Kainuunharmas -lammasrotu pelastettiin 1980-luvulla

Elettiin vuotta 1982. Pertti Hankonen oli töissä eläinlääkärinä teurastamolla Kainuussa ja tarkasti elävänä teuraaksi tulevat lampaat. Hän ihmetteli, mitä ovat harmaat lampaat, joita tuli joitakin teuraaksi. Hän näki työmatkallaan myös laitumella kaksi tuollaista lammasta. Hän oli yhteydessä Maaseutukeskukseen, jossa kaksi henkilöä oli myös paneutunut asiaan. Kyseessä oli harmaaturkkinen ja mustajalkainen alkuperäislammasrotu, joka oli käynyt hyvin harvinaiseksi Suomessa 1980-luvulle tultaessa. Hankonen soitti läpi kaikki Kainuun 217 lammastilaa ja kysyi, oliko näillä harmaita lampaita. Soittokierroksen perusteella löytyi 24 tuollaista harmaata lammasta. Hän lainasi eläinkuljetusautoa ja osti tiloilta itselleen näitä harmaita lampaita. Keskimäärin tilalta ostettiin yksi lammas ja eläimiä oli Hankosen muistelun mukaan 18 eri tilalta. Kaksi lammasta oli vanhuuttaan harmaita. Lopulta jalostukseen sopivia lampaita oli 21. Lampaat olivat Kajaanista (0 pässiä/2 uuhia), Kuhmosta (2/5), Sotkamosta (4/7) ja Suomussalmelta (1/2).  

Pertti Hankonen alkoi jalostaa lampaita vanhalla sukutilalla Pohjois-Suomessa Haapaveden Korkatissa. Uuhikaritsat jätettiin aluksi kaikki jalostukseen ja pässikaritsoista kaksi eläintä sukulinjaa kohti. Pässejä oli 7 eri sukulinjasta ja ne on nimetty edelleen näiden alkuperäisten pässien mukaan, esimerkiksi A-linja tulee Antista ja I-linja on Immo-pässin mukaan nimetty. Nimet tulivat Hankosen suvun miesten nimistä. Uuhia tuli jalostukseen 14 yksilöä. Lähtömateriaali oli melko pieni ja sukusiittoisuus oli kannan pienentymisen vuoksi päässyt kasvamaan. Oli kuitenkin tultava toimeen sillä geneettisellä materiaalilla, mitä oli saatavilla. Hankonen hankki tietokoneen ja jalostusohjelman. Hän sai ohjeita maatalousalan professorilta ja hän oli jalostusoppia myös jonkin verran opiskellut. Lampaista valittiin rotuominaisuuksiltaan sopivimmat jalostukseen. Jalostusta varten karitsoista seurattiin painoa 6 viikon ikäisenä ja myös painoa 120 päivän ikäisenä. Karitsapaino muodosti toisen puolikkaan jalostustyössä ja toinen arvioitava kriteeri oli lampaan väri. Jalostusta varten lampaista kirjattiin jopa 116 eri merkintää. Iso painoarvo annetaan karitsan päiväkasvulle ja turkisominaisuuksille, jossa väri ja kihara ovat tärkeinä mukana. Samoin uuhen emo-ominaisuudet kirjataan.

Alkuperäisrodun status vuonna 1989

Kainuunharmas -rodun geeniperimää on kaventanut populaation 1980-luvulla kokema pullonkaulavaihe. Vielä 1900-luvun alussa Suomessa lampaista oli tätä harmaata rotua arviolta 10-20 prosenttia. Sen jälkeen jalostus suosi valkoisia lampaita, kun huomattiin, että valkoinen villa voidaan värjätä. Suomenlampaan kantakirjaan hyväksymisen vaatimuksena oli yksivärisyys eli yleisimmin valkoinen tai musta. Tämän vuoksi harmaiden lampaiden määrä väheni radikaalisti ja rotu oli lähellä hävitä sukupuuttoon 1980-luvulla. Kainuunharmas sai Suomessa alkuperäisrodun statuksen jo vuonna 1989. Ahvenanmaanlammas sai vastavan statuksen jo vuotta aiemmin, 1988. Suomenlammas sai alkuperäisrodun aseman myöhemmin, vuonna 1994. Kainuunharmas on sittemmin 2000-luvun alussa tehtyjen geneettisten tutkimusten perusteella määritelty omaksi rodukseen. Aihetta tutki Miika Tapio Oulun yliopistossa tekemässään väitöstutkimuksessa, joka valmistui 2006.  

Jalostustyöllä pyritään vähentämään kainuunharmasten sukusiittoisuutta. Rodun sukusiittoisuusaste on ollut viime vuosina 6-8 prosentin tasolla. Tavoite on päästä alle 6,25 prosentin, mikä on serkusparituksen taso. Alkuperäisroduilla pyritään pitämään sukusiittoisuusaste mahdollisimman pienenä ja välttämään lähisukulaisten parituksia kokonaan. Puhdasrotuisia karitsoineita rodun uuhia oli vuonna 2023 yhteensä 1 272 kpl. Rotu ei enää ole uhanalainen uuhimäärän noustua yli tuhannen, mutta kasvattajilla riittää haasteita sukusiitosasteen pitämisessä riittävän alhaisena.  

