Kasvinsuojelututkinto nyt vain 40 € (sis. alv), yrittäjä- ja yritysjäsenillemme 35 €! Suorita tutkinto nyt

Sopeudutko muutokseen?

4 min lukuaika

Talouden ruorissa

Ihmiselle on luonnollista kaivata pysyvyyttä ja ennustettavuutta. Muutos voi ahdistaa, lisätä epävarmuutta ja tuntua pelottavalta. Tunteisiin ei voi aina vaikuttaa, mutta niiden kanssa voi oppia elämään. Elämä on arvaamatonta ja muutoksiin on tunteista huolimatta tärkeää sopeutua, varsinkin yritystoiminnassa.

Talous 2

Maatalous muutoksen keskellä

Maatalous, kuten muutkin toimialat, on ollut monenlaisten muutosten keskellä. Hintasuhteet maataloudessa ovat vaihdelleet merkittävästi, mikä on pidemmällä aikajaksolla mitattuna poikkeuksellista. Kyse ei ole ollut normaaleista markkinamuutoksista, vaan enemmänkin markkinahäiriöistä, jotka ovat nostaneet tuotantopanosten, esimerkiksi lannoitteiden, hintoja ja aiheuttaneet maksuvalmius- ja kannattavuushaasteita useille tiloille, kun tuotot ovat laahanneet perässä. Tuottajahintojen noustua on osa maitotiloista päässyt ennätyksellisiin verotettaviin tuloksiin.

Korot

Markkinakorot ovat olleet totuttuun tasoon suhteutettuna korkealla, mutta tuottojen kasvu on keskimäärin kompensoinut korkotason nousun. Tässäkin on tilatasolla merkittävää vaihtelua. Markkinakorot ovat laskeneet, mutta korkotasojen ei oleteta nykytasosta kovin merkittävästi laskevan. Nollakorkojen aikaan tuskin palataan. 

Vaateet lisääntyvät

Ekologisen kestävyyden vaatimukset ovat lisääntyneet viime vuosina. Rakennetukia hakiessa täytyy perustella hanketta ekologisen kestävyyden näkökulmasta. Myös rahoituslaitokset ovat viime aikoina alkaneet pyytää raportteja muun muassa maatilatason hiilitaselaskennasta. Rahoitusta on todennäköisesti saatavilla halvemmalla, kun kestävyyskriteerit hankkeessa täyttyvät. 

Pankkisääntely

Rahoituslaitosten ehdot ovat myös kiristyneet viimeisen vuosikymmenen aikana. Osa investoinneista, joita rahoitettiin 10–15 vuotta sitten, ei hyvin suurella todennäköisyydellä rahoitettaisi nyt. Pankit ovat tarkan ja kiristyvän sääntelyn alla, ja se on aiheuttanut merkittäviä muutoksia maatalousyritystenkin rahoittamiseen. Rahoitusalalla sääntelyn kiristyminen alkoi vuoden 2008 pankkikriisistä. Viime aikoina uutisissa ovat olleet kauppasotaan liittyvät teemat. Kauppasodilla ja tulleilla voi olla nopeastikin merkitystä hintasuhteisiin.

Kassavarat

Rahoittajat eivät ole vaatineet maatilainvestointeihin omarahoitusosuuksia. Suuremmat investoinnit tai peltokaupat on pitkälti rahoitettu kokonaan lainarahalla. Kannattavan maatilan merkki kuitenkin on, että investointeihin voidaan käyttää tarvittaessa ja aina rahoittajan vaatiessa myös omarahoitusta. Suurten investointien yhteydessä merkittävät omarahoitusosuudet eivät ole mahdollisia. Olennaista investoinnin onnistumisessa on, että mahdollisen kustannusarvion ylityksen, eläinostot tai tuotannon ylösajon kustannukset voitaisiin rahoittaa ilman lisälainoitusta. Kassavarojen merkitys on monestakin syystä kasvanut. Hintasuhteet vaihtelevat aiempaa enemmän ja tuet maksetaan aiempaa myöhemmin. Suositus kassavaroille vuoden alussa on 15–20 % normaalien hankintojen ja menojen rahoittamiseksi ennen syksyn tukien maksua, mikäli lannoitteita ei ole maksettu loppuvuonna. Sen takia kassavarojen tulisi olla todella merkittävät, jotta niistä riittää omarahoitusosuudeksi isompiin investointeihin.

