan kehittäminen. Osallistuneiden organisaatioiden välinen yhteistyö on vakiintuneempaa esimerkiksi AFL-kehittäjien ja yrittäjien verkostoissa. Myös uusia kansainvälisiä yhteyksiä on luotu ja kansainvälinen toiminta on ollut vaikuttavaa.
Kuvassa: Vuoden 2025 Maa- ja kotitalousnainen Anna-Maija Rahja Siikajoen Maa- ja kotitalousnaisista. Vuoden Maa- ja kotitalousnaisten paikallisyhdistys Kurenkylän Maa- ja kotitalousseura ry Pudasjärveltä.
Osallistuimme myös Kontion Maa- ja kotitalousseuran 90-vuotisjuhlaan ja Yli-Olhavan Maa- ja kotitalousnaisten 90-vuotisjuhlaan muistamisilla, yhdistystä muistettiin myös rahalahjoituksella. Osallistuimme myös Piipsjärven MKN yhdistyksen syyskokoukseen.
Järjestötoiminnan ja paikallisyhdistysten näkyvyyden vahvistamista on tuettu vastaamalla yhdistyksien yhteydenottoihin ja opastettu tarpeen mukaan mm. jäsenrekisterin käytössä, yhdistystoiminnan uudelleen järjestelyssä sekä yhdistyksen lakkauttamisessa. Jäsenyhdistyksille järjestettiin etäyhteydellä infoja: Oulu2026 ohjelmahaku -info, Strategiatyöpaja ja toimintasuunnitelmatyöpaja sekä jäseninfo Oulun piirikeskuksen toiminnasta Lapin yhdistyksille.
Järjestötuotteita on välitetty kursseilla ja edustajakokouksessa. Koti- ja maaseutulehteä on tehty tunnetuksi eri tilaisuuksissa jakamalla näytenumeroita ja tilauskuponkeja.
Yritysten neuvontapalvelut
Yritysten neuvontapalveluja toteutettiin sekä Neuvorahoituksella; MMM valtion avustuksella että laskutettavana. Neuvonnoissa aiheina oli mm.: investointitukien haku, maatilojen monialaistaminen/sivuelinkeinojen ohjaus, yhtiöittäminen, verotus, liiketoiminnan suunnittelu ja elintarvikehuoneiston perustaminen ja omavalvonta.
Parasta paikallista pöytiin
Hankkeessa on tehty laajaa sidosryhmäyhteistyötä ja kehitetty Pohjoisen elintarvike- ja luonnontuotealan verkostotoimintaa ja järjestetty 2 kehittäjätapaamista sekä aamukahvitilaisuuksia kuukausittain, pilotoitu Oulu2026 vuoden tapahtumia ja infottu lähiruuasta, mm. Kesäillan kattaus, Likis lähiruokamarkkinat. Yrittäjille ja ammattikeittiöille on järjestetty info/työpajoja mm. yritysryhmien mahdollisuuksista, uudistavasta matkailusta, Pizzaa ja palautetta Likis lähiruokamarkkinoista, Artesaaniruokakilpailun mahdollisuuksista, koulujen lähiruokaviikosta ja AFL-verkostoon liittymisestä. Hanke kehitti kouluille lähiruokamenua ja pilotoi nokkossämpylöitä osana kouluruokaa.
Elämänlaatua eläinten avulla (ELLA)
Kolmen eläinavusteisia hyvinvointipalveluita tarjoavan yrityksen yritysryhmä, jossa yrittäjät kehittävät omaa toimintaansa yhteistyössä. Hankkeessa tehtiin palvelumuotoilua sekä kehitettiin hyvinvointialueiden ja muiden asiakastahojen tarjouspyyntöihin vastaamista ja etänä tuotettavia palveluita. Yritysten toiminnan vastuullisuuden varmistamiseksi ja vastuullisuuden hyödyntämiseksi markkinoinnissa kehitettiin vastuullisuuteen liittyviä asiakirjoja ja vastuullisuuden todentamista, toteutettiin työhyvinvointia tukevaa ryhmäkokonaisuutta yrityksissä sekä eläinten kanssa työskentelyn vastuullisuuden lisäämiseen tähtäävää ja henkilöstön osaamista vahvistavaa Piet Nibbelingin ohjaama Deepening your horsemanship koulutuskokonaisuutta.
