Siirry suoraan sisältöön
Kirjaudu jäsensivulle Katso jäsenedut Verkkokauppaan
Suomeksi In English På svenska
Siirry verkkopalveluihin
ProAgria Pro Agria logo

Uutiset

Asiakastarinat

Blogit

Podcastit

Julkaisut

Uusinta juuri nyt

  • Vyyhtiblogi1

    Vahvistuva VYYHTI-verkosto tarttuu ennallistamisen haasteisiin Pohjois-Pohjanmaalla.

    Pohjois-Pohjanmaalla toimiva VYYHTI-verkosto etsii ratkaisuja ennallistamisasetuksen toimeenpanoon. Jo kymmenen vuoden ajan toiminut verkosto on edistänyt kymmeniä vesistö- ja valuma-aluekunnostuksiin liittyviä hankkeita ja toimenpiteitä sekä antanut neuvontaa noin 150 kohteelle. Nyt verkoston ydinryhmä ja asiantuntemus laajenee.

  • Charlotte Siren ja Kim Ekstrom navetan edessa

    Ekströmin tilalla rakennettiin maidontuotanto alusta asti yhdessä asiantuntijan kanssa

    Kun Kim Ekström perusti tilansa vuonna 2019, navetassa ei ollut vielä yhtäkään lehmää. ProAgrian maitotuotannon asiantuntija Charlotte Sirén vieraili ensimmäistä kertaa tilalla jo ennen tuotannon käynnistymistä ja tuolloin pihatosta oli pystyssä vasta seinät. Marraskuussa 2021 uuteen robottipihattoon saapuivat ensimmäiset lehmät ja nyt tilalla on jo noin 60 lypsylehmää ja maidontuotanto on noussut korkealle tasolle kaikilla mittareilla.

Näytä kaikki →

  • Talous ja johtaminen
  • Tilitoimisto
  • Kasvintuotanto
  • Kotieläintuotanto
  • Kestävä kehitys

Löysitkö etsimäsi?

  • Hae palvelujamme toimialasi mukaan
Tapahtumat Hankkeet

Jäsenyys

Tutustu meihin

Strategiamme

Verkostomme

ProAgria työnantajana

Julkaisut

Maataloutta lapsille ja nuorille

Vastuullisuus

Verkkokurssit

ProAgria-keskukset

Tutustu keskuksiimme

Meillä toimii kahdeksan alueellista ProAgria-keskusta sekä Keskusten Liitto.

Valtakunnallinen asiakaspalvelumme

044 420 9000 tai asiakaspalvelu@proagria.fi

  • Asiakaspalvelumme
  • Jätä yhteydenottopyyntö
  • Asiantuntijahaku
  • ProAgria-keskusten yhteystiedot
  • Medialle

Mobiilivalikko

ProAgria
  • Uutiset

    Asiakastarinat

    Blogit

    Podcastit

    Julkaisut

    Uusinta juuri nyt

    • Vyyhtiblogi1

      Vahvistuva VYYHTI-verkosto tarttuu ennallistamisen haasteisiin Pohjois-Pohjanmaalla.

      Pohjois-Pohjanmaalla toimiva VYYHTI-verkosto etsii ratkaisuja ennallistamisasetuksen toimeenpanoon. Jo kymmenen vuoden ajan toiminut verkosto on edistänyt kymmeniä vesistö- ja valuma-aluekunnostuksiin liittyviä hankkeita ja toimenpiteitä sekä antanut neuvontaa noin 150 kohteelle. Nyt verkoston ydinryhmä ja asiantuntemus laajenee.

    • Charlotte Siren ja Kim Ekstrom navetan edessa

      Ekströmin tilalla rakennettiin maidontuotanto alusta asti yhdessä asiantuntijan kanssa

      Kun Kim Ekström perusti tilansa vuonna 2019, navetassa ei ollut vielä yhtäkään lehmää. ProAgrian maitotuotannon asiantuntija Charlotte Sirén vieraili ensimmäistä kertaa tilalla jo ennen tuotannon käynnistymistä ja tuolloin pihatosta oli pystyssä vasta seinät. Marraskuussa 2021 uuteen robottipihattoon saapuivat ensimmäiset lehmät ja nyt tilalla on jo noin 60 lypsylehmää ja maidontuotanto on noussut korkealle tasolle kaikilla mittareilla.

    Näytä kaikki →
    • Talous ja johtaminen
    • Tilitoimisto
    • Kasvintuotanto
    • Kotieläintuotanto
    • Kestävä kehitys

    Löysitkö etsimäsi?

    • Hae palvelujamme toimialasi mukaan
  • Tapahtumat
  • Hankkeet
  • Jäsenyys

    Tutustu meihin

    Strategiamme

    Verkostomme

    ProAgria työnantajana

    Julkaisut

    Maataloutta lapsille ja nuorille

    Vastuullisuus

    Verkkokurssit

    ProAgria-keskukset

    Tutustu keskuksiimme

    Meillä toimii kahdeksan alueellista ProAgria-keskusta sekä Keskusten Liitto.

