Farmari 2020 keskellä kauneinta Suomea – Mikkeli odottaa 75 000 kävijää maatalousnäyttelyyn

2 min lukuaika

Uutinen

Farmari-maatalousnäyttely järjestetään seuraavan kerran Mikkelissä heinäkuun alussa 2020.

Farmari kansikuva 932 430 0

Mediatiedote 4.7.2019

Farmari-maatalousnäyttely järjestetään seuraavan kerran Mikkelissä heinäkuun alussa 2020. Näyttelyn valmistelut ovat edennyt suunnitellusti ja tapahtumalle on asetettu selkeät kävijätavoitteet.

”Näytteilleasettajien etukäteiskiinnostus näkyy jo majoitusliikkeiden varauskalentereissa, vaikka ilmoittautuminen alkaa vasta lokakuun alussa. Moni majoittaja kertoo saaneensa paljon varauksia näyttelyn ajankohdalle. Sen johdosta pidämme realistisina, että tapahtumaan osallistuu 500 näytteilleasettajaa, joiden tarjoomaan pääsee kolmen näyttelypäivän aikana tutustumaan 75 000 näyttelyvierasta,” kertoo näyttelyn johtaja Heikki Pahkasalo ProAgria Etelä-Savosta.

Uudistuneella Kalevankankaan 13 hehtaarin näyttelyalueella on runsaasti tilaa Farmarille. Laajat ja päällystetyt ulkoalueet mahdollistavat näyttävät ulko-osastot. Näyttelyssä pääsee tutustumaan maa- ja metsätalouden uusimpiin ratkaisuihin ja verkostoitumaan alan osaajien kanssa. Kotieläimet ovat monipuolisesti esillä Farmarin laajalla kotieläinkentällä. Myös eteläsavolainen ruokakulttuuri maistuu tapahtuman aikana. Näyttelyssä on asiaa ja elämyksiä koko perheelle.

Farmari 2020 on mukana Okrassa, löydät meidät ProAgrian osastolta B367:

Näyttelyn johtaja Heikki Pahkasalo, heikki.pahkasalo@proagria.fi, 040 583 4890, (to-pe)
Näyttelypäällikkö Kirsi Mutka-Paintola 043 826 7882 kirsi.mutka-paintola@proagria.fi, (to-pe)
Valtakunnallinen näyttelyjohtaja Henri Honkala 040 827 7100 henri.honkala@proagria.fi, (to) Viestintäpäällikkö Maija Pitkonen, maija.pitkonen@proagria.fi, 0400 461 707, (to)

Farmari 2.-4.7.2020 - Asiaa ja elämyksiä!
www.farmari.net
www.facebook.com/proagria.farmari
etela-savo@proagria.fi

Farmari 2020 maatalousnäyttelyssä ovat vahvasti esillä mm. maa- ja metsätalouden vastaaminen ilmastonmuutokseen, biotalouden ja energiantuotannon uudet mahdollisuudet, suomalaisen ruokaketjun kehittäminen sekä uusin tieto ja teknologia.