Tilitoimisto vinkkaa: Silmälasien hankinta yritystoiminnan kuluna
Voiko silmälasit laittaa yrityksen kuluksi? Vastaus riippuu siitä, millaisista laseista ja yritysmuodosta on kyse. Tavalliset silmälasit ovat yleensä henkilökohtainen kulu, mutta työhön tarkoitetut erikoislasit voivat tietyin ehdoin olla vähennyskelpoisia.

Tuloverotuksessa kulun tulee liittyä tulonhankintaan, jotta vähennysoikeus verotuksessa syntyy. Arvonlisäveron osalta taas kulun pitää liittyä arvonlisäverolliseen toimintaan, jotta vähennyksen saa tehdä. Silmälasit ovat usein vastaantuleva kulu, jonka vähennyskelpoisuus on epäselvä. Yrittäjä katsoo tarvitsevansa laseja työntekoaan varten, jolloin kulun voisi hänen mielestään laittaa kuluihin. Osakeyhtiönä toimintaa harjoittavia saattaa myös hämätä luontois- ja henkilökuntaedut silmälasien hankinnan ollessa ajankohtaista.
Lähtökohtana toimii verohallinnon syventävä ohje, jossa todetaan, että työnantaja voi tarjota terveydenhuoltopalveluita, kuten hammashoitoa. Silmälasien katsotaan kuuluvan terveydenhuoltoon vain, jos kyse on työhön liittyvistä erikoislaseista kuten näyttöpäätelaseista. Näyttöpäätelasien hankinta on vähennyskelpoinen vain, kun kyse on lääkärin tai optikon määräämistä työhön liittyvistä erikoislaseista.
Jos työnantaja korvaa työntekijälle, tai osakeyhtiön omistaja itselleen tavalliset silmälasit, syntyy veronalainen etu, joka tulee ilmoittaa palkkana tulorekisteriin. Osakeyhtiön osakkaan tavallisia silmälaseja ei siis voi käsitellä yhtiössä osakkaalle verovapaana kuluna. Kun tästä hankinnasta muodostuu työntekijälle veronalainen etu yksityiskäyttöön, arvonlisäveroa ei saa hankinnasta vähentää. Tavallisten silmälasien kustantaminen ei ole verovapaata työterveyshuoltoa, vaan työntekijälle syntyy veronalainen etu, jonka hankintahinnasta maksetaan palkan sivukulut ja ennakonpidätys.
Maatalousyrittäjän kohdalla asiaa ei arvioida samalla tavalla, vaan pohdinta lähtee siitä, onko silmälasien hankinta maatalouden tulonhankinnan meno vai yksityistalouden kulu. Tässä tilanteessa on osakeyhtiöitä selkeämpää todeta, että silmälasit ovat yrittäjän henkilökohtaista kulua, eikä niiden hankintaa voi vähentää arvonlisäverotuksessa eikä tuloverotuksessa. Suojalasien hankinta esimerkiksi metsätöihin voi soveltua verotuksessa vähennyskelpoisiin kuluihin. Verohallinnon kanssa käydyissä keskusteluissa on noussut esiin esimerkiksi metsätöissä käytettävät suojalasit hyväksyttävinä menoina, kunhan kyseessä on todellisesti metsätyötä varten ostetut suojalasit, joita ei niin sanotusti voi vapaa-ajalla käyttää. Tällöin myös arvonlisäveron hankinnasta saa vähentää. Verohallinto ratkaisee nämä tapauskohtaisesti, joten vähennysoikeus kannattaa tarkistaa etukäteen.
Yhteenvetona voidaan siis todeta, että vain työskentelyyn liittyvät erikoislasit kannattaa ostaa yritystoiminnan kautta. Osakeyhtiön kohdalla tavalliset silmälasit voi ostaa, kun tämä ilmoitetaan tulorekisteriin ja maksetaan normaalit palkan sivukulut. Jos yhtiö maksaa osakkaan tavalliset silmälasit eikä käsittele suoritusta asianmukaisesti palkkana, kyse voi olla peitellystä osingosta.








