Rannan tilalla hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty

2 min lukuaika

Referenssit

Ajankohtaisen tiedon hankkiminen on satsaus omaan osaamiseen, mutta ennen kaikkea satsaus tilan tulevaisuuteen.

Ranta uutiskirje 21

Rannan tila Kauhajoen Ikkeläjärvellä on merkitty aikakirjoihin 1732. Siitä kertoo viiri rakennuksen katolla. Kantatilan nykyiset omistajat Johanna ja Niko Ranta ovat omistajina 9. sukupolvi tilan historiassa.

Sukupolvet ovat omalta osaltaan kehittäneet tilaa. Viljelyksessä meillä on reilu 175 ha peltoa vuokramaineen. Pelloilla on monipuolinen viljelykierto sisältäen viljojen lisäksi valkuaiskasveja, kertoo Niko Ranta. Meillä viljellään ohraa, mallasohraa, kauraa, vehnää ja rypsiä sekä hernettä. Ruis on mukana tasaamassa kevään työhuippuja, mutta se sopii mainiosti aikaisen ohran jälkeen syksyllä kylvettäväksi. Meillä lähtökohtana on tuottaa sellaista viljaa kuin loppukäyttäjä tarvitsee.

Eri ominaisuudet
Mallastamoon menevä vilja täytyy olla ominaisuuksiltaan erilaista kuin rehukäyttöön. Mallastuksessa korkea valkuainen on haitaksi, kun taas rehuviljalla siitä on olennainen hyöty.
- Mottonani onkin,ettei rehulaatu voi olla millään tavalla huonompaa. Mikään ei ole niin kallista kuin huono vilja.

Niko suunnittelee asioita etukäteen eli hänellä on jo kylväessään selvillä mihin sato puinnin jälkeen on menossa.
- Minulla on hyviä kokemuksia hinnan kiinnittämisestä, koska hän seuraan muun muassa viljojen kylvöaloja.

Kohti kasvukautta
Tulevaa kesää Rannan tilalla odotetaan levollisin mielin. Toivomuksena tosin se normaali kesä, koska tässä nyt on ollut muutama haastava kasvukausi ennen tulevaa.
Muutama vuosi takaperin syksyllä meni tilalla ruista kylvöön runsaasti. Siitä pystyi päättelemään, että hinta kannatti kiinnittää kylvöajankohdan aikaan. Tilan myyntiin menevien viljojen kuljetusmatka ei ole pitkä, koska ne jäävät omaan maakuntaan suuntana Koskenkorva Altia ja A-Rehu. Pisimmän matkan tekevät mallasohrat etelään.

Rannan tila on mukana pilottitilana Valkuaista pellosta-hankkeessa. Pilottitilana he toteuttavat viljelykokeita, joiden avulla kartoitetaan kuinka saadaan nostettua rehuviljan valkuaista taloudellisesti.
- Hankkeissa on mukavaa ja hyödyllistä olla mukana. Ajankohtaisen tiedon hankkiminen on satsaus omaan osaamiseen, mutta ennen kaikkea satsaus tilan tulevaisuuteen, Niko Ranta pohtii.

Rannan tilalla tulevana kasvukautena testataan jaettua typpilannoitusta. Lisänä menee vielä puhdas rikki rakeisena. Sinänsä jaettu typpilannoitus ei isännälle ole uusi asia, koska hänen ensimmäinen ostamansa kone oli viska. Jaettuna täsmä lannoituksena lisätypet on annettu jo 10 kasvukauden aikana viljoille. Toimenpiteen Niko suorittaa sääoloista riippuen aika lähellä kaksilehtivaihetta, kuitenkin ennen rikkaruiskutuksia. Kaliumin ja fosforin Niko säätää kylvöjen yhteydessä siihen mitä viljelysuunnittelu antaa myöden.

Valkuaista pellosta-hanke on kaksivuotinen ProAgria Etelä-Pohjanmaan, A-Rehun ja A-tuottajien yhteishanke. Hankkeessa keskitytään optimoimaan rehuviljan satoa ja laatua, erityisessä keskiössä valkuaispitoisuutta sekä viljelyn taloudellisuutta. Hankkeessa tarjotaan alueen sika-, siipikarja- ja viljatiloille pienryhmä- ja pilottitoimintaa. Kiinnostuitko? Ota yhteyttä Päivi Koivusaloon.