Viljelysuunnittelusta tukea tuotantoon
Tuotantopanosten korkeat hinnat yhdistettynä mataliin viljan hintoihin herättävät viljelijöiden kiinnostuksen erikoiskasveja kohtaan. Pelkkä kiinnostus ei kuitenkaan riitä – onnistuminen vaatii uskallusta, tietoa ja suunnitelmallisuutta.

Maatalousyrittäjä Hirvelä Juha viljelee pääkasvinaan perunaa. Perunan lisäksi tilalla viljellään viljoja, öljy- ja palkokasveja sekä porkkanaa. Viljelysuunnittelun hän tekee yhteistyössä ProAgrian asiantuntijan kanssa.
”Itse pitää tuntea peltonsa, neuvoja tietää tukimuutoksista. Samalla keskustellaan ja voi kysellä asioista”, Hirvelä kertoo.
Hän arvostaa sitä, että neuvojalla on oma rutiini suunnitelman tekemiseen ja tietoa perunantuotannosta. Parhaaseen lopputulokseen päästään, kun viljelijän ja neuvojan osaamiset yhdistyvät.
Viljelysuunnittelun tarve korostuu erityisesti silloin, kun tilan kasvivalikoima on laaja ja mukana on erikoiskasveja, joilla tulee noudattaa hyvää viljelykiertoa.
Härkäpapu vangitsi katseen
Hirvelän kasvivalikoiman uutuuksia ovat herne ja härkäpapu. Härkäpavun viljelyyn innosti yhteistyötilallisen onnistunut kokeilu:
”Hänen kokeilunsa onnistui turhankin hyvin. Komea kasvusto ja onnistuminen herättivät halun kokeilla itsekin”, Hirvelä kertoo.
Hirvelä kokeilee uusia kasveja maltillisesti, jotta työmäärä pysyy hallinnassa ja mahdolliset riskit minimoidaan. Samalla kertyy arvokasta kokemusta tulevia vuosia varten.
Härkäpavun merkitys ei rajoitu pelkkään kasvivalikoiman monipuolistamiseen ja markkinavaihteluihin varautumiseen. Typensitojakasvina se tukee muiden kasvien tuotantoa, parantaa maan rakennetta ja edistää hyvää viljelykiertoa.
”Onhan se perunan kannalta hyvä viljellä välillä jotain muutakin.”
Pellon kasvukunto perustana uusille kokeiluille
Uusien kasvien kokeilu on helpompaa, kun pellon kasvukunto on hyvä. Erityisesti erikoiskasvien viljelyssä maan rakenteen ja kasvukunnon tärkeys korostuvat.
Hirvelä panostaa kalkitukseen, vesitalouden ylläpitoon ja maan rakenteen parantamiseen saneeraajakasveilla. Vuosien varrella pelloille on levitetty myös orgaanisia maanparannusaineita.
Kun perusta on kunnossa, myös uusien kasvien kokeileminen on helpompaa ja pellot tuottavat tasaisesti vuodesta toiseen.