Sukupolvenvaihdoksen rahoitus

Maatilan sukupolvenvaihdokset on tähän asti rahoitettu täysin pankin toimesta ja lisäksi jatkajat ovat saaneet käyttöpääomaa alkuvaiheen kassavajeen paikkaamiseen. Jatkossa yleistyvän näkemyksen mukaan jatkajalla tulisi olla säästöjä siten, että alkuvaiheen käyttöpääoman tarve ja pienet investoinnit voitaisiin rahoittaa jatkajan omilla varoilla ja maksettavalla aloitustuella. Sukupolvenvaihdostilanteissa jatkajan varallisuus kertoo jatkajan taloudellisesta asemasta ja osaamisesta ennen sukupolvenvaihdosta. Mikäli jatkajalla on säästöjä, sijoituksia ja muuta varallisuutta ennen tilakauppaa, tämä antaa signaalin rahoittajalle, että jatkajan henkilökohtainen talous on hyvin hoidettu. Hyvin hoidettu talous kertoo yrittäjäominaisuuksista ja kyvystä hallita talouteen liittyviä asioita. Investointien rahoitusmahdollisuudet Tiukentuviin rahoitusehtoihin on sopeuduttava, mutta siinä on myös riskejä. Nykytasoinen ruuantuotannon omavaraisuus vaatii investointeja. Mikäli rahoitusehdot tiukentuvat nykytasosta, keskiarvotuloksilla tai keskiarvoa hiukan paremmilla tuloksilla rahoitusta ei enää tipu, eli potentiaaliset investoivat tilat karsiutuvat jatkosta. Tällä voi olla vaikutusta ruuantuotannon omavaraisuuteen ja huoltovarmuuteen. Omavaraisuusasteen alentuminen heikentää huoltovarmuutta, mutta toisaalta se voi vaikuttaa positiivisesti tuottajahintoihin ja suomalaisten maatilojen kannattavuuteen. Riittävien investointien turvaaminen tulevaisuudessa on tärkeää. Viljelijäväestö vanhenee tasaista tahtia. Maanviljelijöiden keski-ikä oli 53 vuotta vuonna 2020 ja vuonna 2024 se oli 55 vuotta. Kotieläintiloilla keski-ikä on alhaisempi, mutta maito- ja nautatiloillakin keski-ikä on noussut vuoden 2020 tasosta eli 49 vuodesta 50 vuoteen vuonna 2024.

Omistajanvaihdokset

Nuoremmat viljelijät tekevät yleensä innokkaammin investointeja kuin vanhemmat, joten sukupolvenvaihdosten edistäminen on alan tulevaisuuden ja investointien osalta tärkeää. Maatalouden kannattavuus tulisi olla riittävää, ilmapiiri maataloutta kohtaan kannustava ja nuoren viljelijän tuista olisi hyvä pitää kiinni. Useilla maatiloilla omasta perhepiiristä ei löydy jatkajaa. Rohkaisen näissä tilanteissa harkitsemaan tilan myyntiä ulkopuoliselle, sillä halukkaita ja osaavia jatkajia on. Myös maatilojen tai tuotantotilojen vuokrausta voisi miettiä.

Yhteistyöllä eteenpäin

Maailma ympärillämme tuntuu muuttuvan nopeammin kuin me itse sen mukana. Taaksepäin katsoessamme huomaamme huomaamattamme sopeutuneemme muutoksiin vähintään kohtalaisesti. Muutosten keskellä on ymmärrettävää, että tunnemme muutosvastarintaa. Etenkin, jos arki ja työ tuntuu liian kuormittavalta, ja tukea ei ole riittävästi. Muutosten keskellä kipuileville on tarjolla tukea. Tukea voi ja kannattaa pyytää niin, että oma kuorma ei kasva liian suureksi. Ajoittainen mielenrauha siitä, että asiat ovat järjestyksessä juuri nyt, on tärkeää. Se auttaa jaksamaan ja näkemään tulevaisuuden valoisampana. Jos arki painaa, mm. Välitä viljelijästä -verkostosta saa apua ja neuvontajärjestö on viljelijän puolella. Suomalaiset maanviljelijät tekevät tärkeää työtä kaikkien suomalaisten eteen. Haluankin rohkaista teitä siihen, että suomalainen alkutuottaja toimii vastuullisesti ja ilmastoviisaasti. Suomessa tuotettu ruoka on monin mittarein puhdasta. Olkaa ylpeitä työstänne ja osaamisestanne.