Viljojen kasvu kiihtyy Etelä-Suomessa sateiden ja helteiden myötä
Viljat ovat hyvässä kasvussa Etelä-Suomessa. Juhannukseksi saadaan kotimaista perunaa, vihanneksia ja mansikkaa. Viljelijä, tarkkaile vieraslajeja!

Sateet ovat kiihdyttäneet viljojen kasvua Etelä-Suomessa. Lämpöäkin on ollut riittävästi ja ensimmäiset hellepäivät kiihdyttävät kasvua entisestään.
Kevätviljoilla on nyt toisaalta myös runsaasti rikkakasveja. Rikkatorjunnat ovatkin menossa ja tehojen odotetaan olevan hyvät. Samalla rehevissä kasvustoissa kasvunsäädekäsittelyt ovat nyt myös ajankohtaisia.
Kevätviljakasvustoissa ei ole vielä juuri merkkejä taudeista, mutta niiden seuranta on nyt tärkeää, kun sateita on saatu ja sää lämpenee. Kasvukauden lämpösumma lähes pitkän ajan keskiarvon mukainen, mutta kuitenkin viime vuosia alhaisempi.
Syysviljoista ruis on tullut jo tähkälle, ja syysvehnät ovat lippulehdellä. Syysöljykasvit ovat kukkineet kauniisti jo jonkin aikaa.
Juhannukseksi saadaan kotimaista perunaa, vihanneksia ja mansikkaa. Kotimaista varhaisperunaa on ollut tarjolla jo hetken aikaa. Varhaisvihanneksista on valmistunut kasvihuoneissa kasvatettuja, ja tunnelimansikkaa tulee tarjolle juhannusherkuksi.
Kiinnitä erityistä huomiota haitallisiin vieraslajeihin
Pelloilla on jo havaittu haitallisten vieraslajien, kuten rikkakananhirssin ja viherpantaheinän, taimia. Myös tämä vaatii viljelijöiltä tarkkavaisuutta ja huomioimista torjunnassa, jotta nämä aggressiivisesti leviävät rikkakasvit eivät pääse hallitsemattomasti valtaamaan peltoja.
Uutisen pääkuva sekä alla olevat kuvat ovat itäneestä rikkakananhirssistä. Sen erottaa selvästä tuntomerkistä - rikkakananhirssillä ei ole kielekettä lehden kauluksessa.



Lisätietoa haitallisista vieraslajeista on mm. Ruokaviraston sivuilla.
Varaa kasvustokäynti
Olemme apunasi - ota yhteyttä, ja varataan aikaa esimerkiksi kasvustokäynteihin tai keskusteluun vieraslajiasioista.
ProAgria Etelä-Suomen kasvintuotannon asiantuntijoiden yhteystiedot löytyvät täältä.
Voit jättää yhteydenottopyynnön alta.