Kasvinsuojelututkinto nyt vain 40 € (sis. alv), yrittäjä- ja yritysjäsenillemme 35 €! Suorita tutkinto nyt

Kylmä sää jarruttanut kylvöjä Lännessä

1 min lukuaika

Uutinen

Viimeisinä viikkoina kevään etenemisessä ei ole tapahtunut suurta edistystä Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa.

Kasvintuotannon asiantuntijat pellolla kevaalla

Eroa maakuntien välillä ja sisällä on paljon, mutta pääasiassa kylmä sää on jarruttanut kylvöjen aloittamista ja niiden edistymistä. 

Yöpakkaset ovat olleet edelleen kovia. Ne ovat jossain määrin vioittaneet nurmi-, syysvilja- kuin syysöljykasvikasvustoja ja ennen kaikkea hidastaneet kasvua. Pakkasäiden vuoksi varhaisperunalla on tarvittu hallantorjuntaa. 

Ennätysaikaisista ensimmäisistä kylvöistä huolimatta varsinainen sesonki näyttää ajoittuvan lähemmäs tavanomaista ajankohtaa.

Syyskasvien kasvu alkoi jo maaliskuulla ja niillä rikkojen torjunta ja kasvunsäätö on paikoin jo ajankohtaista.