Älä anna datan pölyyntyä, ensi vuoden viljelyn suunnittelu nyt käyntiin! Lue lisää palvelusta

Sääolosuhteet ovat jatkuneet viileinä ja tulevalla viikolla myös sateisina Keski-Pohjanmaalla

2 min lukuaika

Kasvintuotanto· Uutinen

Lämpösummaa on kertynyt hieman tavanomaista hitaammin ja kasvukausi on kolmenkymmenen vuoden keskiarvoon verrattuna korkeintaan muutaman päivän tavanomaista jäljessä.

Rehuntekoa 2

Poikkeuksellisen lämpimään kasvukauteen 2024 verrattuna ero on tietenkin valtava ja kasvukauden eteneminen tuntuukin hitaalta edellisvuoteen verratessa. Vesisadettakin on saatu Keski-Pohjanmaalla suhteellisen tasaisesti, eikä kuivuudesta ole juuri kärsitty. Paikoitellen on saattanut olla jopa liian märkää. Kuitenkin epävakainen ja sateinen sää on saattanut haitata ruiskutuksia sekä ensimmäisen säilörehusadon korjuuta. 

Viljat

Vaikka vallitsevat viileät sääolosuhteet eivät lomalaisten mieltä varsinaisesti ylennäkään, ovat ne olleet viljelykasvien kannalta suotuisia. Viljat näyttävät kohtalaisen hyvältä ja tiheiltä. Viljat tyypillisesti hyötyvät siitä, että ne eivät käy kasvuvaiheita läpi liian nopeasti. Pisimmällä olevat kasvustot, sekä aikaisimmat lajikkeet lienevät jo korrenkasvuvaiheen loppupuolella tai jopa lippulehdellä. Viljojen rikkaruiskutukset alkavat olla tehtyinä, nyt käynnistellään tautiaineruiskutuksia, joiden kanssa ajetaan usein myös kasvunsääde. Taudintorjuntaan kannattanee tänä vuonna panostaa. Kasvitaudit lisääntyvät helposti kosteissa olosuhteissa, mutta lämmön puute todennäköisesti hieman hillitsee tätä. 

Nurmet

Ensimmäinen säilörehusato on suurimmalla osalla tiloista korjattu, yksittäisillä tiloilla korjuuta saatetaan vielä odottaa. Nurmisato oli määrällisesti ja laadullisesti kohtalaisen hyvä. Kuten viljakin, myös nurmi hyötyi hitaammasta kasvurytmistä ja kosteammista olosuhteista kasvattamalla biomassaa. Paikoitellen maakunnassa on tavattu myös todella korkeita säilörehun D-arvoja, mutta tähän on suhteellisen helppo kiinnittää huomiota jälkisatojen myötä. 
Toisen sadon lannoitukset ovat käynnistyneet, nurmipelloille levitetään nyt sekä lietelantaa, että teollisia väkilannoitteita. Lannoitus kannattaakin tehdä mahdollisimman pian rehunkorjuun jälkeen, sillä tällöin toinen sato saadaan mahdollisimman nopeasti kasvuun. Tiloilla tullaan korjaamaan pääosin kahdesta kolmeen nurmisatoa.

Peruna

Ensimmäiset perunat ovat taimettuneet. Perunan osalta rikkatorjuntaa on tehty maavaikutteisilla kasvinsuojeluaineilla tai joissain tapauksissa kasvinsuojeluaineet on saatettu korvata myöhempänä ajankohtana tehdyllä penkkien multauksella. Viileä sää on väistämättä hidastanut perunan taimettumista. Perunan ruttoruiskutukset aloitetaan muutaman viikon sisällä, kuitenkin ennen kasvuston umpeutumista.