Lihat läheltä – ketju kuntoon
Hanke järjesti aloituswebinaarin. Hankkeessa toteutettiin alkukartoitus 30:llä pohjois-pohjanmaalaisella lihatilalla.
Artesaaniruoka Aito o Äkta
Hanke järjesti Tiedätkö mitä artesaaniruoka on -webinaarin ja Benchmarking-matka Kemiönsaareen artesaaniruoan SM-kilpailuihin. Hanke osallistui aktiivisesti yhteistyöhön Artesaaniruokayhdistyksen ja verkoston kanssa. Vuoden 2026 Artesaaniruuan SM-kilpailujen suunnittelu oli jo kovassa käynnissä.
Asiantuntijoiden osaamisen lisääminen
Oulun Maa- ja kotitalousnaisten asiantuntijat osallistuvat opetushallituksen tuella lukuisiin webinaareihin ja seminaareihin. Asiantuntijaosaamista lisättiin edellä mainittujen ja opetushallituksen tuen lisäksi merkittävästi myös hankkeiden kautta. Kuusi asiantuntijaa osallistui Maaseutuverkoston järjestämään Maatalouden kehittämishankkeiden vaikuttavuusvalmennukseen. Neljä asiantuntijaa opiskeli myös omaehtoisesti työn ohessa.
Sidosryhmäyhteistyö
Oulun Maa- ja kotitalousnaiset osallistuivat aktiivisesti Maa- ja kotitalousnaisten järjestön valtakunnalliseen yhteistyöhön, mm. ruokapalveluiden tuotteistaminen sekä toiminnanjohtajien yhteistyö.
Oulun Maa- ja kotitalousnaiset osallistuvat useiden kehittämisryhmien toimintaan sekä suunnittelevat ja toteuttavat paikallisia ja maakunnallisia hankkeita eri sidosryhmien kanssa. Opetushallituksen tukea hyödynnettiin yhteistyöhön ja mm. hankevalmisteluun, mikä mahdollistaa saadulle tuelle moninkertaisen vaikuttavuuden laajojen julkisrahoitteisten hankkeiden toteutuksella.
Vuonna 2025 valmisteltiin useiden eri kumppaneiden kanssa mm. seuraavia hankkeita: Lihat läheltä – ketju kuntoon (LIKE), Luonnon monimuotoisuus maatilalla, Niittyjen lumoa ja kestävää hoitoa (NiittyHOI), Luontopohjaiset ratkaisut osana ilmastonmuutokseen sopeutumista Pohjois-Pohjanmaalla (LUONTO), Maahanmuuttajien osallisuuden vahvistaminen kestävän maaseutuyrittäjyyden (SISU) avulla ja Vieraskasvit kuriin jokilaaksoissa.
Oulun Maa- ja kotitalousnaisten asiantuntijat kuuluvat lukuisten sidosryhmien toteuttamien hankkeiden ohjausryhmiin sekä erilaisiin neuvottelukuntiin. Osallistuimme valtakunnallisiin Maa- ja kotitalousnaisten teema- ja asiantuntijaryhmiin, joissa edistettiin ajankohtaisia asioita ja kampanjoita, viestintää ja mm. nettisivuja, kehitettiin palveluita ja asiantuntijoiden osaamista.
Oulun Maa- ja kotitalousnaiset ovat tehneet kansainvälistä yhteistyötä mm. Hushållningssällskapet Norrbotten-Västerbottenin kanssa. Hushållningssällskapetin, Luulajan teknisen yliopiston, Lapin ammattikorkeakoulun ja Oulun Yliopiston Kerttu Saalasti instituutin kanssa toteutetaan ClimateFood -hanketta Interreg Aurora -rahoituksella. Myös kansainvälisiä hankkeita on valmistelu useampien konsortioiden kanssa.
Oulun Kalatalouskeskus
Toimintakausi 2025 oli toiminnaltaan erittäin vilkas ja aktiivinen. MMM asettamat tulostavoitteet saavutettiin suunnitellusti. Vuosia jatkuneen aktiivisen ja tunnollisen työnteon seurauksena ostopalveluiden määrä ylitti odotukset. ProAgria Pohjois-Suomen maisema- ja ympäristöasiantuntijoiden, sekä Kalatalouskeskuksen hallinnon toimihenkilöiden lisätyövoiman avulla maastokaudesta selvittiin kunnialla. Varsinaisia maastokohteita ja tapahtumia kertyi toimintavuonna yhteensä reilusti yli 30.
