Sääski -Maatalouden ja vesienhoidon yhteistyö

Käynnistämme korona—ajasta johtuen Sääski -Maatalouden ja vesienhoidon yhteistyöhanketta varsinaisesti vasta nyt syksyllä 2020. Jos tilasi on Sääskjärven tai Tallusjoen valuma-alueilla tai jos sinua muuten kiinnostaa tulla mukaan Kaakkois-Suomen alueelta tarkastelemaan tilaasi kokonaisvaltaisesti vesitalouden, hiilensidonnan ja maan kasvukunnon näkökulmasta sekä vähentämään vesistöön kohdistuvaa kuormitusta.

Ota yhteyttä!

Netta Leppäranta

Hankkeen tavoite

Hankkeessa vesistön valuma-aluetta sekä tilaa tarkastellaan kokonaisvaltaisesti tavoitteena maan vesitalouden, hiilensidonnan, kasvukunnon parantaminen sekä vesistöön kohdistuvan kuormituksen vähentäminen kalatalous ja luonnon monimuotoisuus huomioiden.

Hankkeen toimenpiteet

Hankkeen aikana haetaan uusia yhteistyötapoja vesistöjen ympärillä toimivien tahojen kesken ja aktivoidaan paikallisia toimijoita tunnistetuilla vajaatuottoisilla ja kuormituksen muodostumisen kannalta keskeisillä alueilla sekä annetaan ohjeistusta vesistöjen kunnostamishankkeista.

Hankkeelle on valittu kaksi pilottialuetta; Sääskjärvi ja toinen maatalousvaltainen osavaluma-alue Kymijokeen laskevalta Tallusjoen osavaluma-alueelta. Pilottialueilla tehdään kokonaisvaltaista kuormitustarkastelua ja kunnostussuunnittelua kaikkien hanketoimijoiden yhteistyössä. Pilottialueilla toimenpide-ehdotukset viedään maanomistajatasolle ja siihen sisältyy myös maanomistajien aktivointi ja neuvonta toimenpide-ehdotusten käytännön toteuttamiseen ja rahoituksen hakemiseen eri rahoituskanavien kautta. Pilotin tuloksena syntyy kokemuksia kokonaisvaltaisesta vesienhallinnasta ja maanrakenteen, hiilen sidonnan sekä maan kasvukunnon kehittämisestä, jossa sektoritoimijoiden paras osaaminen yhdistyy kokonaisvaltaiseksi tarkasteluksi Kymenlaakson alueella.

Hankkeen aikana laaditaan kohdealueen tiloille tilakohtainen hiilen sidonnan ja maan kasvukunnon parantamissuunnitelma sekä laaditaan käsikirja ojitusyhteisöille parhaaksi havaituista toimintatavoista ja menetelmistä.

Tiedotus ja viestintä ovat hankkeessa keskeisiä. Hyvät käytännöt, viimeisin tieto ja saadut kokemukset valuma-alue- ja vesistökunnostuksista tiedotetaan monin keinoin ja kanavin Kaakkois-Suomen alueella.

Uutena lähestymiskulmana hankkeessa on tilakohtaisen hiilensidontaan ja maan kasvukuntoon liittyvien toimien koostaminen valituilla alueilla sekä sidosryhmien välinen yhteistyö valuma-aluekunnostusten ja kalatalouden yhteensovittamiseksi. Tiedotusta kokonaisvaltaisesta toimintatavasta kohdennetaan sekä maa- että vesialueen omistajille ja hanke toimii liikkeelle panijana valuma-aluekunnostustyön edistämisessä. 

 

Hankkeen rahoittaja                 Kaakkois-Suomen ely-keskus
Hankkeen päätoteuttaja        ProAgria Etelä-Suomi ry
Hankkeen osatoteuttajat         Etelä-Suomen Salaojakeskus ry ja Kymijoen Vesi ja ympäristö ry
Hankeaika                                  1.1.2020-31.12.2022

 


Yhteydenottopyyntö

Jaa

Hanketoimijat

  • Sähköinen kasvinsuojelututkinto nyt verkossa - också på svenska
    Hyväksytyn suorituksen jälkeen todistus heti sähköpostiisi | Efter prestationen intyg direkt till e-posten
  • Tilaa palvelu
    Hyödynnä osaamisemme johtajuuteen, tuotantoon ja yritystoiminnan kehittämiseen liittyvissä ratkaisuissa.

Palvelut