  • Valtakunnallinen asiakaspalvelumme

    044 420 9000 tai asiakaspalvelu@proagria.fi

    • Asiakaspalvelumme
    • Jätä yhteydenottopyyntö
    • Asiantuntijahaku
    • ProAgria-keskusten yhteystiedot
    • Medialle
  • Kirjaudu jäsensivulle
  • Katso jäsenedut
  • Verkkokauppaan

Siirry verkkopalveluihin

Kieli

  1. Etusivu
  2. Ajankohtaista
  3. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun kalastuspäivät 20.-21.11.2017
Ajankohtaista
11.12.2017 · 1 min lukuaika

Ilmastoratkaisut

Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun kalastuspäivät 20.-21.11.2017

11.12.2017 · 1 min lukuaika

Ilmastoratkaisut

Esitelmämateriaali ja tiivistelmä aluepäivien annista

25271172 1828515060523781 1965757538 o

Kalajoella hotelli Rantakallassa 20. - 21.11.2017 pidettiin Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun kalastusaluepäivät. Ohessa päivien esitelmämateriaalit sekä tiivistelmä aluepäivien annista.

  • Kalajoen Kalastuspäivien tiedote
  • Ajankohtaista maksatuksesta KEHA
  • Iijoen kalatalousvelvoitteen muuttaminen
  • Kalajoen kalastusalueen esittely
  • Kalapassin verkkokauppa
  • Kalatalousaluejako
  • Lohen jokikalastus Simo- ja Tornionjoella
  • Meritaimenkannat ja niiden hoito Tornionjoella
  • Kalatalouden neuvontajärjestöt vaelluskalakantojen hoitajina
  • Luonnonvarasuunnittelu Pohjanmaalla 2017-2018
  • Pyydetyn kalan kontaminantit ja kalan turvallisen käytön ohjeet
  • Valvontatyökaluesitelmä
  • Vesienhoitohankkeita Kalajoen vesistöalueella

Avainsanat: kalatalous

Traktori ja kasvinsuojeluruisku pellolla

Sähköinen kasvinsuojelututkinto

Suorita kasvinsuojelututkinto helposti ja nopeasti verkossa. Saat todistuksen heti sähköpostiisi. 

Siirry suorittamaan tutkintoa
Yrittajajasen Tapani print Studio Jaana Orjala

Liity jäseneksi

Yrittäjä- ja yritysjäsenenä saat konkreettisia etuja, vinkkejä ja ideoita asiantuntijapalveluissa ja erilaisissa tapahtumissa. 

Tutustu jäsenyyteen ja liity

Sinua saattaisi kiinnostaa myös

Maapaakku käsissä pellolla

Hankkeet· Kasvintuotanto· Ilmastoratkaisut· Uutinen

Uudistavan viljelyn hankkeeseen haetaan pilottitiloja

Kansainvälinen ReGen AGRI -hanke hakee viljelijöitä Varsinais-Suomesta ja Satakunnasta hankkeen pilottitiloiksi.

Anna Okkonen Anna Okkonen netti2

Anna Okkonen

3.3.2026 · 1 min lukuaika
Hertta Mikkonen ja lammas

Ilmastoratkaisut· Blogit

Älä piilota vastuullisuustekojasi vakan alle

Suomalaiset maatalousyrittäjät ja maatilat ovat kaikkea muuta kuin samankaltainen joukko. Meille mahtuu erilaisia kasvinviljelytiloja kasvihuoneista...

Hertta Mikkonen Hertta Mikkonen

Hertta Mikkonen

25.2.2026 · 5 min lukuaika
Essi jokela 14 10 25 2

Hankkeet· Ilmastoratkaisut

ProAgria ilmastoviisasta maataloutta vauhdittamassa

​​​​​​ProAgria kehittää ilmastoviisasta maataloutta yhteistyössä eurooppalaisten toimijoiden kanssa kansainvälisessä ClimateFarmDemo-hankkeessa. Hankkeen konsortio pääsi tutustumaan suomalaisiin...

Henna Latvala JO1 A6116 Edit
Maria Suomela Maria suomela proagria2

Henna Latvala, Maria Suomela

23.10.2025 · 5 min lukuaika
Koskenojan tila Kauhajoki kuvaaja Ville Nurminen 2024

Hankkeet· Kasvintuotanto· Ilmastoratkaisut

Eurooppalainen maatalousverkosto koolla Etelä-Pohjanmaalla

Ilmastoratkaisut maataloudessa ovat agendalla kun maatalousverkostoa kokoontuu Etelä-Pohjanmaalle. Tapaaminen on osa eurooppalaista Climate Farm Demo...

Henna Latvala JO1 A6116 Edit
Maria Suomela Maria suomela proagria2

Henna Latvala, Maria Suomela

17.9.2025 · 2 min lukuaika

Footer

ProAgria
  • Strategiamme
  • Keskukset
  • Ota yhteyttä
  • Materiaalipankki
  • Anna palautetta
  • Maa- ja kotitalousnaiset
Palvelumme
  • Johtaminen
  • Talous
  • Tilitoimisto
  • Kasvintuotanto
  • Kotieläintuotanto
  • Ilmastoratkaisut
Löysitkö etsimäsi?
  • Asiantuntijat
  • Tapahtumat
  • Hankkeet
  • Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Pidämme huolen, että kuulet tulevista tapahtumistamme ja uutuuksista ensimmäisten joukossa.

Tilaa
Twitter Facebook YouTube Instagram LinkedIn
Tietosuojaseloste Saavutettavuusseloste Ilmoituskanava

© 2026 ProAgria. Kaikki oikeudet pidätetään.