Jäsenyys takaa palveluiden jatkuvuuden

1 min lukuaika

Yrittäjäjäsen

Heikki ja Tiina Korhonen Sotkamosta saavat jäsenyyden kautta ammatillista tukea maatalousyrittämiseen.

Ketolan luomutila kuva
Tiina ja Heikki Korhonen

”Yrittäjä- ja yritysjäsenyys on tärkeä keino taata omien palveluiden saatavuus ja jatkuvuus. Jäsenyyden kautta saa ammatillista tukea maatalousyrittämiseen. Konkreettisia etuja ovat alennukset palveluista ja ajankohtaisia asioita käsittelevät uutiskirjeet. Jäsenenä voi myös vaikuttaa etunenässä asiantuntijapalveluiden kehitystyöhön. Kehityshankkeista ja pienryhmistä on saatu hyödyllisiä vinkkejä toiminnan kehittämiseen", kertoo Ketolan tilan yrittäjäpariskunta Heikki ja Tiina Korhonen Sotkamosta.

Nyt tilalla ollaan vaiheessa, jossa tarvitaan enemmän tilakohtaista neuvontaa. Verkostoitumista ja ajatusten vaihtoa alan yrittäjien kesken esimerkiksi juuri pienryhmissä Heikki pitää silti ensiarvoisen tärkeänä. Heikin mukaan jäsenyys ja asiakkuus kulkevat sujuvasti käsikädessä. Neuvontapalveluiden kautta saadaan selkänojaa tilalla tehtäviin toimenpiteisiin.

ProAgrian asiakastiimitoiminnan kehittäminen on koettu tilalla positiivisena ja palveluiden sisältöä on saatu muokattua hyvin juuri heidän tilansa tarpeita vastaavaksi.