Tuotosseuranta on tilan parhaita johtamisen työkaluja

1 min lukuaika

Uutinen

Mihin karjoihin keskiarvotat tilasi ja mihin tuloksiin tähtäät? Tuotosseuranta (tuse) antaa näihin vastauksen. Sen avulla kasvatat maitotiliäsi ja kuulut tulevaisuudessakin menestyvien, keskimääräistä isompien tilojen joukkoon. Ja jos et vielä kuulu, saatat tämän jutun luettuasi ihmetellä, miksi et.

Asiantuntijoita navetassa tietokoneen kanssa

Tuotosseurannan avulla seuraat tilasi tuotantoa, ruokintaa ja taloudellista kehitystä: kuinka paljon lehmät lypsävät, millaisilla kuiva-ainepitoisuuksilla, mikä on karjan terveys ja miten maitolitrat suhteutuvat esimerkiksi ruokintakustannuksiin. Näin pystyt tekemään päätökset faktojen pohjalta ja perustamaan mm. ruokintasuunnitelmat oikeaan dataan, jota voi myös verrata eri karjoihin. Kerätyt tiedot säilyvät turvassa pitkälle tulevaisuuteen myös laiterikon sattuessa.

Faktoihin perustuvaa päätöksentekoa

Tuotosseurantaan kuuluvat lehmät ovat tuottoisia, ympäristöystävällisiä ja kestäviä. Tuse on edellytys jalostukselle, jonka ansiosta pystyt valitsemaan parhaat yksilöt seuraavaan sukupolveen. Suomessa tuotosseurantalehmien elinikä on pitkällä nousu-uralla, mikä tukee sekä taloutta että eläinten hyvinvointia. Tätä menoa lehmien keskipoikimakerta kasvaa kolmesta neljään vuoteen 2033 mennessä, verrattuna vuoteen 2016.

Näihin tietoihin nojaavat myös eläinlääkärit, pankit, tutkimus ja hiililaskentatyökalut. Ilman tuotos- tai poikimatietoja eläinlääkärin työ on haasteellista. Tusen raporteilla taas on helppo todistaa yrityksen tuotantotuloksia ja ammattitaitoa pankille vaikkapa hakiessa lainaa investointeihin.

Hyödynnä tieto päätöksenteossa: liity tuotosseurantaan jo tänään

Asiakaspalvelumme auttaa liittymisessä