Valokuvakampanjan kuvat lumoavat luonnon monimuotoisuudella

3 min lukuaika

Uutinen

Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja ProAgrian yhteinen valokuvakampanja nosti esiin maatalousluonnon monimuotoisuutta ja sen merkitystä. Kampanjaan saatiin 50 upeaa kuvaa eri puolilta Suomea.

Kuvakamp uutinen

Valokuvakampanjan parhaimmistoa on esillä kuvagalleriassa.

”Nämä kuvat auttavat huomaamaan, miten maataloudessa jo tällä hetkellä vaalitaan luonnon monimuotoisuutta ja miten tärkeitä elinympäristöjä maatalousalueet monille eläimille ja kasveille tarjoavat. Ehkäpä kuvat tuovat myös iloa ja inspiraatiota monimuotoisuustekoihin omalla tilalla”, pohtii kehityspäällikkö Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitosta.

”Valokuvakampanjaan saatiin paljon hyviä kuvia, ja voittajien valitseminen ei ollut helppo tehtävä. Valokuvia saatiin monipuolisesti eri teemoista, kesäisistä laiduntavista lehmistä ja hiehoista, auringon värjäämistä maisemista ja pölyttäjiä kuhisevista kukkakasvustoista”, kertoo Luken erikoistutkija Anne Nissinen

Heinä-lokakuussa 2025 toteutetun valokuvakampanjan voittajakuvat valitsi ProAgrian ja Luken edustajista koostuva raati. Raati painotti sitä, että luonnon monimuotoisuus näkyy kuvissa positiivisesti ja iloa välittäen. Palkitsemiskriteereissä huomioitiin myös kuvan kuvauksellinen taidokkuus ja tekninen laatu, kuten valo, kuvakulma ja rajaus. Palkittujen kuvien toivottiin edustavan monimuotoisuutta maisema-, pelto- ja yksityiskohtatasolla. 


Monimuotoisuus näkyy arjen teoissa

Luken erikoistutkija Sari Himanen painottaa, että luonnon monimuotoisuus on elintärkeää ihmisen hyvinvoinnille. Kisan kuvat tekevät näkyväksi luonnon monimuotoisuuden moniulotteisuutta maatalousympäristöissä. Monimuotoisuuden vaaliminen voi tuoda monenlaista hyötyä ja lisäarvoa tuotannolle. Se tukee useita ekosysteemipalveluja ruoantuotannosta maaseutumaisemaan ja pölytyspalveluihin.  

Maatalousympäristöjen monimuotoisuudesta löytyy taustatietoa Luontoviisas maatilayritys-kirjasta. Tämä Tieto tuottamaan-sarjan julkaisu opastaa tunnistamaan luonnon monimuotoisuuskohteita maatilaympäristössä ja kertoo myös, mitä hyötyä luonnon monimuotoisuudesta on maatalousyrittäjälle. 
 

Valokuvista keskustellaan myös webinaarisarjassa

Kampanjassa saaduista valokuvista keskustellaan myös vuonna 2026 järjestettävässä webinaarisarjassa, joka käsittelee maatalousluonnon monimuotoisuutta ja ekosysteemipalveluita.

Valokuvakampanja oli suunnattu maatalousyrittäjille ja heidän perheilleen lähtökohtana oli kuvata omaa tilaympäristöä. Lämmin kiitos kaikille kuvia lähettäneille! Valokuvakampanjan järjestivät ProAgria Keskusten Liitto ja Luonnonvarakeskuksen ARMAS- ja ARVO-hankkeet. 

Valokuvakampanjassa oli kolme sarjaa:
•    Hyvä esimerkki monimuotoisuuden lisäämisen keinoista
•    Sinua puhutteleva luonnon monimuotoisuuteen liittyvä kuva
•    Kysymys ”Mikä tämä on”.


Palkitut ja kunniamaininnan saaneet kuvat

Kolme parasta palkittua kuvaa 

•    Peltomaisemaa, Mari Parpala, Simo
Kukkivat horsmat pellonpientareella kesäillan usvassa. Pellonpientareen kukkivat kasvit ovat pölyttäjille tärkeitä ja taustalla näkyvä vanha heinälato tarjoaa suojaa ja pesäpaikkoja mm. jäniksille ja linnuille. 

•    Metsälaitumella, Asta Hintikka, Saarijärvi
Lapinlehmiä metsälaitumella. Harvinaista alkuperäiskarjaa harvinaisessa elinympäristössä. 

•    Olen vapaa, Tanja Yli-Tokola, Kannus
Kuvassa on vuohenputken kukinnossa kiinni oleva ritariperhosen tyhjä kotelo, josta ritariperhonen on juuri kuoriutunut.

Kunniamaininnan saaneet kuvat

•    Hiehojen ilakointia rantalaitumella, Mari Parpala, Simo
Hiehojen riemu on käsin kosketeltavaa, kun ne pääsevät kesän alussa rantalaitumelle. Aitaa kierretään muutama kierros häntä pystyssä hypähdellen ja sen jälkeen asetutaan haistelemaan ja tutkimaan. Rantalaitumen monipuolinen ympäristö tarjoaa eläimille virikkeitä, ja eläimet ovat tyytyväisen ja virkeän oloisia. Osa lypsykarjatilamme kantavista hiehoista hoitaa kesäisin rannassamme sijaitsevaa perinnebiotooppia. Maatila sijaitsee Simossa Lapissa.

•    Ruskohukankorento, Sirpa Suojoki-Saarinen, Sysmä
Tilallamme peltolohkojen keskellä virtaa valtaoja kohti Päijännettä. Ojan ympäristössä ja sen yhteyteen kaivetun pienen kosteikkoalueen äärellä lentelee kesäisin mm. suden-, hukan- ja neidonkorentoja. Korentojen määrä vaihtelee vuosittain. Kesällä 2024 korentoja oli runsaasti. Kuvassa on ruskohukankorento, Libellula quadrimaculata. 

•    Ruusuruohomaamehiläinen, Henna Taivaanloimu, Kitee
Tilamme tietyt alueet on säilytetty luonnontilaisina. Niillä kasvaa esim. erilaisia niittykukkia ja erityisen runsaasti ruusuruohoa ja sen myötä olen saanut havainnoida myös ruusuruohomaamehiläisiä. Kesällä 2024 niitä oli todella paljon, tänä kesänä 2025 hieman vähemmän. Vastaavasti muita maamehiläisiä ja hietamehiläisiä oli mielestäni aiempaan kesään verrattuna enemmän.

Lisätietoja:
Sari Himanen, erikoistutkija, Luonnonvarakeskus, sari.himanen@luke.fi, puh. 040 738 9873
Sari Peltonen, kehityspäällikkö, ProAgria Keskusten Liitto, sari.peltonen@proagria.fi, puh. 050 341 4406
Mahdolliset kyselyt kuvista: Riitta Savikko, tutkija, Luonnonvarakeskus, riitta.savikko@luke.fi, puh. 050 571 4548.