Hyvinvoiva tuotantoeläin vaikuttaa ympäristöön

2 min lukuaika

Hyvät olosuhteet lisäävät merkittävästi lehmien kestävyyttä ja tuotosta, jolloin pienemmällä eläinmäärällä voidaan tuottaa ihmisravinnoksi esimerkiksi maitoa, lihaa ja munia. Alla kuvataan hyvissä olosuhteissa elävän lypsylehmän päivää.

Hyvinvoiva tuotantoelain

Mansikin päivä Rivieralla

Kylläpä näissä uusissa hiekkaparsissa on mukava maata. Täällä on niin raikas ilma ja todella valoisaa. Onneksi ei ole mitään kiirettä nousta ylös. Maatessahan sitä maitoa syntyy.

Parresta on helppo nousta ylös, koska tilaa riittää, eivätkä parsirakenteet haittaa nousemista ja makuulle menemistä. Taidan kuitenkin nousta ylös ja lähteä lypsylle. Kylläpä jalat pitävätkin tukevasti tässä hiekkapohjalla. Käytävälläkään ei tarvitse pelätä, että liukastuisi.

Täällä uudessa navetassa on ihanaa, kun robotin edessä ei ole ruuhkaa. Meitä taitaa olla tällä hetkellä juuri oikea määrä, kun pääsen melkein heti lypsylle.

Tulipa helpottunut olo, kun sain utareet tyhjäksi. Nyt voisin lähteä juomaan kunnon vesihörpyt päälle. Isot vesialtaat ovat kyllä mainioita, kun pystyy juomaan kunnolla turpa vedessä. Nämä on asennettu juuri oikealle korkeudelle.

Näyttää olevan mukavan väljää myös tuolla ruokintapöydällä. Taidan mennä syömään lypsyn päälle. Nam, onpas hyvää seosta! Tätä ei kannata edes yrittää pyöritellä, kun seos on niin tasaista ja sopivan kosteaa. Jokainen suupala on yhtä herkullinen.

Voisin hetken hengailla kavereiden kanssa, kun pötsi on viimein täynnä. Kappas, ystäväni Mintunkukkakin on herännyt. Olemme vasikasta asti olleet hyviä kavereita. Meillä on tapana puhdistaa toisiamme, kun kohtaamme käytävällä tai makoilemme vierekkäin. Tuntuu kotoisalle, kun karjaharja hieroo selkää ja Mintunkukka hoitaa karhealla kielellään kaulaa.

Tästä on hyvä lähteä takaisin levolle, että jaksaa taas muutaman tunnin kuluttua tehdä saman kierroksen uudelleen. Uskon, että minulla ja Mintunkukalla on vielä monia tuottoisia lypsyvuosia edessä, kun navetassamme on niin loistavat oltavat!

Teksti ja kuva:

Leea Holmi

Maitotila-asiantuntija
ProAgria Oulu

Tutustu Ympäristöviisas viljelijä -hankkeeseen