Hupisaarten puroissa polskii jälleen taimen!

2 min lukuaika

Oulun kaupunki kunnosti Hupisaarten puroja yhteistyössä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen kanssa vuosina 2016–2017. Kalaston kannalta oleellista oli, että puroihin saatiin ympärivuotinen vesitys. Useat ohikulkijat ovatkin pysähtyneet ihastuneina kuulostelemaan puroissa niin kesällä kuin talvellakin solisevaa vettä.

Vene

Hupisaarten taimenhanke on yksi hauskimpia ja antoisimpia hankkeita, joissa olen ollut mukana. Noin kahden kilometrin puroverkosto sijaitsee Hupisaarten kaupunkipuistossa Oulun ydinkeskustassa, joten ero aikaisempiin "keskellä metsää" sijaitseviin tutkimuskohteisiini on huima.

Etenkin kesäaikaan puistossa vilisee ulkoilijoita ja pyöräilijöitä. Puroissa kahlaava tutkija ja ajoittaiset oudot tutkimushommat herättävät useimpien ohikulkijoiden uteliaisuuden. Tiedonjakaminen on yksi hankkeemme tavoitteista, joten purokäynteihin tuleekin varattua tavallista enemmän aikaa keskustelulle kyselijöiden kanssa. Toistaiseksi kiinnostuneita on riittänyt, ja sehän jos mikä on palkitsevaa.

Oulun kaupunki kunnosti puroja yhteistyössä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen kanssa vuosina 2016–2017. Puroista poistettiin niihin vuosikymmenien aikana kertynyttä ylimääräistä hiekkaa, humusta ja kasvillisuutta, pohjapatoja loivennettiin ja uomia muotoiltiin edistämään kalan kulkua.

Sitä parasta jännitysnäytelmää, taimenten kutua Hupisaarten puroissa.

Veden solinaa ympäri vuoden

Kalaston kannalta oleellista tietenkin oli, että puroihin saatiin järjestettyä ympärivuotinen vesitys, josta vastasi Oulun Energia. Useat ohikulkijat ovatkin pysähtyneet ihastuneina kuulostelemaan puroissa niin kesällä kuin talvellakin virtaava ja solisevaa vettä.

Kevyempiä soraistuksia sekä puiden tai sammalien lisäyksiä on tehty jälkikäteen talkootyönä, jossa myös ProAgria on ollut järjestävänä tahona.

Jännityksemme kalaston osalta alkoi syksyllä 2018, kun Luonnonvarakeskus siirsi puroihin sukukypsiä taimenia. Kelpaisivatko soraikot taimenille kutupaikoiksi ja miten mäti selviäisi soraikon suojissa pitkän talven yli kevääseen?

Olihan se pakko käydä toteamassa loppusyksystä, että siellä niitä mätimunia oli soraikon suojissa. Ensimmäiset vahvat havainnot lisääntymisen onnistumisesta saimme juhannuksen alla. Sähkökoekalastuksien tuloksena löysimme aarilta keskimäärin 53 keväällä kuoriutunutta taimenenpoikasta. Poikkeuksellisen lupaava alku kalaston kotiuttamiselle etenkin, kun saimme pari havaintoa myös siian poikasista.

Taimenten lisäys ja seuranta jatkuu

Elokuussa saimmekin sitten jo merkitä kymmeniä noin 7–9-senttisiä taimenia sekä muutamia lohen ja harjuksen poikasia. Mitä todennäköisimmin jatkuva vesitys on houkutellut myös luonnonkalaa lisääntymään kunnostettuihin puroihin.

Hupisaarten purot saivat uuden taimenlisäyksen tänä syksynä, ja siirtoja jatketaan myös tulevina syksyinä. Edessä on vielä monta kysymysmerkkiä, mihin selvitämme vastauksia. Säilyvätkö poikaset ensimmäisen ja tulevien talvien yli puroissa? Lähtevätkö ne merelle syönnösvaellukselle vai tuleeko puroista niiden pysyvä koti? Jatkavatko puroissa syntyneet poikaset aikanaan elinkiertoa samoilla soraikoilla?

Toivottavasti oululaiset ja muut innostuvat tarkkailemaan taimenia ja nauttimaan vesiluonnosta kauniissa Hupisaarten kaupunkipuistossa. Koululaiset jo tekivät aiheesta musiikkivideon, käy kuuntelemassa.

Kutuyö-tapahtumassa taimenia oli tarkkailemassa kymmeniä innokkaita oululaisia. Tehokas otsalamppu helpottaa kalojen havaitsemista pimenevissä syysilloissa.

Katso video: Taimenet palaavat Hupisaarten puroihin Oulussa. Kymmenpäinen yleisö toivotti kalat tervetulleeksi ja taimenethan palkitsivat yleisön myöhemmin kututouhuillaan.

Teksti ja kuvat:
Pauliina Louhi
Erikoistutkija
Luonnonvarakeskus (Luke) Oulu