Kalatalousalueet
Kalatalousalueille tarjottiin neuvontaa puhelimitse ja sähköpostilla, sekä autettiin kokousten valmistelussa ja kokouspäätösten tiedottamisessa sekä neuvottiin etäkokousten järjestämisessä. Kalatalousalueita neuvottiin rahoituskanavien kartoittamisessa, avustusten hakemisessa, sekä informoitiin ajankohtaisista paikallisista ja valtakunnallisista vesienhoitoon- ja kalatalouteen liittyvissä asioista. Kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunnitelmat otettiin käyttöön harkitusti mutta määrätietoisesti. Neuvontajärjestön edustaja on ottanut osaa kokouksiin lähinnä etäyhteyksien kautta.
Osakaskunnat
Oulun kalatalouskeskus järjesti monipuolista neuvontaa vesialueen omistajille ja muille sidosryhmille ympäristön- ja vesienhoidossa läsnäolotapahtumissa, sähköpostien ja teams- sovellusten avulla. Vesienhoito herätti kiinnostusta ja sen parissa oli aktiivista toimintaa koko toimintavuoden ajan. Rahoitus- ja hankehakuneuvonnalle oli myös paljon kysyntää.
Osa neuvotuista kohteista eteni ELY-keskuksen avustushakuun. Osalle kohteista ei ollut varsinaista rahoituskanaviin ohjaamista, vaan tarve oli vesienhoidon toimenpiteiden neuvonnalle. Tiivis ja saumaton yhteistyö ELY-keskuksien kanssa jatkui ja laajentui.
Kalatalouskeskus hallinnoi Koillismaalla kolmea eri yhteislupa-aluetta (Kitkajärven yhteislupa-alue, Järvi-Kuusamon yhteislupa-alue, sekä Hautajärven yhteislupa-alue) lisäksi kalatalouskeskus neuvoi ja auttoi muita yhteislupa-alueita mm. kalastuksenvalvonnassa ja kalanpoikasten istutusten toteuttamisessa. Kalatalouskeskus osallistui tänäkin vuonna Biomassat kiertoon Koillismaalla -hankkeeseen, jota hallinnoi Koillismaan kehitysyhtiö, Naturpolis.
Valtakunnallinen Ahvenposti alueellisesti täydennettynä välitettiin 9 kertaa niille osakaskunnan toimijoille, joilta on saatu sähköpostiosoite. Ahvenpostin jakelulevikki oli vuoden 2025 lopussa 125. Ryhmä- ja jäsenkirjeitä lähetettiin kahdeksan (8) kertaa vuoden aikana kaikille jäsenyhteisöille (125 kpl).
Kaupallinen kalastus
Kaupallisille kalastajille tarjottiin pääasiassa neuvontaa puhelimitse ja sähköpostilla. Pyrittiin edistämään yhtenäisten ammattikalastuksen ja kalastusmatkailun lupa-alueiden muodostamista osakaskunnissa ja kalastusalueilla.
Kaupallisen kalastuksen neuvonnassa on tehty paljon yhteistyötä Kainuu–Koillismaa Kalaleader ja Perämeren rannikon kalaleader -aktivaattoreiden kanssa. Heillä on ajankohtainen ja päivitetty erityisosaaminen kaupallisten kalastajien toiminnan kehittämisessä.
Eri hankkeiden ja tapahtumien yhteydessä osallistuttiin useaan eri tapahtumaan jossa maistatettiin lähikalaa ja esiteltiin valmistustapoja ja reseptiikkaa sekä käytiin mm. Raahessa Pattasten koululla pitämässä kahdelle eri luokalle kotitaloustunteja, joiden aikana opetettiin kalan käsittelyä ja valmistusta. Myös ala-asteikäisiä aktivoitiin lähikalan käyttöön Torniossa koululla järjestetyllä lähikalapäivällä. Tarvittaessa tehtiin henkilökohtaista neuvontaa kaupallisille kalastajille mm. teams palavereiden avulla.
