Hämeen Asennustyö Oy investoi tulevaisuuteen

2 min lukuaika

Referenssit

Hämeen Asennustyö Oy on Hattulassa toimiva konepaja. Yritys aloitti vuonna 2003 toiminimenä, jolloin yritystoiminta oli vielä sivutoimista. Nyt yritys keskittyy teollisuuden kunnossapitoon ja teräosien leikkaamiseen ja taivuttamiseen, joihin tehdyt koneinvestoinnitkin tähtäävät.

Kirsi ja Hameen asennustyo Oy piennetty kuvakoko
Kuvassa ProAgria Etelä-Suomen yritysasiantuntija Kirsi Sinisilta ja Hämeen Asennustyö Oy:n toimitusjohtaja Petteri Pullola.

Toiminimi muutettiin osakeyhtiöksi v. 2013, jolloin toimittiin vuokratiloissa. Toiminta oli jo tällöin kokopäiväistä.

"Yrityksen kasvu on alkanut ensimmäisen tappiollisen vuoden jälkeen v. 2014 ja jatkuu edelleen", hehkuttaa toimitusjohtaja Petteri Pullola.

Yritys investoi vuonna 2017 omaan halliin, jossa se toimii edelleen. Tulevaisuudessa varastotilaa tarvitaan lisää ja suunnitelmissa on mahdollinen lisähalli tontille.

Hattulan Yrittäjien tilaisuudesta yrittäjä sai kimmokkeen pyytää ProAgrian yritysasiantuntijoita mukaan tulevaisuuden suunnitteluun. Ensimmäinen koneinvestointi tehtiin Linnanseutu Ry:n kautta vuonna 2019. Sen jälkeen investointeja on toteutettu jo muutamia. ProAgrian asiantuntijat ovat olleet mukana kasvussa ja tulevaisuuden suunnitelmissa vuodesta 2019.

Kuvassa v. 2022 investoitu kone.
Kuvassa v. 2022 investoitu kone.

"Olen saanut ProAgrialta investointien suunnittelussa erinomaista palvelua tukihakemusten ja yrityksen tulevaisuuden mietinnässä”, toteaa Pullola. ”Tehtiin analyysia yrityksen nykytilasta ja otettiin kantaa myös hankkeen kannattavuuteen ja yrityksen taloudelliseen tilanteeseen sekä rahoitusvaihtoehtoihin”, hän tiivistää. 

Vuoropuhelua käytiin yhdessä yrittäjän ja ProAgrian yritysasiantuntijan kanssa. Lopputuloksena syntyi hakemus laskelmineen rahoittajan käsiteltäväksi. 

”Olisi jäänyt hakemukset tekemättä ilman ulkopuolista apua”, toteaa yrittäjä. Hän on vinkannut asiasta myös kollegoilleen.

Tällä hetkellä yrityksessä on yrittäjän lisäksi neljä työntekijää.

”Ammattitaitoisen työntekijän saaminen on haastavaa, mutta kasvu on edelleen suunnitelmissa ja se vaatii myös lisäkäsiä toteutuakseen”, toteaa Pullolla. 

Yrittäjän mielestä yrityksen vahvuuksia ovat vankka ammattitaito, pitkäkestoiset asiakassuhteet sekä hyvät yhteistyökumppanit. 

”Tekeminen on joustavaa. Näillä vahvuuksilla yritys tulee jatkamaan kasvuaan" kiteyttää Pullola.