Maaseudun puolesta -kunniamaininta

Koska maaseudun puolesta toimiminen ja tulevaisuuden suunnan näyttäminen ovat meille ProAgriassa syvälle toimintaamme sidottuja arvoja, haemme vuosittain ehdokkaita Maaseudun Puolesta -kunniamaininan saajiksi. Ensimmäinen haku oli vuonna 2025. Vuoden 2026 haku on auki 10.4.-15.5.2026.

Isa Maaseudun puolesta kunniamaininta kuva 2000x1500pix

ProAgriana haluamme nostaa tällä kunniamaininnalla esille maatalouden ja maaseudun ihmisiä, yhteisöjä ja yrityksiä ja heidän onnistumisiaan. Kunniamaininnalla haluamme antaa kannustavaa palautetta ja tehdä esimerkillisiä nostoja maataloudesta ja maaseudusta.

Kunniamaininta myönnetään maaseudun ja maatalouden eteen tehdystä merkittävästä työstä, jolla on laajaa näkyvyyttä ja vaikutusta. Se voi olla myös yhteisöllisyyttä tai innovatiivisuutta. Ennen kaikkea se on tärkeää työtä ja tekemistä maaseudun elävänä pitämiseksi ja maatalouden kehittämiseksi.

Haku avoinna 10.4.-15.5.2026

Jätä ehdotuksesi tällä lomakkeella.

Kuka voi ehdottaa ja ketä?

Kuka vaan voi ehdottaa ketä vaan tässä julkisessa haussa valintakriteeriemme mukaisesti. Palkinnon voi saada yksilö, yhteisö tai yritys. Haluamme kannustaa kaikkia laittamaan ehdotuksia tulemaan. Ehdotukset voi laittaa eteenpäin vuosittain sähköisellä lomakkeella.

Saaduista ehdotuksista valitaan vuosittain parhaiten kriteerit täyttävä kohde kunniamaininnan saajaksi. Valitsijana toimii ProAgrian Yrittäjä- ja yritysjäsentyöryhmä.

Miten Maaseudun Puolesta -kunniamaininnan saanut palkitaan?

Kunniamaininnan saanut saa tarpeidensa mukaan valitun ProAgrian tai Maa- ja kotitalousnaisten palvelun ja Koti peltojen –keskellä mitalin. Palvelun arvo on maksimissaan 500 euroa. Lisäksi kunnianmainitusta tehdään artikkeli ProAgrian nettisivuille. Kunniamaininnasta saa myös kunniamainintataulun ja oikeuden käyttää mainintaa markkinoinnissaan.

Ensimmäiset Maaseudun puolesta -kunniamaininnan saajat valittiin syksyllä 2025

Maaseudun puolesta -kunniamaininta jaetaan kerran vuodessa ja saaja julkistetaan ProAgrian näyttelyssä tai muussa juhlavassa tilanteessa. Ensimmäinen Maaseudun puolesta -kunniamaininnan saajiksi valittiin yhden saajan sijaan kolme eri näkökulmista. Sektoreiksi valittiin Maaseudun puolesta -henkilö, Maaseudun puolesta -yhteisö ja Maaseudun puolesta -yritys. 

Ensimmäisellä kerralla kunniamaininnan saajiksi valittiin:
•    Tuomo Turjansalo Kouvolasta
•    Reisjärven Kangaskylän Maaseutuseura ry sekä
•    Hirvilahden Kyläkauppa Oy

Lue lisää kunniamaininnan saajista.

Kunniamaininnat jaettiin KoneAgriassa Tampereella 9.-11.10.2025.