Sähköinen ajanvaraus kokeilussa ProAgria Etelä-Pohjanmaalla

1 min lukuaika

Uutinen

Aikoja voi varata arata Bisnes+ -palvelun kautta

Proagriaajanvarauskuvaartikkeliuutinennetti

ProAgria Etelä-Pohjanmaalla on käynnistynyt sähköinen ajanvaraus -kokeilu. Kokeilulla halutaan varmistaa, miten sähköinen ajanvaraus toimii ProAgrian asiantuntijapalveluiden varauksessa. Sähköisen ajanvarauksen kautta asiakas pystyy itse varamaan ajan asiantuntijalle, milloin hänelle itse parhaiten sopii. Toimintatapa on monille tuttu esimerkiksi lääkäri- ja hoitopalveluista. Kokeiluvaiheessa palvelusta ei voi varata aikoja kuitenkaan kaikille ProAgria Etelä-Pohjanmaan asiantuntijoille, vaan mukana on vasta kymmenkunta asiantuntijaa.

Varattavissa ovat kokeilun aikana seuraavat palvelut:

  • Viljelysuunnittelu
  • EU-tukihaku
  • Ruokinnan tilakäynti
  • Tuotantoeläinten hyvinvoinnin tilakäynti
  • Ympäristöasiat
  • Kasvinsuojelun suunnittelu
  • Luomukasvintuotanto

Kokeilun aikana on rajattu määrä palveluita ja asiantuntijoita varattavissa netin kautta. Kokeilussa ovat mukana sekä toimistolla ja etäyhteyksien kautta tapahtuvat palvelut että tilakäynnit. Valikoimassa on maitotuotanto-, kasvituotanto- ja Neuvo2020-palveluita. Kokeilun aikana aikoja on mahdollista varata Bisnes+ -palvelun kautta.

Kokeilu on tärkeä osa digitaalisten palvelukanavien kehitystä ProAgriassa. ”Olemme tänä päivänä tottuneita hoitamaan asioita kätevästi verkossa vuorokauden ympäri. Tavoitteena on, että eri kanavat, kuten esimerkiksi ajanvaraus, chat-toiminto ja puhelinpalvelut, muodostavat saumattomasti toimivan kokonaisuuden, joka palvelee asiakkaan eri tarpeita eri tilanteissa”, sanoo Martina Candolin ProAgria Keskusten Liitosta. www.bisnesplus.fi