Neljälle pitkän linjan ammattilaiselle Luomuliiton luomukonkarin arvonimi
Luomuliitto on myöntänyt Luomupäivien yhteydessä neljälle pitkän linjan ammattilaiselle luomukonkarin nimen kiitoksena elämäntyöstä luomun parissa.

Luomualalla pitkään vaikuttaneet Pekka Terhemaa, Kaija Hinkkanen, Kari Kulju ja Soile Prokkola palkittiin Luomupäivien juhlagaalassa 5.11. elämäntyöstään luomun parissa. Konkareista kukin on omalla panoksellaan edistäny luomun kasvua, tunnettuutta ja käytännön kehitystä eri puolilla Suomea. Heidän elämäntyönsä kertoo suomalaisen luomuliikkeen monimuotoisuudesta aina tutkimuksesta ja neuvonnasta viljelyyn ja markkinointiin asti.
Luomuliitto kertoo, että Luomukonkarin arvonimi voidaan myöntää luomualan toimijalle tunnustuksena elämäntyöstä luomualan eteen. Luomukonkarit ovat alansa tunnettuja asiantuntijoita ja työskennelleet pitkään luomuviljelyn ja/tai luomun kehittämisen parissa. ProAgria Etelä-Suomessa työskentelevät tai ovat työskennelleet Terhemaa, Hinkkanen ja Kulju.
Arvonimen myöntämisestä päätti Luomuliiton hallitus, ja arvonimen saajat julkistettiin valtakunnallisilla Luomupäivillä.
Lämpimät onnittelut arvonimen saaneille!
Lähde: Luomuliitto
ProAgrian luomuasiantuntijat
ProAgrian luomuasiantuntijat löydät asiantuntijahausta.





