Kalastusmaksujen lisääminen
Kalastuksenvalvonta-asetuksen ja kalastuslain vaatimista toimenpiteistä kalastuksessa ja sen järjestämisessä on tiedotettu edelleen eri kontakteissa mm. osakaskuntien ja kalatalousalueen kokouksissa. Kalastuslupa-asioihin koskevaa neuvontaa annettiin pääasiassa puhelimitse, sähköpostilla ja lehdistön välityksellä. Ihmisiä ja kalastajia valistettiin, miksi maksaminen kannattaa ja mihin kalastusmaksukertymiä käytetään. Aiheeseen liittyviä esitteitä jaettiin tapahtumien yhteydessä ja sähköposteilla. Neuvontajärjestö auttoi kalatalousalueita ja osakaskuntia kalastuksenvalvonnan järjestämisessä. Yhteistyötä tehtiin myös Rajavartiolaitoksen ja poliisin kanssa.
Kalastusharrastuksen vetovoiman ja harrastusmahdollisuuksien lisääminen
Vuoden 2025 osallistuttiin mm. seuraaviin tapahtumiin: Nuorison kalastustapahtumat (3kpl), kylätapahtumia (2kpl), kalankäytön menekin edistämistapahtumia (3kpl), vesienhoitoon- ja suojeluun liittyvät tapahtumat (kpl), valtakunnallinen kalastuksen päivä Kuusamossa. Tapahtumissa pääteemoina olivat kotimaisen kalan menekin edistäminen, nuorison innostaminen kalastusharrastuksen pariin, vesienhoitoon aktivointi ja rahoitusmahdollisuuksista tiedottaminen. Toiminnanjohtaja oli nimettynä mukana eri yhteistyöryhmissä mm. Arvovesi, Oulujoen vesistövisio, MATKI- Kiiminkijoen vesistövisio, Vesienhoitoryhmä.
Kalastuksen säätelystä ja yhteislupatoiminnan kehittämisestä tiedotettiin aktiivisesti. Toiminnalla pyrittiin ohjaamaan kalastuslupakäytäntöjen yhtenäistämistä ja helpottamaan lupien saatavuutta.
Jäsenyhteisöjen edunvalvonta
Toimintakauden aikana jäsenyhteisöjen ja varsinkin vesialueiden omistajien etuja valvottiin tiukasti. Hankkeiden suunnittelussa korostettiin eri yhteistyökumppaneille vesialueen omistajan huomioimista ja mukaan ottamista jo hankkeen alkuvaiheessa. Kokemusten perusteella moni hyvä hanke on kokenut aivan turhia vastoinkäymisiä sen vuoksi, ettei vesialueenomistajia ole otettu huomioon jo alkuvaiheessa.
Kalavesien käyttö, kala- ja rapukantojen hoito
Toiminnanjohtaja oli mukana Keskusliiton virtavesikunnostustyöryhmässä, joka välitti tietoa eri virtavesikunnostustapahtumista, sekä vaihtoi kokemuksia teamsin kautta ja sähköposteilla. Kalatalouskeskus hallinnoi seitsemän eri kalatalousmaksun käyttöä vuonna 2025. Kalatalouskeskus oli mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa kalatalousmaksuihin liittyviä istutuksia. Istutusmäärät ja paikat olivat määräytyneet haitankärsijöiden ja ELY-keskuksen viranomaisen hyväksymän suunnitelman mukaisesti. Istukaslajina oli järvitaimen. Harjuksia ei ollut saatavilla Ohtaojalla esiintyneiden tuotannollisten ongelmien vuoksi. Kirjolohia ei enää istutettu, koska ELY oli kieltänyt sen istuttamisen hyvin monilla alueilla. Kalojen istutuksissa ohjeistettiin käyttämään vain paikallisia kalalajeja ja kantoja, mitkä on kirjattu alueen KHS:aan. Ravustus jatkoi hiljaiseloaan ja ravustuksesta on edelleen hyvin vaikeaa saada tietoa, koska kalastajat pitävät tiedot ominaan. Paikoitellen ravustajilta sai tietoa, että rapukannat ovat pitkän taantumuksen jälkeen elpymässä. Ravustajien suurin huolenaihe edelleen oli mahdolliset ulkopuoliset ravustajat, jotka voisivat tuoda muualta tullessaan jälleen rapuruton elpyneisiin vesistöihin tuhoisin seurauksin. Vesialueen omistajia ohjeistettiin myös kartoittamaan täpläravun levinneisyyttä. Kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunnitelmien käytössä ja varsinaisten suunnitelmien toteuttamisessa avustettiin koko toimialueella.
