Niittysienet ja sotien myötä levinneet poimulehdet tunnetaan Suomessa yhä heikosti

Suomalaisilla niityillä elää sienilajistoa, joka tunnetaan vielä varsin heikosti. Niittysieni- ja poimulehtitutkija Martti Rajamäki kertoo, että niittysienet pystytään jakamaan muutamaan ryhmään: nuijakasmaisiin, helovahakasmaisiin, maakielimäisiin ja rusokkaisiin. Tällaiset lajit viihtyvät usein alueilla, missä maaperää ei ole pitkään aikaan myllätty ja jossa ei ole liikaa typpeä. Monet niittysienistä ovat näyttäviä ja värikkäitä, mutta valtaosalle yhä melko tuntemattomia.

Rajamäen mukaan tähän vaikuttaa osin se, ettei Suomessa ole muodostunut yhtä vahvaa niittysuhdetta kuin osassa Euroopan maista. Esimerkiksi Iso-Britanniassa ja Tanskassa niittysieniä käytetään laajalti niittyjen luokituksessa.

Ihmiset myös ymmärtävät niityn monella tapaa. Siksi Rajamäki käyttäisikin niityistä mieluummin käsitettä ruohostomaat, sillä niittyihin liitetään usein niittäminen ja heinänteko. Tällöin esimerkiksi hautausmaiden läheiset nurmialueet voitaisiin nähdä luonnon kannalta merkityksellisinä, sillä niihin liittyy usein pitkä jatkumo, joka on monen lajin edellytys.

Joka tapauksessa, niittysienten elintavat ovat monelta osin vielä mysteeri. Rajamäen mukaan esimerkiksi sitä, miten niittysienet tarkalleen ottaen elävät ympärillään olevan kasviston kanssa, ei tiedetä. Siksi niittyjen hoitoa joudutaan tarkastelemaan nykyisen tiedon varassa.

Niittysienen ympäristö ei ole yksiselitteinen  

Laidunnusta on pidetty perinteisesti hyvänä tapana ylläpitää niittyjä ja perinnemaisemia, mutta sienten näkökulmasta asia ei ole yksiselitteinen.

Jos eläimet mylläävät maata jatkuvasti ja tarve laiduntamiselle on suuri, maan pinta saattaa rikkoutua liikaa. Siksi riittävän avoin ja matalakasvuinen niitty, jota lampaat laiduntavat, on esimerkiksi otollinen elinympäristö niittysienille.

Toisaalta Pohjois-Suomessa osa niittysienistä viihtyy isojen teiden pientareilla ja Riihimäen ravirata, jota niitetään tällä hetkellä koneellisesti, mutta niittojäte jätetään paikoilleen, on Suomen monipuolisin tunnettu niittosienikohde.

Rajamäen mukaan pienialainen maatalous on niittysienille yleensä eduksi, mutta mitä suuremmaksi maatilan koko ja tuotanto kasvaa, sitä heikommaksi muuttuvat yleensä myös niittysienten elinympäristöt.

Sotahistoria elää myös niittykasveissa

Niittysienten lisäksi Suomen niityillä esiintyy myös historiallisesti kiinnostavia niittykasveja, sillä osa lajeista on kulkeutunut maahan sotien myötä.  

Sotahistoriallisia niittykasveja on havaittu erityisesti Suomussalmella ja Juntusrannassa, Kuhmossa ja Ilomantsissa, mutta myös Sallassa, Kuusamossa ja Sodankylässä.

Miten kasvit sitten ovat kulkeneet sodan mukana tuhansia kilometrejä?

Yksi mahdollinen selitys liittyy eläinten ravintoon. Sotajoukkojen ja huoltokuljetusten mukana tuotujen heinien ja rehujen seassa siemenet ovat kulkeutuneet uusille seuduille ja jättäneet sodan aikaiset jäljet myös alueen kasvillisuuteen.

Rajamäen mukaan useimmat lajit, kuten isopukinjuuri, tunnetaan hyvin, mutta erityisesti yksi ryhmä on jäänyt varjoon: poimulehdet.

Poimulehdet ovat monivuotisia, helposti muuntuvia ja lajiutuvia kasveja. Kasvin voi tunnistaa piparkakkumaisista lehdistä, jotka kasvavat ruusukkeessa ja muodostavat keskelle kastepisaran. Rajamäen mukaan ne ovat kuitenkin saaneet vaikeasti tunnistettavan kasviryhmän leiman, mistä syystä ne jätetään usein huomioimatta.

Suomessa poimulehtien keskittymä sijaitsee Juntusrannassa, sillä osa lajeista on havaittu vain siellä. Edellisten sotien mukana kulkeutuneita lajeja ovat esimerkiksi nyppypoimulehti, jossa on mielenkiintoinen karva.

– Poimulehdet ovat elävää kulttuurihistoriaa ja siksi tietyt lajit olisi hyvä saada suojeltua, Rajamäki sanoo.