Uusin peltokasvien kasvinsuojelutieto yksissä kansissa

2 min lukuaika

Uutinen

Kasvinsuojelussa tieto on tarpeen, jotta osataan valita oikea valmiste ja annos kohteeseen ja pienentää ympäristölle koituvaa riskiä. Samalla pyritään myös ehkäisemään kasvintuhoojissa kehittyvää kestävyyttä kasvinsuojeluaineita kohtaan. Peltokasvien kasvinsuojelu -kirja auttaa kohdentamaan kasvinsuojeluaineet oikein ja vain tarpeen mukaan sekä vähentämään kasvinsuojeluaineiden kokonaiskäyttöä viljelyssä.

Pks uutisk

”Oikea-aikaisella ja tarpeenmukaisella kasvinsuojelulla varmistetaan sadon määrä ja laatu, mutta otetaan myös huomioon ympäristö ja luonnon hyötyhyönteiset. Kasvinsuojelu on entistä enemmän ennalta ehkäiseviä toimia, joilla pienennetään kemiallisen kasvinsuojelun käyttötarvetta. Kemiallisen kasvinsuojelun suunnittelu vaatii tiloilla yhä enemmän kokonaisuuden hallintaa ja aineiden ominaisuuksien tuntemista”, Sari Peltonen kertoo. Peltonen työskentelee kasvintuotannon kehityspäällikkönä ProAgria Keskusten Liitossa. Hän on toiminut Peltokasvien kasvinsuojelu -kirjan toimittajana jo useana vuonna.

"Kemiallisten kasvinsuojeluaineiden käytössä on aina pyrittävä siihen, että käytetään oikeaa valmistetta oikeaan aikaan ja tarpeen mukaan. Näin varmistetaan aineen hyvä teho ja pienennetään riskiä aineen pääsystä ympäristöön tai estetään haitalliset vaikutukset hyötyhyönteisille”, Peltonen lisää.

Peltokasvien kasvinsuojelu 2026 on jokaisen viljelijän ja alan ammattilaisen perusteos, joka on kätevä apu arjessa kasvinsuojelun suunnitteluun ja toteutukseen. Kirjaan on koottu viljelykasveittain peltokasvien, avomaan vihannesten ja mansikan rikkakasvien, kasvitautien ja tuholaisten torjuntaan vuonna 2026 markkinoilla olevat kasvinsuojeluaineet. Mukana ovat myös niiden käyttösuositukset ja keskimääräiset ainekustannukset hehtaaria kohden. Lisäksi kirjasta saa ohjeita mm. pölyttäjien huomioimiseen kasvinsuojeluaineiden käytössä sekä tietoa tautien ja tuholaisten torjunnan kynnysarvoista ja ruiskutustekniikasta.

Sivuille on koottu myös ohjeita kasvinsuojeluaineiden tehoista, resistenssiryhmistä, valmisteiden vaikutustavoista ja suojautumisesta kasvinsuojeluaineita käytettäessä. Kirjassa on esitetty myös luomutuotantoon soveltuvat kasvinsuojeluaineet. Mukana on kooste valmisteiden ympäristörajoituksista, viljan, öljykasvien ja perunan tankkiseoksista sekä kasvinsuojeluruiskun kunnossapidosta.

Käytännön Maamies -lehden tilaajat saavat kirjan kestotilaajaetuna numeron 2/2026 liitteenä.

Tilaa kirja osoitteesta proagriaverkkokauppa.fi.


Lisätiedot:
ProAgria Keskusten Liitto
Sari Peltonen, kasvintuotannon kehityspäällikkö 
sari.peltonen@proagria.fi, p. 050 341 4406