Tulevaisuusvalmennus haastaa ajattelua

2 min lukuaika

Referenssit

Olemme tarjonneet viiden eri maakunnan aluella Tulevaisuusvalmennusta vuoden 2023 aikana. Valmennus on otettu avosylin vastaan, sillä se haastaa yrittäjiä ratkomaan tulevaisuuden haasteita.

Nuuja 5
Mariia ja Jukka Nuuja osallistuivat Etelä-Pohjanmaan alueen Tulevaisuusvalmennukseen keväällä 2023.

Vähäkyröläiset yrittäjät Mariia ja Jukka Nuuja olivat heti yksimielisiä siitä, että he osallistuvat yhdessä ProAgrian Tulevaisuusvalmennukseen. Kaikki kolme valmennuspolkua kiinnostivat, vaikka aiheet eivät välttämättä oman tilan asioita niin koskettaneetkaan. Valmennuksen ajankohta oli vuoden kiertoon nähden erinomainen ja rytmi hyvä.

"Näin saatiin heti miettiä juttuja yhdessä eikä niin, että toinen kertoo ne toiselle kotona. Ja olisiko se sitten kuitenkaan herättänyt niin paljon keskustelua ja kehitysideoita kuin nyt, tuskin", toteavat Mariia ja Jukka yksissä tuumin.

    Valmennus oli Nuujien mielestä innostava kokonaisuus, johon he osallistuivat aktiivisesti. Nuujat antavat kiitosta erityisesti siitä, että valmennuksessa haastettiin olemassa olevia ajattelumalleja. Porukka oli mukavasti samanhenkistä.

    "Ehdottomasti parasta oli kollegoiden kanssa jutustelu ja erilaisten näkemyksien ja kokemusten vaihto."

      Valmennuksiin sisältyvät yritysesittelyt olivat kiinnostavia. Esimerkiksi tulevaisuustutkijan luento ja ilmastoviisaan maatilayrityksen teemoihin liittyvä kokonaisuus maan kasvukunnosta ja viljelystä ilmastoasioiden näkökulmasta jäivät mieleen.

      Laput pois silmiltä

      Nuujat pohtivat, ettei viljelijä tänä päivänä voi tehdä ratkaisuja laput silmillä, eikä "näin on aina ennenkin tehty" -ajattelu päde. Valintojen vaikutukset ja vastuu siitä, mitä jätämme tulevaisuuteen, ohjaa päätöksiä.

      "Meillä on tietotaitoa paljon enemmän kuin vuosikymmeniä takaperin. Se tieto on osattava käyttää hyödyksi niin, jotta tulevat sukupolvet saavat viljellä puhdasta ruokaa hyvässä maaperässä", yrittäjät painottavat.

      "liikaa ei pidä sortua murehtimaan eikä menettää yöuniaan, vaan on luotettava siihen, että tekee aina siinä hetkessä ja ajassa sopivat ja parhaat mahdolliset ratkaisut niillä tiedoilla, mitä käytettävissä on. Ohjeet ja säädökset tulevat saneltuna muualta, uusia toimintatapoja on otettava haltuun", Nuujat kannustavat.

      Luottamusta tulevaan

      Nuujat tasaavat riskejä tilalla monipuolisuudella ja sillä ajatuksella, että vaihtoehdot nähdään mahdollisuuksina, ei uhkina. Esimerkiksi monipuolinen viljelykierto ja uusien lajikkeiden kokeilu, muokkaustapojen muuttaminen ja syyskynnön vähentäminen.

      "Meidän tilalla on aurinkopaneelit ja kuivaajalle vaihdettu biouuni reilu vuosi sitten, eli toinen syksy nyt sen kanssa. Lämmitys hoidetaan omalla hakkeella", he kertovat.

        Tulevaisuusvalmennukseen Nuujat kaipaavat jatkoa. Olisi mukava päästä juttelemaan valmennusporukan kanssa siitä, mitä kaikkea valmennuksesta jäi käteen ja mitä uutta tiloilla nyt pohditaan. Myös talouden näkökulma ja ajan hermolla oleminen sekä maailman tilanteen seuraaminen olisivat mieluisia teemoja mahdolliselle tulevalle jatkovalmennukselle.