Oma varainhankinta
Toimintavuosi oli ostopalveluiden osalta vilkas. Erilaisia ostopalveluita urakoitiin Pohjois-Pohjanmaalla, Lapissa ja Kainuussa ja tapahtumia kierrettiin ympäri koko toimialuetta.
Lisäksi asiakkaille tehtiin näytteenoton suunnittelua ja avustavia konsultointitöitä ja vuonna 2025 tehtiin hanketöissä suunnittelua vuonna 2026 tapahtuville näytteenotoille. Muutamia näytteenottoja tehtiin myös organisaation sisällä oleville hankkeille.
Vesinäytteenottojen yhteydessä on myös testattu ProAgrian oman YSI-kenttämittarin toimintaa laaduntarkkailun varmistamiseksi ja palveluvalikoiman laajentamiseksi ja siivikon toimintaa.
Hankerahaa valvontaan, selvityksiin ja kalastusharrastukseen
Erämessut yhteistyössä Lapin kalatalouskeskuksen kanssa. Varasimme kalatalouskeskusten käyttöön kaksi telttapaikkaa alueelta, ja sijaintimme messualueen ulkoalueella oli hyvä ja tavoitimme kolmen päivän aikana paljon kävijöitä. Teltallamme oli monipuolinen tarjonta koska myös Veden äärellä- ja Lähikalaa lautaselle- hankkeen työntekijöitä tuli kertomaan omasta toiminnastaan ja aktivoimaan ihmisiä keskusteluun. Messujen aikana esiteltiin kalankäsittelyä ja valmistusta ja Lähikalaa lautaselle-hankkeen avulla saimme maistatettua ihmisillä liki 1000 särkikalamaistiaista.
Talouden tunnusluvut
Tuloslaskelma
1 000 €
2025
2024
Tuotot
Valtion määräraha
681
700
Hanketoiminta
1007
783
Palvelumaksut
3876
3582
Muut toiminnan tuotot
141
135
Tuotot yhteensä
5705
5200
Kulut
Henkilöstökulut
-3896
-3723
Poistot
-85
-63
Palvelutoiminnan kulut
-452
-376
Muut kulut
-1312
-1285
Kulut yhteensä
-5745
-5456
Tuotto- / kulujäämä
-40
-256
Varainhankinta
43
48
Sijoitustoiminta
16
14
Tuloverot
Tilikauden yli- / alijäämä
19
-194
Tase
1 000 €
2025
2024
Vastaavaa
Pysyvät vastaavat
Aineettomat hyödykkeet
102
141
Aineelliset hyödykkeet
90
77
Sijoitukset
63
56
Pysyvät vastaavat yhteensä
255
274
Vaihtuvat vastaavat
Saamiset
1114
981
Rahat ja pankkisaamiset
1506
1512
Vaihtuvat vastaavat yhteensä
2620
2493
Vastaavaa yhteensä
2875
2767
Vastattavaa
Oma pääoma
Edellisten tilikausien ylijäämä
1843
2037
Tilikauden yli- tai alijäämä
19
-194
Oma pääoma yhteensä
1862
1843
Lyhytaikainen vieras pääoma
Saadut ennakot
126
113
Ostovelat
213
216
Muut lyhytaikaiset velat
145
98
Siirtovelat
529
497
Vieras pääoma yhteensä
1013
924
Vastattavaa yhteensä
2875
2767
Yhteystiedot
Toimialatuntemusta, osaamista ja kumppanuutta
Käytettävissäsi on maatalouden ja maaseutuyrittäjyyden vahva tuntemuksemme ja osaamisemme.
Tukenasi on paikallinen ja valtakunnallinen asiantuntijaverkostomme.
Teemme sinua hyödyttävää tiimityötä.
Yhdistämme johtamiseen ja talouteen tuotanto-osaamisemme.