Eloisa ja utelias rotu

Kainuunharmasta luonnehditaan eloisaksi, uteliaaksi, ystävälliseksi ja helposti käsiteltäväksi. Suomenlampaan tapaan uuhi synnyttää usein monikkokaritsoita. Yli 2-vuotiaille uuhille syntyy keskimäärin 2,73 karitsaa ja näistä 2,44 jää eloon. Terveen ja sitkeän kainuunharmaksen käyttö-ominaisuudet ovat monipuoliset; lihantuotannon lisäksi eri sävyiset villat ja yksilölliset taljat ovat arvokkaita tuotteita etenkin suoramyynnin kautta markkinoitaviksi. Ketteränä ja kevyehkönä alkuperäisrotuna se soveltuu myös hyvin maisemanhoitoon.    

Kainuunharmas-rodun lampailla on muutamia mielenkiintoisia rodulle tyypillisiä ominaisuuksia. Rodun karitsoiden turkki on syntyessään lähes musta. Se alkaa kuitenkin harmaantua nopeasti, muutamassa viikossa tai kuukaudessa. Karitsalla on vain mustaa peitinkarvaa. Sille kasvaa vähitellen vaaleampaa villaa. Villan harmaa väri muodostuu valkoisten ja mustien kuitujen sekoituksesta. Aikuisen lampaan turkki on yleensä vaaleanharmaa, mutta värivaihtelut voivat ulottua lähes valkoisesta tummanharmaaseen, ruskeaan tai jopa mustaan. Toinen lajityypillinen piirre on rodun lampaiden violetti ihon ja kielen väri. Ihon väri on näkyvillä nivusissa, jossa ei ole karvaa.

Lampureiden eläköityminen ja leikkaukset haastavat ylläpitoa

ProAgria Keskusten Liitto ylläpitää kantakirjaa Suomen alkuperäislammasroduille: suomenlampaalle ja kainuunharmakselle. Ahvenanmaanlampaan jalostuksesta vastaa rotuyhdistys Föreningen Ålandsfåret r.f. ProAgria Keskusten Liitto ylläpitää jalostuslampolarekisteriä (tarkkailu- ja kantakirjarekisteri) yhteistyössä Suomen Lammasyhdistyksen kanssa. Toiminnan valvonnasta vastaa Ruokaviraston Eläinten terveys- ja hyvinvointiyksikkö. Suomen Lammasyhdistys perustettiin vuonna 1918 nimellä Suomen Lammas- ja Vuohenhoitoyhdistys huolehtimaan lampaiden ja vuohien jalostuksesta. Tilaneuvonta jäi pois vuonna 1988 ja toiminnan painopiste on ollut sen jälkeen edunvalvonnassa ja tiedotuksessa.      

Suomen Lammasyhdistyksen toiminnanjohtaja Marjo Simpanen kertoi, että viime vuosina on ollut laskua uuhimäärissä, mutta lasku näyttäisi nyt pysähtyneen. Haasteita aiheuttavat lampureiden eläköityminen, huono kannattavuus, maisemanhoitoaloihin tehdyt leikkaukset ja paikoin myös petopaine. Uusiakin lampureita tulee ja jotkut siirtyvät muista tuotantoeläimistä lampaisiin. Kainuunharmaksen rodun geneettisen monimuotoisuuden ylläpito vaatii sen, että uuhimäärä pysyisi vähintään 1000 eläimen tasolla ja kaikki nykyiset pässilinjat säilyisivät aktiivisessa jalostuskäytössä. Lopettavien tilojen jalostuseläimille löytyy toivottavasti uudet kodit. Näin kävi Pelson lopettaneen vankilan alkuperäisrodun lapinlehmille, suomenlampaille ja kainuunharmaksille. Ne saivat uuden kodin Lappian Louen opetusmaatilalta. Lampaista vastaava Silja Jokiniemi kertoi, että heillä on 60 kainuunharmasuuhta ja pässejä viidestä isälinjasta. Louen tila on mukana tuotosseurannassa ja siten osaltaan huolehtimassa rodun säilytys- ja jalostustyöstä.  

Suomen alkuperäisillä lammasroduilla on pitkä historia. Esimerkiksi suomenlampaan varhaiset esivanhemmat saapuivat Suomeen viimeistään nuoremman kivikauden ja pronssikauden taitteessa lähes 4 000 vuotta sitten. Rotu on säilyttänyt muiden pohjoisten lyhythäntäisten villarotujen kanssa runsaasti muinaista geeniaineistoa ja on kehittynyt erillään ilman uudempien lammasrotutulokkaiden vaikutusta. Toivottavasti nämä rodut saadaan säilytettyä myös tulevaisuudessa. Ne ovat tärkeä osa kulttuuriperintöämme ja tärkeitä perinneympäristöjemme maisemanhoitajia.

Teksti on tuotettu Luonnon monimuotoisuus maatilalla -hankkeessa.